Jan Ahonen
02.02.2012 15:20
Näkyvän piispanvaalikampanjan tehnyt Sakari Häkkinen katuu Kuopion hiippakunnan piispanvaalin ensimmäisen kierroksen suhteen ainoastaan sitä, ettei tuonut kantojaan vielä selvemmin esiin. Hän ei kuitenkaan halua tässä vaiheessa tarkentaa mistä aihepiireistä hänellä olisi ollut enemmän sanottavaa. Häkkinen vastaa näin Tampereen emerituspiispan Juha Pihkalan arveluun, että Häkkisellä olisi kaduttavaa lausuntojensa suhteen.
Häkkinen epäili vaalikamppailun tuoksinassa, että tuomiokapitulin työilmapiiri vaarantuu, jos sittemmin vaalin toiselle kierrokselle päässeistä ehdokkaista jompikumpi valitaan. Nyt kun Häkkisen uhkakuva toteutuu, mitä hän ajattelee jatkostaan tuomiokapitulissa?
- Nyt on vielä liian aikaista sanoa mitään.
Milloin mahdollisesti on johtopäätösten aika?
- En osaa sanoa vielä, milloin teen päätöksiä.
Toiselle kierrokselle edennyt Jari Jolkkonen sanoi Kotimaa24:lle, että hänestä piispanvaali ei ole linjavaali, sillä hän vierastaa ajatusta, että piispa ajaisi voimakkaasti omaa linjaansa. Häkkinen ei alkuunkaan allekirjoita Jolkkosen kantaa.
- Tämä oli linjavaali. Minusta piispanvaalin yhteydessä päätetään hiippakunnan linjasta. Minusta olisi outoa, jos ehdokkaat eivät toisi selvästi kantojaan esille.
Torstaisessa blogikirjoituksessaan molempiin jatkoon päässeisiin teologista pesäeroa tehnyt hiippakuntadekaani kertoo, ettei todennäköisesti äänestä vaalin toisella kierroksella kumpaakaan ehdokasta.
- Ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä.
Jatkossa ovat piispaehdokkaat Miikka Ruokanen ja Jari Jolkkonen.
Lue myös:
Häkkinen: Vaalitulos osoitti kirkon jakautumisen
Pihkala: Piispanvaalissa olisi äidin neuvo ollut tarpeen
Eikö Sakari Häkkinen ole ollut tarpeeksi äänessä korkealla paikalla niin Kuopiossa kuin koko kirkossakin pitkän aikaa?
Mitään ei ole jäänyt epäselväksi.
Kuopiossa halutaan piispaksi nyt Jolkkonen tai Ruokanen. Ei Häkkistä.
Jos äänestivät väärin, niin sen äärellä on kyynelehtinyt moni muukin maailmanhistorian aikana.
Mitään erityistä linjaa ei kylläkään ole heijastunut seurakuntatasolle nykyisinkään. Sellainen kuva kylläkin, että kirkkolainsäädännössä edellytetty kirkon yhtenäisyyden vaaliminen on unohtunut sooloilun´ja omien irtiottojen myötä. Piispa tarvitsee diplomaattista kykyä ja taitoa kohdatessaan erilaisia näkökantoja edustavia ihmisiä. Harkitsemattomat lausunnot ja puheiden perumiset osoittavat tyylitajun ja diplomatian hallinnan puutetta.
Valitsijoille ehdokkaiden linjat näyttävät tulleen riittävän selviksi.
Meillä Kuopion tuomiokapitulin pieni työyhteisö (12 henkeä) käsittää ihmisiä, jotka mielestäni pyrkivät tekemään tunnollista työtä kukin omalla tavallaan ja paikallaan koko kirkon parhaaksi.
Jos joku sooloilee tai tekee irtiottoja ja siitä moititaan, niin sanottakoon se moite sitten täsmällisesti kohdistaen eikä koko yhteisöä syyllistäen.
Huono häviäjä selittää aina jälkikäteen.
"Kansa on puhunut ja pulinat pois" sopinee tähänkin.
Sakari Häkkinen ei ole mielestäni raato, vaan tunnustuksellisen luterilaisuuden näkökulmasta katsellen ehta ja dynaaminen kerettiälinen. - Minua voi toki kuvata kärpäseksi... Sakari Häkkisellä on muuten eräällä tavalla tyyliäkin, kun ei nytkään ryhdy selittelemään. Parempi olla reilusti vastaan kuin mitäänsanomaton "tohvelieläin".
Jolkkonen tai Ruokanen joutunevat väistämättä ottamaan piispana kantaa Häkkiseen, koska muuten piispainstituutoon ja opillinen ja eettinen tyhjiö (jonka joku väistämättä aina täyttää)...
Kunnioittaisin Ruokasta ja Jolkkosta enemmän, jos he myöntäisivät tämän realiteetin jo piispavaalin aikana.