Jan Ahonen
31.01.2012 17:40
Kuopion piispanvaalissa toiselle kierrokselle yltänyt piispainkokouksen pääsihteeri Jari Jolkkonen on pari tuntia ensimmäisen kierroksen tulosten selviämisen jälkeen hämillään kannaltaan myönteisestä tuloksesta.
- Kyllä täytyy sanoa, että näin laaja luottamus on ollut yllättävää ja hämmentävää. Olen kuitenkin ollut aika pitkään poissa synnyinseuduilta, Kuopiosta katsottuna syrjäseuduilla, Jolkkonen summaa
Miten kuvailisit vaalin ensimmäistä kierrosta?
- No, piispanvaalit ovat jo pidemmän aikaa kehittyneet avoimempaan suuntaan. Minusta ensimmäinen kierros oli reilu ja avoin.
Minkä uskot tai toivot ratkaisevan toisella kierroksella?
- Minä ja professori Ruokanen tunnemme jo pitkältä ajalta. Uskon, että pystymme kampanjoimaan sovinnollisesti ja syvällisesti. En lähde arvailemaan ratkaisevia kysymyksiä, vaan haluan keskittyä antamaan itsestäni mahdollisimman oikean kuvan.
Oliko mielestäsi Kuopion vaalissa kyse kirkon linjavaalista, kuten on väitetty?
- Minun täytyy sanoa, että vierastan ajatusta piispanvaalista linjavaalina, sillä olen sitä mieltä, että piispan virkaan ei sovi oman mielipiteen jyrääminen.
Lue myös Ruokanen: Vaalissa ollaan lasikaapissa
Piispakunnassa on tapahtumassa muutos, vastareaktio aiempien vuosien liian nopealle muutosvauhdille. Tapio Luoman valinta Espoon piispaksi edusti myöskin tätä vastareaktiota.
Näinhän se on aina mennyt.
Tähän, kansan rakastamaksi piispaksi, on Jarilla nyt mahdollisuus myös. .. jos hän ei osoittaudu konservatiiviksi.
Se selviää meille äänestäjille vain siten, että Jari kertoo, mitä oikeasti ajattelee ja kansan kielellä eikä sorru mihinkään yliopistokieleen professorin iloksi. Me teologit se kieli ymmärretään, (minäkin dogmatiikan pääaineenani opiskelleena) mutta tavn kansan kieltä täällä puhutaan ja toivotaan herrojemmekin puhuvan. Willw-piispasta voi ottaa tässä hyvää mallia.
Anssillekin tiedoksi, että sellaisiakin leikillisiä heittoja on jo kuultu, että kahdesta konservatiivisesta vaihtoehdosta on parempi äänestää vanhempaa koska siitä pääsee nopeammin eroon!
Nyt on tarpeen tuoda todelliset kantansa ja ajatuksensa esiin, ettei tule nuolaiseeksi, ennen kuin tipahtaa.Tässäkin tapauksessa kohteettomiksi jääneet äänet kun saattavat jäädä kotiin.
Ilomantsin kupeessa lapsuudesta asti eläneenä kyllä toivon, että Jolkkonen ottaisi selkeän pesäeron Ruokaseen. Nyt sanotaan, että ei ole vaihtoehtoa, on vain nuorempi tai vanhempi konservatiivi. Kerropa Jari ajatuksiasi vaikka Kotimaa24 Blogistina. Mistä me muuten tiedämme, miten asemoida itsemme?
On täysin luvallista kritisoida Riekkisen teologista linjaa, se on myös ei-teologien oikeus, olkoon liberaali tai konservatiivi. Henkilökohtaisuuksiin menevä kritiikki on eri asia. Teologisesti validi kritiikki tulee kohdata teologisesti validisti. Kaikki kritiikki ei ole morkkaamista.
Piispan tehtävä ei ole olla kansan rakastama. Piispan tehtävä on johtaa hiippakuntansa hallintoa ja toimintaa sekä valvoo seurakuntia ja pappeja.
Jos tämän tehtävän hoidossa saa lisäksi kansan suosion, niin se on plussaa. Mutta hyvä viranhoito ja kansan suosio eivät aina kulje käsi kädessä. Uskon että molemmat piispakandidaatit tietävät tämän sanomattakin.
No tuota... Minä olen toki nähnyt vain joitain keskustelutilanteita, mutta mutta... Taitaa olla Willen tapainen kansanläheisyys nyt kannattajan silmässä. ;) Ei sillä, Jari Jolkkonen on erittäin pätevän tuntuinen mies piispan tehtävään.
Armi Rautavuori: "Kerropa Jari ajatuksiasi vaikka Kotimaa24 Blogistina. Mistä me muuten tiedämme, miten asemoida itsemme?"
Hmm... eikö avoin mieli toivoisi kuulevansa myös toisen ehdokkaan ajatuksia? Ystävällisesti kyselee hän...
(...jolla ei ole mitään tekemistä vaalin kanssa ja jolle on ihan sama, kumpi näistä ehdokkaista valitaan)
Kummastakin toiselle kierrokselle yltäneistä piispaehdokkaista tulee rohkenen sanoa erityisen hyviä piispoja.
Hienoa, että nämä kaksi ansioitunutta ehdokasta nyt kisaavat piispan paikasta. Tuntuu ihan hienolta, että juuri nämä kaksi arvostettua piispaehdokasta pääsivät toiselle kierrokselle.
En käy veikkaamaan kumpi näistä hyvistä ehdokkaista tulee valituksi vaan toivotan heille kummallekin Jumalan siunausta ja menestystä.