Katso ketkä papit tukevat presidenttiehdokkaita Jan Ahonen
02.02.2012 09:00
Verkon tukilistojen vertaaminen suoraan on kuitenkin hankalaa, sillä Haaviston listalla kannattajista näkyy pelkkä nimi ja paikkakunta. Niinistön tukijat ilmoittavat myös ammattinsa, joten esimerkiksi pappien etsiminen on helpompaa. Haaviston tukilistalta (vetoomuslistalta) löytyy tähän mennessä noin 10 700 nimeä ja Niinistön vastaavalla noin 36 600 allekirjoitustajaa. joista 11 ilmoittaa ammatikseen pappi, 16 kirkkoherra, 5 seurakuntapastori, 21 kanttori ja 28 diakoni/diakonissa. Kotimaa-lehdessä julkaistuilla listoilla Sauli Niinistön puolesta liputtavat muun muassa kirkollinen kolumnisti Heli Karhumäki, Laihian kirkkoherra Mertsi Saarela sekä Keskustan kansanedustajana istunut espoolainen pappi, Seppo Särkiniemi. Teologisesta tiedekunnasta tutuista henkilöistä Niinistöä kannattaa esimerkiksi uskonnon ja politiikan asiantuntijana profiloitunut kirkkohistorian professori Jouko Talonen. Kokoomuksen listoilta eduskuntaan pyrkinyt Helsinki Mission toiminnanjohtaja, pastori Olli Valtonen on tukemassa Niinistöä presidentiksi. Pekka Haavistoa presidentiksi haluavat ainakin Agricola-liikkeen toiminnanjohtaja, pastori Teemu Laajasalo, kirjailija-pastori Jaakko Heinimäki sekä uskonnondidaktiikan asiantuntija, professori Arto Kallioniemi. Taiteilijat ovat olleet Haaviston kampanjassa hyvin edustettuina. Kirkossa aktiivisista taiteilijoista äänensä Haavistolle ovat luvanneet ainakin muusikko Jaakko Löytty sekä ohjaaja Markku Arokanto. Kirkon yhteiskuntatyön sihteeri, vuoden papiksi 2011 valittu Ilkka Sipiläinen on jopa antanut kasvonsa Haaviston mainoskampanjalle Facebookissa. Tuoreessa Kotimaa-lehdessä julkaistuissa kirkollisissa kannatuslistoissa on Niinistön kannalla 55 henkilöä ja Haaviston puolesta liputtaa 74. Katso listat torstaina ilmestyvästä Kotimaa-lehdestä! Katso Niinistön tukijat (tukijoita voi hakea ammatin perusteella) Katso Haaviston tukijat (Katso myös Vihreästä Langasta pappistukijoita)
Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |

Presidenttiehdokkailla Sauli Niinistöllä (kok) ja Pekka Haavistolla (vihr) on netissä esillä olevilla tukilistoilla mukana runsaasti myös pappeja ja muita kirkon työntekijöitä. Lisäksi tuoreessa Kotimaa-lehdessä on molempien ehdokkaiden kirkollisen kannattajien laatima tukilista.


Edellisissäkin vaaleissa Tarja Halosella oli kirkon väessä huomattavan suuri kannattajajoukko, vaikka Halonen ei ollut ennen ensimmäistä kauttaan edes esiintynyt kovin kirkkomyönteisenä. Presidentin viran vastaanottamisen myötä tyyli muuttui, kun Halonen huomasi, että kirkolla on sittenkin merkitystä suomalaisessa elämänmenossa ja kirkonkin väen kanssa on tultava toimeen, jos aikoo menestyä presidenttinä.
http://yle.fi/alueet/etela-savo/2012/02/kirkkoherra_markku_karila_tuli_synnintuntoihin_3222640.html
Eihän Jumalakaan meitä polje hän on anteeksi antavainen ja toivon joka hänen nimissään palvelee niin on myös inhimillinen ihminen... toivon sinulle hyvä aurinkoisia tulevia kevät päivä ja Jumalan siunausta
Voi olla, että listojen julkaisemisen kautta paljon puhuttu kirkkomme kahtiajakautuminen saa lisäpontta ja jotkut papit luokitellaan sen mukaan kenen listalta nimi löytyy.
Keskeinen kysymys kuuluu: Minkä asian puolesta listoilla olevat papit ottavat kantaa vai suosittelevatko he vain henkilöä?