Etusivu Uutiset Kotimaa Kädenvääntö Tuuloksen palaneesta pappilasta päättyi – ainakin toistaiseksi  

Kädenvääntö Tuuloksen palaneesta pappilasta päättyi – ainakin toistaiseksi

Tuuloksenpalanutpappila420

Noin vuosi sitten palaneen Tuuloksen seurakunnan pappilan korvausneuvottelut ovat saaneet Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston hyväksynnän. Yhtymän ja Tuuloksen seurakunnan välit ovat joutuneet koetuksille asiassa. Seuraavaksi Tuuloksessa odotetaan, että päätetty kertakorvaus tulisi seurakunnan omaan käyttöön.

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti tiistaina hyväksyä vakuutusyhtiön 490 000 euron kertakorvauksen Tuuloksen pappilan palovahingosta yhteisen kirkkoneuvoston päätösesityksen mukaisesti. Valtuuston jäsen, Tuuloksen seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Taisto Jantunen teki päätösesityksen, jonka mukaan määräraha käytetään uuden Tuuloksen seurakunnan virastorakennuksen rakentamiseen ja mahdollinen ylijäävä osa Tuuloksen kirkon korjaukseen. Jantusen rahan käytön tarkkaan kohdentava esitys hävisi äänin 33-12.

Seuraavaksi yhtymä tekee selvityksen Tuuloksen seurakunnan tilatarpeesta 30.6. mennessä. Tuuloksessa odotetaan, että raha tulisi sinne.

- Raha on korvaus rakennuksesta, jonka tuuloslaiset ovat rakentaneet, pitäneet satoja vuosia kunnossa ja maksaneet vakuutukset. Tuuloslaisille pappila oli rakas, joten paikallisen ymmärryksen mukaan raha on käytettävä täällä, Tuuloksen seurakunnan kirkkoherra Petri Laine sanoo.

Tuuloksen seurakuntaneuvosto piti viimeiseen asti kiinni vaihtoehdosta, jossa virasto-pappila olisi voitu rakentaa uudelleen. Kertakorvaukseen tyydytään nyt siinä toivossa, että raha tulisi yhtymässä nimenomaan Tuulokseen. Tapaus ei siis ole vielä loppuun käsitelty.

- Yhteys yhtymän johdon ja Tuuloksen välillä on ollut heikkoa. Peruskysymys on, että seurakuntalaiset eivät luota yhtymään, Taisto Jantunen kuvaa prosessin herättämiä tunteita.

Tuuloksessa kysymyksiä on herättänyt myös se, että maan tasalle palaneen pappilan kivijalka siivottiin raivaustöissä pois. Vakuutusyhtiö ei ollut lukenut kivijalkaa korvattaviin osiin vaan oli laskenut sille jäännösarvon. Jantunen sanoo, että ainakin hänet kivijalan poisto yllätti.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän talousjohtaja Kai Kauppinen sanoo, ettei vakuutuskorvaus olisi millään riittänyt palaneen kaltaisen pappilan uudelleenrakentamiseen. Jos nykyinen pappila olisi rakennettu uudestaan, se olisi maksanut noin 740 000 euroa, tätä varten vakuutus olisi maksanut enimmillään 535 000 euroa. Kauppisen mielestä pappila ei myöskään ollut nykypäivän standardien mukainen. Siinä oli esimerkiksi iso kirkkoherran virka-asunto, jollaisissa ei juu nykyisin juuri asuta.

- Nyt päätetty kertakorvaus antaa mahdollisuuden, että voidaan toimintatilatarveselvitysten jälkeen selvittää, miten asiassa edetään, Kauppinen sanoo.

Tällä hetkellä Tuuloksen seurakunnan virasto on vuokratiloissa.

Lue myös: Tuuloksen pappilan kohtalo huolettaa seurakuntaa

Tuuloksessa kansanliikehenkeä uuden pappilan saamiseksi

Tuuloksen vanha pappila paloi osin

Keskustele (1)
juha nuppola | 
3.2.2012 12:03:51
0
0
mistä palo on syttynyt.jos se on tahallaan sytytetty,vakuutus yhtiö takuulla perii sen sytyttäjältä.jos se taas on ollut onnnettomuus vakuutus yhtiö ei maksa täyttä korvausta,jos paloturvallisuudesta ei ole huolehdittu.tämä pätee muihinkin yhdistyksiin.olen tosin kuullut että,pikkupoikien tulitikku-leikeistä tuhoutun kauppa-keskuksen palosta.ei vakuutus-yhtiö ei vaatinut korvausta(ehtona oli kylläkin se että,he kiertävät kouluissa ja kertovat.näistä tulitikku leikkien vaaroista)
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!