Etusivu Uutiset Kotimaa Vuoden uskonnonopettaja vei oppilaansa Paavalin jalanjäljille  

Vuoden uskonnonopettaja vei oppilaansa Paavalin jalanjäljille

Vuoden uskonnonopettajaksi 2012 on valittu Kajaanin lukion lehtori Raija Väyrynen. Suomen uskonnonopettajain liitto myönsi Vuoden uskonnonopettajan tittelin ensi kertaa. Valinta julkistettiin liiton Talvipäivillä Helsingissä viikonloppuna.

Väyrysellä on yli 30 vuoden kokemus opettamisesta ja kouluyhteisön kehittämisestä. Omassa koulussaan Kajaanin lukiossa hän on suunnitellut monia uskonnon syventäviä kursseja. Uskontoa matkaillen -projektikursseilla opiskelijat ovat saaneet matkustaa muun muassa Paavalin jalanjäljille Turkkiin.

Väyrynen on rohkaissut opiskelijoitaan aktiiviseen vaikuttamiseen myös koulun ulkopuolella. Hänen aloitteestaan lukiolaiset ovat perustaneet paikallisen Changemaker-ryhmän, joka toimii Kirkon ulkomaanavun nuorisoverkostona. Vuoden 2010 seurakuntavaaleissa Kajaanin lukion opiskelijoista muotoutui nuorten oma ehdokaslista, jonka neljästä ehdokkaasta kolme valittiin kirkkovaltuustoon ja yksi kasvatusasiain johtokuntaan.

Väyrynen korostaa opettajan kykyä mukautua muuttuviin olosuhteisiin ja löytää niistä aina myönteisiä kehittymisen mahdollisuuksia.

Keskustele (5)
Valma Kukko | 
1.2.2012 16:55:19
0
0
Onnittelut tunnustuksesta!

Uskonto on upea oppiaine ja kattaessaan kokonaisvaltaisesti elämän eri alueita se antaa mahdollisuuden mielenkiintoisiin toteutuksiin. Pari mielenkiintoista linkkiä myös omassa blogissani 7.12.2007 otsikolla "Valistuneen valtiovallan sivistystehtävä".
Hyvää jatkoa!
Ilmoita häirikköviesti
Henrik Sawela | 
1.2.2012 17:43:18
0
0
Mitenhän tuolla toteutuu tunnustukseton uskonnonopetus?
Ilmoita häirikköviesti
Maija Räihä | 
1.2.2012 23:22:14
0
0
Hieno tunnustus upealle, osaavalle, monipuoliselle ja ajassa kiinni olevalle uskonnonopelle Raija Väyryselle, jota menneet ja nykyiset oppilaat muistavat lämmöllä. Paljon onnea Raija!
Ilmoita häirikköviesti
Jussi Koivisto | 
2.2.2012 09:59:41
0
0
Henrik Sawela, käsittääkseni Suomessa ei ole olemassa tunnustuksetonta uskonnonopetusta. Kyse on oppilaan oman uskon mukaisesta opetuksesta ei tunnustuksettomasta.
Ilmoita häirikköviesti
Jussi Koivisto | 
2.2.2012 10:06:02
0
0
Onnittelut vielä Väyryselle! Tekstin perusteella näyttää siltä, että hänellä on itsellään intoa opettamiinsa asioihin ja tämä myös varmasti näkyy hyvänä opetustuloksena.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!