Etusivu Uutiset Kotimaa Nuorisopoliitikot hermostuivat Arhinmäen tukipäätöksestä  

Nuorisopoliitikot hermostuivat Arhinmäen tukipäätöksestä

Neljän eri poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajat ovat huolissaan yhdenvertaisen kohtelun unohtumisesta opetus- ja kulttuuriministeriön jakamissa tuissa nuorisotyötä tekeville järjestöille. Sleyn, Kansanlähetyksen ja Slefin tukipäätöksestä ilmaisevat eriävän kantansa kokoomuksen, perussuomalaisten, keskustan ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestöjen puheenjohtajat.

– Järjestöjen saamissa kielteisissä päätöksissä todetaan, että harkinnassa on otettu huomioon nuorisolain arvomaailman toteutuminen. Ministeri Arhinmäki on siis päätösharkinnassaan irrottautunut nuorisolaista ja päätöksen sanamuodon mukaan toteuttanut arvomaailmaa. Sanavalinta viittaa melko selkeästi Arhinmäen vääriin motiiveihin tukipäätöksissä, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

– Luulisi sixpack-hallituksen olevan sen verran moniarvoinen, että kohtelisi sanan- ja uskonnonvapausperiaatteen mukaisesti yhdenvertaisesti kaikkia niitä aatteita, jotka ovat edustettuina kuuden puolueen sateenkaarihallituksessa, lohkaisee Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Hallitusohjelman perusteella hallitus on sitoutunut tehostamaan rasismin, suvaitsemattomuuden ja muukalaisvihamielisyyden vastaista työtään. Lisäksi ohjelmassaan hallitus on sitoutunut torjumaan erilaisiin vähemmistöihin muun muassa eri uskontoa tai vakaumusta edustaviin kohdistuvaa viharikosten torjuntaa. Samalla huolehditaan sanan- ja uskonnonvapauden toteutumisesta perusoikeuksina, nuorisojärjestöt muistuttavat.

– En näe näiden järjestöjen toiminnassa mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa kyseisen hallitusohjelman kirjauksen kanssa enempää kuin vaikka oma järjestöni. Arhinmäen avoin asenteellisuus kristillisiä järjestöjä kohtaan on surullista ja antaa huonoa esimerkkiä nuorille päättäjille. Tässä on kysymys periaatteellisuudesta, ei niinkään rahasta, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala.

– Ymmärrän varsin hyvin, että tässä taloustilanteessa on vähintäänkin kohtuullista leikata valtion tukia, mutta silti ne tulisi pyrkiä tekemään yhdenvertaisuuden periaatetta kunnioittaen. Ministeri Arhinmäen toiminnasta huokuu läpi se, että hänen suvaitsevaisuutensa on varsin rajallinen, jos järjestö ei edusta juuri hänelle mieleistä linjaa, sanoo Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Antti Häkkänen.

Lue myös:

Yhteys Älä alistu! -kampanjaan vei ministeriön tuet järjestöiltä

KD Naiset: Arhinmäki ei kunnioita sananvapautta

Keskustele (67)
Mikko Suni | 
8.2.2012 09:36:50
0
0
Hyvä nuoret!
Ilmoita häirikköviesti
Sami Tammisalo | 
8.2.2012 09:40:15
0
0
Asiallista kritiikkiä ministeriön suuntaan. Toivottavaa on, että itse ministeri tai hänen edustajansa ministeriöstä palautteeseen vastaa.
Ilmoita häirikköviesti
Harri Heikkilä | 
8.2.2012 09:46:57
0
0
Uusi tuensaaja näyttää olevan Settlementtiliitto. Muita nuoristyön avustuksia saavia kristillisiä yhteisöjä ovat IsoKirja, FIDA, Kyrkans Ungdom, Herättäjä, Jippiimissio, Kirkon Ulkomaanapu, NNKY-liitto, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, kristillinen raittiusjärjestö Valkonauhaliitto.

http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/02/nuorisotyota_tekevat_jarjestot_avustukset.html?lang=fi
Ilmoita häirikköviesti
Kimmo Jaatila | 
8.2.2012 09:47:20
0
0
Hieno juttu. Erityisen hyvänä pidän Kokoomusnuorten ulostuloa pääministeripuolueen edustajana.
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
8.2.2012 09:52:29
0
0
Häpeällistä, että nämä kansakunnan toivot haluavat mieluummin politikoida kuin ehkäistä hengellistä väkivaltaa.
Ilmoita häirikköviesti
Mikko Suni | 
8.2.2012 10:19:16
0
0
Mikä on hengellistä väkivaltaa? Onko hengellistä väkivaltaa se, ettei saa kertoa rakastavasta Jumalasta Jeesuksesta Kristuksesta, joka on vuodattanut kalliin ja viattoman verensä jottei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi? Onko se hengellistä väkivaltaa, että kertoo tuon rakastavan Jumalan voivan muuttaa itseään niin, että on mahdollista päästä eroon ja kilvoitella synnillisistä taipumuksista. Onko hengellistä väkivaltaa se, että kertoo eheytyneensä Jumalan avulla?
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
8.2.2012 10:39:45
0
0
Mikko hyvä. Vastaan siihen yhteen kysymykseen, joka jollain tapaa pysyi relevanttiuden ja järkevyyden rajoissa. Eli:

"Onko se hengellistä väkivaltaa, että kertoo tuon rakastavan Jumalan voivan muuttaa itseään niin, että on mahdollista päästä eroon ja kilvoitella synnillisistä taipumuksista"?

On se. Ymmärrätkö miksi? Jätä raamattu hetkeksi sivuun ja mieti.

Lue Hermanni Riikosen viimeisin blogikirjoitus. Samaa voin suositella muillekin.
Ilmoita häirikköviesti
Tuomas Anttila | 
8.2.2012 10:39:55
0
0
Juuri näitä avustuksia ei ole leikattu lainkaan, katsokaa vaikka viime vuosien tukipäätöksiä ministeriön nettisivulla.

Viime vuoteen verrattu on tänä vuonna jopa lisätty indeksikorotus, iso tasokorotus avustuksiin tehtiin pari vuotta sitten, kaiketi taloudellisen kriisin seurausten ennaltaehkäisyyn.
Ilmoita häirikköviesti
Mikko Suni | 
8.2.2012 10:48:19
0
0
Petri Ristimäki

käytän seuraavassa melko rajua kieltä. Teen sen jotta ymmärtäisit kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Miten voi sanoa, että Jumalan hyvä työ ihmisessä ja sen kertominen on hengellistä väkivaltaa?

Herää hyvä mies näkemään miten vastustat Jumalan hyvää tahtoa ihmisen kohdalla!
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
8.2.2012 10:49:46
0
0
Mikko:

Vastaa sinä minulle, että miksi juuri homoseksuaalisuus on teille niin tärkeä asia? Raamattu kieltää monta muutakin asiaa.

Miksi et vaadi eheyttämiskursseja esim. niille, jotka rahan- tai vallanhimossaan käyttävät muita hyväkseen, harrastavat perheväkivaltaa tai tekevät huorin?

Onko homojen eheyttäminen poliittisesti helpompaa? Ei tarvitse yrittää eheyttää saman klubin kavereita, teitä "samoja".
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!