Etusivu Uutiset Kotimaa Lestadiolaista liikettä kritisoinut saa jatkaa puhujana  

Lestadiolaista liikettä kritisoinut saa jatkaa puhujana

Rainio_HeikkiTurun Maarian seurakunnan johtava kanttori Heikki Rainio (kuvassa) voi jatkaa puhujana vanhoillislestadiolaisessa Turun rauhanyhdistyksessä. Asiaa käsiteltiin yhdistyksessä maanantaina sen johtokunnan ja miltei kaikkien yhdistyksen puhujien kesken. Rainio itse oli aiemmin arvioinut keskustelutilaisuuden johtuvan siitä, että hän on kritisoinut liian avoimesti lestadiolaisen liikkeen johtoa julkisuudessa velloneiden lasten hyväksikäyttötapausten käsittelyn vuoksi. Rainio on vaatinut asioiden entistäkin perusteellisempaa juurimista.

Nyt hän kertoo käyneensä Turun yhdistyksellä asiallisen ja rakentavan keskustelun ja jatkavansa puhujana yhdistyksessä. Mistään niin sanotusta hoitokokouksesta ei ollut kyse. Keskustelun aiheeksi oli ilmoitettu Rainion mahdollinen vapauttaminen puhujantehtävästä toistaiseksi.

- Rainion osalta asia on kunnossa. Hän jatkaa puhujan tehtävässä. Muilta osin on edelleen tarvetta jatkaa keskustelua. Siihen asti ei ole muutoksia yhdistyksen sisäisissä puhujantehtävissä, Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Puolitaival sanoo.

”Muilta osin” viittaa siihen, että arkkipiispan teologisen sihteerin Risto Leppäsen kanssa viikko sitten käydyssä keskustelussa sovittiin Puolitaipaleen mukaan, että asiaan palataan. Leppänen itse on puolestaan kertonut saaneensa keskustelustaan johtopäätöksenä viestin, jonka mukaan hänen toivotaan jatkavan puhujana. Hän toivoo voivansa keskittyä viranhoitoonsa ja perhe-elämäänsä. Leppäsen keskustelun syynä oli hänen positiivinen naispappeuskantansa. Leppäsen vaimo vihitään papiksi maaliskuussa. Hänestä tulee ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi.

Heikki Rainio kertoo viestineensä myös Turun yhdistyksessä maanantaina, että pedofilakysymys on vakava asia ja sitä täytyy pystyä käsittelemään liikkeessä jatkossakin.

- Mutta sillä tavalla, että sitä käsitellään liikkeen sisällä. Välttämättä sen jatkuva julkisuudessa olo ei ole jatkokäsittelylle enää hyväksi. Toivon, että tämä vakava asia otetaan edelleen vakavasti liikkeen sisällä, Rainio sanoo.

Kertovatko Turun päätökset olla erottamatta puhujantehtävistä siitä, että lestadiolainen liike kulkee enstistäkin avoimempaan suuntaan?

- En osaa sanoa, onko linja muuttunut. Sitä täytyy kysyä muilta. Ainakin toivon, että ollaan menossa kohti avoimempaa ilmapiiriä, Rainio vastaa.

- Olemme mielestäni aina olleet avoimia puhumaan siitä miten uskomme. Kantamme raamatullisissa kysymyksissä on myös aina ollut julkinen, Kimmo Puolitaival toteaa.

Turun puheenjohtaja Puolitaival kuuluu myös Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokuntaan.

Lue myös: Kanttori pelkää hyväksikäyttöasian hautautuvan naispappeuskeskustelun alle

Arkkipiispan sihteeri saa jatkaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujana

Lestadiolaisjohtaja: Ketään ei ole vielä hyllytetty

Kirkkoon ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi

Arkkipiispa: Vanhoillislestadiolainen liike vaarassa sulkeutua

Keskustele (10)
Jaakko Antila | 
8.2.2012 06:47:26
0
0
Glasnost vai Prahan kevät?
Ilmoita häirikköviesti
Lauri Lahtinen | 
8.2.2012 08:52:44
0
0
Ehkä valvottu koevapaus?
Ilmoita häirikköviesti
Topi Linjama | 
8.2.2012 08:55:28
0
0
Ehdotan glasnostia. Paljon on viitteitä siitä, että ollaan menossa kohti avoimempaa ilmapiiriä.

