Etusivu Uutiset Kotimaa Järjestöjen kuppi nurin - rahankeräysongelmat kärjistyneet  

Järjestöjen kuppi nurin - rahankeräysongelmat kärjistyneet

EurojaWIKIYleishyödyllisten yhdistysten yhteenliittymä Vastuullinen lahjoittaminen Vala ry julkaisi tiedotteen, jossa kuvaillaan rahankeräyslupien saamiseen liittyviä vakavia ongelmia.

Lupien saanti on vaikeutunut vuodesta 2010 lähtien, kun lupien myöntäminen siirtyi lääninhallituksilta poliisihallinnolle. Ongelmia on ollut kerääjien yleishyödyllisyyden tulkinnassa.

Valan puheenjohtajana, kristillis-humanitaarisen avustusjärjestön World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko toteaa, että 95 prosenttia hakijoista on joutunut lisäkontrolliin.

– Luvat ovat viipyneet kohtalokkaan kauan tai niitä on evätty. Lupaviranomainen on asettanut kohtuuttomia ehtoja lupien saamiselle tai jopa arvioinut hankkeiden tarpeellisuutta, Saukko sanoo.

– Esimerkiksi Word Vision joutui vetämän R-kioskeista pois lahjakorttikampanjansa, koska R-kioski tulkittiin hankkeen toteuttajaksi järjestön sijaan.

Valan mukaan järjestöt ovat joutuneet epämääräisen ja epätasa-arvoisen kohtelun alaisiksi.

– Tässä ei toteudu rahankeräyslain henki, jonka tulee mahdollistaa rahankeruu hyväntekeväisyyteen sekä varmistaa, että se on rehellistä. Nyt kaikki joutuvat epäillyiksi. Lupien viipymisen syyksi on kerrottu resurssipula. Meistä kyseessä on toimintaongelma. Lisäselvitysten määrä tietysti kuormittaa käsittelijöitä, Saukko kritisoi.

Hän sanoo, että ongelmista on pyritty neuvottelemaan poliisihallinnon ja sisäministeriön kanssa, mutta toistaiseksi lupakriteereihin ei ole tullut kohennusta.

– Lupien rajaaminen kahteen vuoteen voi esimerkiksi estää tekemästä suoraveloitussopimuksia pankin kanssa, kun poliisihallitus on kyseenalaistanut ’toistaiseksi voimassaolevan’ suoraveloitussopimuksen.

– Ruotsissa ei myönnetä lupia lainkaan, vaan varoja saa kerätä, jos toiminnassa ei ole epäselvyyksiä. Ruotsissa ei ole edes rahankeruulakia. Vain todistetut epäselvyydet voivat estää varainkeruun yleishyödylliseltä yhteisöltä, hän huomauttaa.

Myös uskonnollisten yhteisöjen ja seurakuntien lupien saaminen on puhuttanut. Näistä syistä sisäministeriö asetti marraskuussa esiselvitystyöryhmän, jonka toimikausi päättyy 13.5.2012. Työryhmän yhteyshenkilö, hallitusneuvos Katriina Laitinen sanoo, että työryhmä selvittää ongelmien syyt sekä sen, onko lakia ja sen tulkintoja syytä muuttaa. Työryhmä ei sen sijaan arvioi yksittäisiä lupaprosesseja. Esiselvityksen päätyttyä asetetaan mahdollinen lainsäädäntöhanke.

(Kuva: Wikipedia)

Lue myös: Ministeriö: Laki kieltää seurakuntien rahankeräykset

"Tyly tulkinta rahankeräyslaista"

Keskustele (12)
Martti Vaahtoranta | 
1.2.2012 16:07:00
0
0
Koen tämän kehityksen olevan linjassa niiden uutisten kanssa, joissa kerrotaan uskovien kristittyjen palauttamishankkeista Pakistaniin tai Iraniin. Ei hyvältä näytä.
Ilmoita häirikköviesti
juha nuppola | 
1.2.2012 16:22:41
0
0
uskollisten järjestöjen"yleishyödyllisyys"on hyvin kyseenalainen.mitä tulee kristin-uskoon kääntyneiden palautuksiin.kysyisin vaan puolustavatko kristityt ateismiin kääntyneiden ihmis-oikeuksia,samoin kuin kristin-uskoon kääntyneiden.
Ilmoita häirikköviesti
Martti Vaahtoranta | 
1.2.2012 16:47:27
0
0
Juha Nuppola:

tilanne on tosin harvinainen, mutta kyllä ainakin minä puolustan myös ateistien uskonnonvapautta.
Ilmoita häirikköviesti
Henrik Sawela | 
1.2.2012 17:47:39
0
0
Matti Vaahtoranta: Oliko vastauksesi vilpitön?

Voisitko kertoa mitä uskonnonvapaus merkitsee uskonnottomalle?
Ilmoita häirikköviesti
Martti Vaahtoranta | 
1.2.2012 17:52:53
0
0
Tietenkin se oli vilpitön.

Uskonnonvapaus uskonnottomalle merkitsee oikeutta olla uskonnoton ilman vainojen pelkoa.
Ilmoita häirikköviesti
Jari Haukka | 
1.2.2012 20:43:50
0
0
@Henrik S.

Koko kristinuskon eli Kristuksen tien perusidea on vapaus. Ketään ei saa pakottaa uskomaan mutta ei myöskään estää siitä.
Ilmoita häirikköviesti
Osmo Kauppinen | 
2.2.2012 10:26:48
0
0
Nuppola! Onko vapaa-ajattelijoiden järjestö "yleishyödyllinen"?
Ilmoita häirikköviesti
juha nuppola | 
2.2.2012 13:21:43
0
0
en ota siihen kantaa,koska en kuulu vapaa-ajattelijoiden yhdistyksiin.mutta mielestäni on selvää että,uskontokunnat eivät ole"yleishyödylliä järjestöjä".tiedän toki omia uskovaisia,jotka kunniottavat ateistista elämänkatsomusta.olen myös sitä mieltä että,jos joku joutuu vainotuksi mieilipiteensä takia oli se sitten uskollinen tai mikä muu tahansa,hänelle on annettava turvapaikka.mutta jos"kääntyminen"tapahtuu vasta suomen rajalla tilanne on vähän toinen.
Ilmoita häirikköviesti
juha nuppola | 
2.2.2012 16:11:00
0
0
kirkon on turha väittää olevansa"yleishyödyllinen järjestö",jos se on valmis salaamaan vakavia rikoksia.vetöamalla"rippi salaisuuteen".tälaista oikeutta ei ole millään muullakaan yhdistyksellä,ei sitä pidä antaa kirkollekkaan tai sittten sama oikeus pitää antaa kaikille muillekin yhdistyksille.esim.urheiluseuroille.
Ilmoita häirikköviesti
Osmo Kauppinen | 
3.2.2012 10:17:35
0
0
@Nuppolalle kysymys. Harjoittavatko urheiluseurat siis rippitoimintaa, johon kuuluu yksityinen rippi: synnintunnustus ja synninpäästö? Kenen nimissä urheiluseurat antavat synnit anteeksi? Ei kai sentään Jumala, mutta onko se esimerkiksi kullttuuri- ja urheiluministeri, vai urheiluseuran puheenjohtaja, vai kuka? Tunnustavatko ne urheilijat siellä kaikki synnit, vai vain urheiluun liittyvät, kuten lähtövilppi tai kilpailijan töniminen? Kuka synnintunnustuksen ja synninpäästön ottaa urheiluseurassa vastaan?
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!