|
To 17. Toukokuuta 2012
|
|
Kuopion hiippakunnan piispanvaalissa toiselta kierrokselta karsiutunut Sakari Häkkinen toteaa blogikirjoituksessaan äänestystuloksen kertovan jo olemassa olevasta kirkon jakautumisesta. Hän kertoo hämmästelleensä tulosta pari päivää.
| Hietalahdenranta 13 PL 279, 00181 HELSINKI Puhelinvaihde 0207 54 2000 |
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kotimaa.fi |
Yhteystiedot Käyttöehdot Rekisteriseloste |
© Kotimaa 2012 |
Tällä Häkkinen varmaankin viittaa kahden jäljellä olevan ehdokkaan ja heidän äänestäjiensä ajatteluun. Aika poleeminen kärjistys minun mielestäni. Mitä hyvää tämä palvelee. Tuskinpa kumpikaan ehdokkaista ole ns. sidottu opin kahleisiin, etteivätkö kykenisi ymmärtämään ihan tavallista ihmiselämää etc.
"Mutta toisin kuin traditionalistit, katse on käännettynä tulevaan, ei menneeseen, ihmisiin eikä oppiin. Tälle suunnalle tärkeintä ei ole oppien ja ohjeiden mukaan toimiminen, vaan se, mitä meistä yhdessä tulee. Tätä linjaa voisi kutsua osallisuuden kirkoksi. Siinä ollaan vielä matkalla ja etsitään yhdessä suuntaa."
Minusta Häkkinen moittii konservatiiveja siitä, että emme katso eteenpäin. Kyllä me katsomme. Me katsomme Jeesuksen ristille, josta aukeaa näkymä tulevaan, iankaikkiseen elämään. Tämä iankaikkisuusnäkökulma kirkon kaikessa toiminnassa ja julistuksessa on aivan keskeinen. Suuntaa ei tarvitse enää etsiä. Se on jo annettu ja sen voi jokainen löytää Pyhän Raamatun ja sakramenttien ääreltä.
Sosiaalieettinen, tätä aikaa ja yhteisön mielipiteitä korosta linja ei kanna pitkälle. Se kyllä saa hyvää aikaan mm. lähimmäisenrakkautta korostamalla, mutta tärkein; ihmisen pelastuminen Jeesuksen ansiosta ja iankaikkisen elämän periminen helvetin hirmuisuuden sijasta ei ole keskiössä.
Tämä on varmastikin oikea tulkinta. Kirkollinen nykykonservatiivisuus ei ole välttämättä sitä että annettaisiin kovin vanhoillisia lausuntoja esimerkiksi naisista tai homoista. Ennemminkin se näyttäytyy nihkeänä suhtautumisena avoimeen ja kriittiseen keskusteluun, ja perinteiden kyseenalaistamiseen. Kahden jatkoon päässeen kandidaatin linja sopii tietenkin niille joilla on hyvä asema ja tilanne perinteisessä kuviossa.
Mitä mielleyhtymiä sitten haluaa liittää kuhunkin ehdokkaaseen, on omaa diskurssia, johon ei ole pakko lähteä mukaan. Tässä tapauksessa ei varmaan aihettakaan.
Tuskin kukaan äänioikeutettu valitsija antoi äänensä vain yhden kriteerin perusteella, esimerkiksi kannattaakseen jotain megasuurta kirkon kehityssuuntaa. Aika monella painoi vaakakupissa myös ehdokkaiden persoonien arviointi ja heidän sopivuutensa piispaksi. Piispaksihan valitaan ihminen eikä aatevirtausta.
Kirkon jakautumisen sijasta voitaisiin puhua vaikkapa siitä, että toiset ehdokkaat vakuuttivat valitsijat toisia paremmin sopivuudestaan piispaksi. Tosin kaikki ehdokkaat saivat kymmenittäin ääniä, eli jokaisella oli monta sellaista valitsijaa, jotka antoivat sen ainoan äänensä juuri hänelle.
Dekaani Häkkinen sai 103 äänestäjää kannattamaan juuri häntä piispaksi. Siitä tuloksesta saa ja voi olla iloinen ja kiitollinen.
"Minusta Häkkinen moittii konservatiiveja siitä, että emme katso eteenpäin. Kyllä me katsomme. Me katsomme Jeesuksen ristille, josta aukeaa näkymä tulevaan, iankaikkiseen elämään. Tämä iankaikkisuusnäkökulma kirkon kaikessa toiminnassa ja julistuksessa on aivan keskeinen. Suuntaa ei tarvitse enää etsiä. Se on jo annettu ja sen voi jokainen löytää Pyhän Raamatun ja sakramenttien ääreltä."
Aamen!