Viimeinen sitaatti Puolitaipaleelta saa miettimään, keitä ovat ne "me", joiden puolesta Puolitaival puhuu. Ovatko nämä "me" vanhoillislestadiolaisia? Vai kristittyjä, Jumalan lapsia? Puhutaanko näkyvästä rauhanyhdistyksiin organisoituneesta ihmisjoukosta, vai näkymättömästä Kristuksen kirkosta? Vai ovatko nämä yksi ja sama?
Ilmoita häirikköviesti
Lauri Lahtinen | 
8.2.2012 11:23:32
0
0
Olisikohan asia ihan niin yksinkertainen, että pitäisi erottaa maailmanlaajuinen Kristuksen seurakunta ja jossain rakennuksessa kokoontuva seurakunta toisistaan.

Eri seurakunnilla on paljon ominaispiirteitä, jotka eivät ole pelastuksen asioita, mutta kuuluvat määrättyyn identiteettiin.

Nimeltä mainitulla henkilöllä on ilmeisesti auktoriteettiasema määrätyssä talossa. Kysymys kuuluu: Onko oikein haastaa paikallisen seurakunnan auktoriteetti?

Vai olisiko oikeasti syytä väistyä, jos asiallinen keskustelu ei saa kannatusta ja rakkaudellista muutosta?


Antaako Jumalan sana kehoituksen kapinointiin?
Ilmoita häirikköviesti
Yrjö Sahama | 
8.2.2012 14:56:38
0
0
En kuulu lestadiolaiseen liikkeeseen ja maallikkorippi näyttää olevan hieman ongelmallinen kysymys. Mutta ripistä kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että jos ripittäytyjä tunnustaa rikoksen on ripin vastaanottajan mitä vakavimmin kehotettava häntä tunnustamaan myös poliisille. Katumus on todellinen vain silloin, kun katuja on valmis kantamaan maallisen vastuunsa tekemästään teosta. Ajattelen, että ripin perusteella annettava synninpäästö kylläkin poistaa esteen taivaaseen pääsyltä, mutta ei poista vastuuta maallisen lain edessä.
Ilmoita häirikköviesti
Hannes Ruokokoski | 
8.2.2012 15:23:19
0
0
Heikki Rainiokin on jo kääntänyt oikeudenmukaisuudelle selkänsä todetessaan:

"Mutta sillä tavalla, että sitä käsitellään liikkeen sisällä. Välttämättä sen jatkuva julkisuudessa olo ei ole jatkokäsittelylle enää hyväksi. Toivon, että tämä vakava asia otetaan edelleen vakavasti liikkeen sisällä, Rainio sanoo."

Ei voi olla totta! Kuinka mikään vl-like tai mikään muukaan liike voi asennoitua noin? Haisee jo suorastaan rikolliselle. Tämäkö oli puhujan tehtävien säilymisen hinta? Pöyristyttävää pimeyttä!

Insesti ja pedofilia ovat törkeitä rikoksia. Jokainen kansalainen on rikoslain mukaan velvollinen ilmoittamaan siitä viranomaisille (poliisi). Ilmoittamatta jättämisestä enimmäisrangaistus on 6 kk venkeutta (ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä ei ole seuraamusta lähiomaisille). Pedofiilin suojelusta enimmäisrangaistus on 1 v vankeutta. Rikoslaki velvoittaa kaikkia kansalaisia. Sen velvoitteista ei voi eikä saa vaieta eikä sitä voi eikä saa käsitellä yksinomaan liikkeen sisällä. Rippisalaisuuden varjolla sitä ei saa peittää. Törkeän rikoksen tehnyt voi toki tehdä teostaan parannuksen, mutta se ei vapauta häntä maallisen oikeuden tuomiolta. En näe oikeutusta liikkeen sisällä tapahtuvaan asian käsittelyyn. Jokainen insesti ja pedofiliatapaus on viipymättä saatettava poliisitutkintaan.
Ilmoita häirikköviesti
Vuokko Ilola | 
8.2.2012 19:48:50
0
0
Minä ymmärsin erilai tuon Heikin lausahduksen mitä Hannes.

