Etusivu Uutiset Kotimaa Niinistö vai Haavisto?  

Niinistö vai Haavisto?

alt

Tänään 5.2.2012 sunnuntaina käydään presidentinvaalien toinen kierros. Mukana ovat ehdokkaat Sauli Niinistö (kok.) ja Pekka Haavisto (vihr.).

Äänestyspaikat avautuvat aamulla kello 9. Äänestysaikaa on 11 tuntia, paikkojen ovet sulkeutuvat kello 20. Vielä täksi päiväksi, ennen kuin lauhenee, koko maahan on luvattu kipakkaa pakkasta.

Tulevan tasavallan presidentin nimi, Tarja Halosen seuraajan, on selvillä parisen tuntia äänestyksen päättymisen jälkeen.

Presidentin kausi alkaa maaliskuussa ja kestää kuusi vuotta.

Toisella kierroksella on jo ennakkoäänestänyt 36 prosenttia äänioikeutetuista.

Toisella äänestyskierroksella ehdokkaiden äänestysnumerot ovat samat kuin ensimmäisellä. Haaviston numero on 2 ja Niinistön 6.

Keskustele (28)
Salme Kaikusalo | 
5.2.2012 08:50:22
0
0
Ulkona on pakkasta -30 astetta. Kylmin aamu tänä talvena. Mitä tämä merkitsee?
Mutta äänestämmän menemme parin sadan metrin päässä olevalle koulule. On mukava äänestää varsinaisena äänestyspäivänä. Ihmisiä on jonoksi asti ja kaikki jännittävät tulosta.
Aiempina vuosina olen toiminut pöydän sisäpuolella töissä, mutta nyttemmin sen homman saavat hoitaa nuoremmat. Vaikka totuuden nimissä vaikuttaa, että kyllä hommissa on edelleen myös kovinkin vanhoja ihmisiä. Kiitos heille siitä.
Ilmoita häirikköviesti
Veli-Matti Hautala | 
5.2.2012 08:58:45
0
0
Minä kirkon työssä olevana arvostan presidentin kuulumista kirkkoon tai johonkin muuhun kristilliseen seurakuntaan. Kuka sitten arvostaa kirkkoon kuulumista ellemme me siellä töissä olevat?
Ilmoita häirikköviesti
Pertti Malmi | 
5.2.2012 09:09:31
0
0
Valinnassa ei pitäisi olla mitään epäselvää...tietenkin Sauli Niinistö.
Ilmoita häirikköviesti
Juha Heinilä | 
5.2.2012 09:28:34
0
0
Toiselle ehdokkaalle puolisoineen on tarjolla 6 vuoden kakku linnassa hyvässä vartioinnissa. Kummalle ehdokkaalle puolisoineen toivoisin linnatuomiota, siinäpä kysymys? Toinen kysymys; äänestämään vai ei?
Ilmoita häirikköviesti
Antti Kettunen | 
5.2.2012 09:36:20
0
0
Juha: Äänestämään! Toiseen kysymykseen jokainen saa vastata vapaasti.
Ilmoita häirikköviesti
Tarja Koivumäki | 
5.2.2012 10:23:15
0
0
Itse seisoin eilen 11 tuntia Helsingin Rautatieasmen vaalipisteellä ja keitin taukoamatta kahvia. Paukkupakkasten yksi ilmiö oli kaikkein epätoivoisimman suomalaisen kurjuuden ilmaantuminen ihmisten pariin. Vieläkin järkyttynyt olo.

Vaaleissa valitaan se politiikka, jolla asioihin vaikutetaan - mitä vaikutusmahdollisuuksia sitten käytettävissä onkin. Omasta linnoituksesta ulos tuleminen ei usein ratkaise, koska se on kovin haastavaa ja epämukavaa. Silti voi edes yrittää uhrata ajatuksen sille, mitä epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi voisi tehdä.

Aina ei tarvitse ajatella, että nyt äänestetään MINUN asioistani, MINUN eduistani ja MINUN kiistattomista arvoistani. Sikäli kuin ne edes ovat vain MINUN.

Mutta tärkeintä on, että ihmiset jaksavat vääntäytyä äänestyspaikalle. Se olisi suomalaisen demokratian voitto.
Ilmoita häirikköviesti
Marjatta Öhman | 
5.2.2012 10:23:48
0
0
Valinta on täysin selvä. "Haluamme presidentin, josta voimme olla ylpeitä." Siksi valintani on Pekka Haavisto.
Ilmoita häirikköviesti
Pekka Nuolikoski | 
5.2.2012 10:59:32
0
0
Niin, näin raamattuun/Jumalaan/Jeesukseen uskovana ihmisenä ei voi olla muuta vaihtoehtoa äänestää kuin Niinistö, vaikka en kokoomuksen rahavaltaa hyvänä pidäkään.
Haavisto edustaa sellaisia arvoja jotka on raamatussa kielletty, siksi siis kaikki jotka oikeasti tuntevat olevansa uskossa, eivät häntä/hänen arvomaailmaansa voi kannattaa, eikä siis häntä äänestää.

Ja jotka täälläkin Haavistoa ilmoittavat äänestävänsä, voivat hiljaa mielessään ajatella, onko raamatun sanoma sittenkään omakohtaisesti otettu vastaan, olenko todella Jumalaan uskova, Hänen sanaansa sitoutunut.
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
5.2.2012 11:29:01
0
0
Haavisto edustaa sellaisia arvoja jotka on Raamatussa kielletty, siksi siis kaikki jotka oikeasti tuntevat olevansa uskossa, eivät häntä/hänen arvomaailmaansa voi kannattaa, eikä siis häntä äänestää."

Haaviston edustamat arvot ovat erittäin selvästi ja paremminkin Raamatun mukaisiat kuin Niinistön!

Sukupuolinen suuntaus ei ole mikään erityinen arvo
paitsi että sen hyväksymisessä totetuu kylläkin ihmisarvo, joka sekinon Raamatun mukaista.
Ilmoita häirikköviesti
Tarja Koivumäki | 
5.2.2012 11:46:31
0
0
Pekka Nuolikoski |
5.2.2012 10:59:32

"Ja jotka täälläkin Haavistoa ilmoittavat äänestävänsäajatella, voivat hiljaa mielessään, onko raamatun sanoma sittenkään omakohtaisesti otettu vastaan, olenko todella Jumalaan uskova, Hänen sanaansa sitoutunut."

Oletko tosissasi, että Niinistö sitten olisi nuo arvot sisäistänyt? Sanotko puhtaalla omallatunnolla:

"Äänestä Niinistöä, hänellä raamatun sanoma on omakohtaisesti otettu vastaan, hän on todella Jumalaan uskova, Hänen sanaansa sitoutunut."

Aika paljon takuumieheksi ryhdyt kehoituksellasi.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!