Etusivu Uutiset Kotimaa Piispa Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi  

Piispa Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi

Salmi_Samuel203- Tänään on aika sanoa joistakin asioista, että me kirkossa olemme tehneet väärin saamelaisia kohtaan, sanoi piispa Samuel Salmi lauantaina Saamelaiset kirkossa -seminaarissa Inarissa.

Salmi nosti esiin ennen kaikkea kansallissosialistisen aatteen vaikutuksen kirkossa 1930-luvulla.

- Tuolloin olimme valmiita vieraan ideologian kannustamina alistamaan saamen kansaa ja viemään eteenpäin etnisiä tutkimuksia, jotka ovat olleet saamelaisille nöyryyttäviä, Salmi sanoi silminnähden liikuttuneena. 

- Tunnen tänään häpeää niistä vaiheista. Tahdon sanoutua niistä irti ja pyytää noita vaiheita anteeksi.

Salmi toi esille myös muita seminaarissa käsiteltyjä teemoja. Salmi totesi, että saamen kielten asema on vaihdellut historian vaiheissa sen mukaan, miten vaihtuvat viranhoitajat ovat suhtautuneet.

- Niin ei voi jatkua. Meidän on tehtävä kielten yhdenvertaisuudesta täyttä totta.

Salmen mukaan kirkossa on myös usein tahdottu kieltää saamelaiskulttuurin arvoja ja omaleimaisuutta. Valtakulttuurin tavat ja perinteet on tuotu kaikkien omaksuttaviksi.

Salmi näkee kuitenkin merkkejä siitä, että kirkko siirtyy jo kulttuurien rinnakkainelossa kohti 'uutta päivää'.

- Siellä, missä kaikuu joiku, on läsnä todellisuutta, jota on voitava arvostaa myös kirkossa. Saamelaiset nuoret etsivät jo tietä siihen, Salmi kertoi.

Oulun yliopiston Giellagas-institutin saamelaisen historian professori Veli-Pekka Lehtola liittää piispa Salmen viittauksen 1930-luvun kansallissosialismiin suomalaisen lääketieteen harharetkeen.

- Ihmisten ulkonäöstä yritettiin vetää rotuoppia tukevia johtopäätöksiä. Antropologisten tutkimusten nimissä inarilaisen hautausmaan hautoja avattiin ja luita vietiin Helsinkiin tutkittavaksi. Myöhemmin luut palautettiin, Lehtola kertoo.

- Historiankirjat jättävät epäselväksi, miten tutkijat saivat virallisen luvan hautojen häpäisyyn.

Enontekiöläinen SamiSoster-palvelujärjestön toiminnanjohtaja Ristenrauna Magga pitää piispan anteeksipyyntöä tärkeänä.

- Ensimmäisenä tuli itku ja suuri kiitollisuus. Anteeksipyyntö osoittaa, että kirkko on ymmärtänyt asian ja haluaa viedä eheyttävää prosessia eteenpäin, Magga sanoo.

Keskustele (11)
Risto Ahti | 
4.2.2012 20:01:19
0
0
Olen suuresti iloinen tästä anteeksipyyntö- tapahtumasta. Lapin monien retkien vetäjänä ollessani arvontan myös saamelaisia, jotka ovat Suomen rikkaus. Toki paljon muitakin rikkauksia löytyy. Päin vastoin monet maat saisivat ottaa nyt oppia Suomesta, miten viime vuosina on vähemmistöjen asioita ja kulttuuria ja kieltä hoidettu. Yleensä monissa maissa edelleen se enemmistö määrää muittenkin asioita. Suurvallat saisivat ottaa Suomesta oppia, en nimeä näitä valtoja, mutta ei niitä kaukaa tarvitse hakea. Tosin kauempanakin niitä on.
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
4.2.2012 20:13:44
0
0
Tämä oli minulle uutta, että kirkko on ollut tämmöisessäkin mukana. Hyvä, että asiaan palattiin anteeksipyynnöllä.
Ilmoita häirikköviesti
Elias Tanni | 
4.2.2012 21:01:34
0
0
Hienoa Samuel Salmi!
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
4.2.2012 21:13:56
0
0
Vielä kun pyydettäisiin anteeksi noidanpoltot niin jo hyvä.
Ilmoita häirikköviesti
Pekka Särkiö | 
4.2.2012 21:14:12
0
0
Saamelaiset kirkossa -seminaari on hieno päänavaus ja piispa Salmen anteeksipyyntö tärkeä vastaantulo, kun on ollut anteeksipyydettävää. Luin ilahduttavan uutisen ylioppilaskirjoituksista: pohjoissaamen kirjoittajia on tulossa lähes kymmenen ja ensimmäistä kertaa myös yksi koltansaamen kirjoittaja.
Ilmoita häirikköviesti
Hermanni Riikonen | 
4.2.2012 21:19:48
0
0
Hieno teko todella, ja viisaasti puhuttu: "Siellä, missä kaikuu joiku, on läsnä todellisuutta, jota on voitava arvostaa myös kirkossa." Tällainen asenne on mielestäni yksi lähetystyön peruspilareista.
Ilmoita häirikköviesti
Tuomo Hirvi | 
4.2.2012 22:38:26
0
0
Piispa Salmi on osoittautunut vastuulliseksi ja hyvin harkitsevaksi kirkkomme palvelijaksi. Heitä tarvitaan lisää, jotka puhuvat kirkossamme siitäkin mikä on kipeä kohta. Parannuksen puheen ja anteeksiannon on ulotuttava kaikkialle.
Ilmoita häirikköviesti
Petri Väljä | 
5.2.2012 00:44:27
0
0
Miten on tuo A2 ilta ja anteeksipyyntö Päivi Räsäseltä?
Ilmoita häirikköviesti
Kari Valkonen | 
5.2.2012 07:53:01
0
0
Petri Väljä, eikö Jmalan pitäisi pyytää teiltä anteeksi kun Hänen sanansa ilmoittaa sen mitä Päivi Räsänen lausui ääneen?
Ilmoita häirikköviesti
Vesa Hirvonen | 
5.2.2012 11:32:32
0
0
Piispa Salmen anteeksipyyntö saamelaisilta on hyvin tärkeä asia. Syntejään katuva kirkko on uskottava.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!