Ymmärsin, että Heikki tarkoitti sitä, että vl-liikkeen pf-ilmiötä ja sen mahdollista "syntymekansimia" mietittäisiin ja käsiteltäisiin tästä eteenpäin liikkeen sisällä. En ymmärtänyt ollenkaan hänen tarkoittavan rikosilmoituksen tekemättä jättämistä.
Ilmoita häirikköviesti
Hannu Kilpeläinen | 
9.2.2012 01:26:03
0
0
Pedofilia, sen suojelu ja hyväksyminenkin on rikos. Rikolliset joutuvat sovittamaan tekonsa, yleensä linnaan murhamiesten ja muiden ketkujen jatkoksi. Siellä ei ole hyvä olla, siellä on kasapäin kiusattuja, epäonnistuneita, syrjäytettyjä ja elämäneväiltään liian vähäisiä kärsijöitä. Siihen me hyväosoaiset olemme syyllisiä, enemmän kuin uskommekaan. Muistelen, kuinka eräs linnaan tuomittu moottoripyöräjengin pomo kertoi lapsuudessaan jouluaattona kadulle ajettuna katselleensa ulkoa ikkunan takaa oikeiden perheiden (?) iloista joulunviettoa kuusen, lahjavuorien ja ruokapöydän ääressä.

Mikä vanhoillislestaadiolaisuudessa on mennyt pieleen, kun saarnaajat lapsia ja sukulaisia hyväksikäyttävät? Ei ole joulupöydän herkut, lahjavuoret ja vaimojen avosyli tainneet tuottaa elämälle tyydytystä? Elämän horsmaviidakossa tällainen peli selittyy lapsuudesta alkaneesta päähänpotkimisesta, mutta mikä selittää perhe-elämän kunnioittamisen, puolisolle uskollisuuden ja hyvän elämän tuoman vaurauden siivittämän saarnaajan lastenpanot?

Arkkipiispan teologisena sihteerinä toiminen tai Maarian kirkon urkujen soittajana ei ole synti eikä niistä voi ketään linnaan tuomita. Eikä vaimon pappisvirkaan vihkiminen ole rikos, kirkkomme on sen lainsäädännässään hyväksynyt. Rikos on se, että ripustaa myllynkiven yhdelle pienemmistä kaulaan ja heittää hänet Aurajokeen.
Ilmoita häirikköviesti
Lauri Lahtinen | 
9.2.2012 11:07:47
0
0
Hannu.
Tosi hieno teksti oikein sivistynyt.
Ilmoita häirikköviesti
Topi Linjama | 
9.2.2012 12:16:34
0
0
Vuokon tavoin käsitin tuon Heikin sanoman. Hyväksikäyttöasia ei välttämättä edisty vain sillä, että sitä puidaan mediassa, vaikka median rooli on ollut olennainen, että asiaan on ylipäänsä herätty.

Hannu kysyi, mikä on mennyt pieleen. Yksi asia on rippi, johon Yrjö viittasi. Toinen asia on käsitys synnistä. Koska "suuri synti vie kadotukseen, mutta ei pienikään välille jätä", voi uskovaiselle muodostua käsitys, että esimerkiksi itsetyydytys ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat samalla viivalla, molemmat kuuluvat kategoriaan "synti". Tällainen mekanistinen ajattelutapa voi vahingoittaa lähimmäisiä, mutta se myös estää ihmistä kasvamasta oman elämänsä subjektiksi.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!