Etusivu Uutiset Kotimaa Avioliittolakialoitteeseen 76 nimeä - valtaosa ministereistä mukana  

Avioliittolakialoitteeseen 76 nimeä - valtaosa ministereistä mukana

eduskunta_pylvtUx205Kansanedustajien ryhmä jättää tänään eduskunnan kansliaan lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Allekirjoittaneita on 76 seitsemästä eri eduskuntaryhmästä, mukana on myös ministereitä ja puolueiden puheenjohtajia.

Aloitteessa esitetään avioliittolain muuttamista niin, että vastedes naimisiin voisivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit. Samalla mahdollisuus solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita päättyisi. Aloitteessa ei esitetä muutoksia uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen. Kirkoilla säilyisi siis nykyiseen tapaan mahdollisuus päättää itse siitä, keitä ne haluavat vihkiä.

 - Puoluerajat ylittävään työhömme suhtauduttiin eduskunnassa yleensä myönteisesti, vaikka tavoittelemastamme sadasta nimestä jäätiinkin. Monet edustajat eivät halunneet allekirjoituksellaan profiloitua asiassa, mutta kertoivat mahdollisessa äänestyksessä kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia, sanoo avioliittolakiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Lasse Männistö (kok.).

 Aloite lähetetään eduskunnassa todennäköisesti lakivaliokuntaan. Työryhmän jäsenet toivovat, että eduskunta pääsisi äänestämään siitä.

Lakialoitetta eduskunnassa eteenpäin vievään ryhmään kuuluvat kansanedustajat Lasse Männistö (kok.), Susanna Huovinen (sd.), Silvia Modig (vas.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Astrid Thors (rkp.).

Hallituksen 19 ministeristä 11 on allekirjoittanut lakialoitteen (nimet selviävät alla olevasta listasta). Ministereistä Jyrki Katainen (kok.), Jukka Gustafsson (sd.), Heidi Hautala (vihr.), Paula Risikko (kok.), Anna-Maja Henriksson (rkp.), Jyri Häkämies (kok.), Jari Koskinen (kok.), Päivi Räsänen (kd.) eivät ole allekirjoittaneet aloitetta. Jari Koskinen ja Heidi Hautala eivät ole kansanedustajia, joten he eivät olisi voineet allekirjoittaa sitä.

Lista allekirjottajista aakkosjärjestyksessä (eduskuntaryhmittäin suurimmasta pienimpään, ministerien nimet lihavoitu):

Markku Eestilä (kok.)

Sanni Grahn-Laasonen (kok.)

Leena Harkimo (kok.)

Harri Jaskari (kok.)

Sampsa Kataja (kok.)

Pia Kauma (kok.)

Lasse Männistö (kok.)

Jaana Pelkonen (kok.)

Sari Sarkomaa (kok.)

Alexander Stubb (kok.)

Eero Suutari (kok.)

Sinuhe Wallinheimo (kok.)

Sofia Vikman (kok.)

Henna Virkkunen (kok.)

Jouni Backman (sd.)

Eeva-Johanna Eloranta (sd.)

Maarit Feldt-Ranta (sd.)

Tarja Filatov (sd.)

Maria Guzenina-Richardson (sd.)

Rakel Hiltunen (sd.)

Susanna Huovinen (sd.)

Lauri Ihalainen (sd.)

Mikael Junger (sd.)

Ilkka Kantola (sd.)

Saara Karhu (sd.)

Anneli Kiljunen (sd.)

Krista Kiuru (sd.)

Miapetra Kumpula-Natri (sd.)

Antti Lindman (sd.)

Päivi Lipponen (sd.)

Riitta Myller (sd.)

Johanna Ojala-Niemelä (sd.)

Heli Paasio (sd.)

Sirpa Paatero (sd.)

Tuula Peltonen (sd.)

Kristiina Salonen (sd.)

Katja Taimela (sd.)

Hanna Tainio (sd.)

Erkki Tuomioja (sd.)

Tytti Tuppurainen (sd.)

Jutta Urpilainen (sd.)

Pauliina Viitamies (sd.)

Pia Viitanen (sd.)

Tuula Väätäinen (sd.)

Antti Kaikkonen (kesk.)

Paavo Arhinmäki (vas.)

Risto Kalliorinne (vas.)

Anna Kontula (vas.)

Martti Korhonen (vas.)

Merja Kyllönen (vas.)

Annika Lapintie (vas.)

Silvia Modig (vas.)

Jari Myllykoski (vas.)

Aino-Kaisa Pekonen (vas.)

Eila Tiainen (vas.)

Kari Uotila (vas.)

Erkki Virtanen (vas.)

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.)

Tuija Brax (vihr.)

Satu Haapanen (vihr.)

Pekka Haavisto (vihr.)

Johanna Karimäki (vihr.)

Ville Niinistö (vihr.)

Anni Sinnemäki (vihr.)

Osmo Soininvaara (vihr.)

Jani Toivola (vihr.)

Oras Tynkkynen (vihr.)

Thomas Blomqvist (rkp.)

Christina Gestrin (rkp.)

Elisabeth Nauclèr (rkp.)

Mikaela Nylander (rkp.)

Astrid Thors (rkp.)

Stefan Wallin (rkp.)

Ulla-Maj Wideroos (rkp.)

Markus Mustajärvi (vr.)

Jyrki Yrttiaho (vr.)

Keskustele (15)
Sari Roman-Lagerspetz | 
8.2.2012 13:38:54
0
0
Listalta löytyy kaikkien muiden puolueiden edustajien nimiä - paitsi Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten.

Mukavaa nähdä että entinen Turun piispa Ilkka Kantola (sd.) kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Ministereiden, kuten Alexander Stubbin (kok.), Maria Guzenina-Richardsonin, Jutta Urpilaisen, Lauri Ihalaisen ja Stefan Wallinin antama tuki asialle on myös hienoa.
Ilmoita häirikköviesti
Aulikki Ala-Nissilä | 
8.2.2012 14:28:43
0
0
Voi näitä aikoja!
Ilmoita häirikköviesti
Hannu Keskinen | 
8.2.2012 18:49:48
0
0
Tämä lista saattaa tulla tarpeeseen niille, jotka valitsevat ehdokkaansa kokoomuksen ja perussuomalaisten ulkopuolelta, siinä vaiheessa, kun äänestetään seuraavista kunnallispoliitikoista.
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
8.2.2012 19:12:17
0
0
Minä suhtautuisin tähän listaan aika tyynesti. Suurin osa suomalaisista kannattaa kuitenkin tasa-arvoista avioliittolakia.

Toisaalta vaikka katsookin homoseksuaalisuuden olevan synti, voi silti hyväksyä sen, että ihmiset ovat erilaisia ja toiset elävät elämäänsä eri tavalla.

Minusta täällä internetissä ääripäät korostuvat aika pahasta ja ihmisissä syntyy pakonomainen tarve vastustaa kaikkea sellaista, mikä on vähänkin erilaista oman mielipiteen kanssa. Ja tämä koskee ihmisiä ihan puolin ja toisin.
Ilmoita häirikköviesti
Juhani Heinonen | 
8.2.2012 21:08:56
0
0
Tasa-arvoinen vai luonnonjärjestyksen mukainen avioliitto...
Onko samalla logiikala tasa-arvoinen synnytys sitä, että mieskin voi synnyttää? : )
Ilmoita häirikköviesti
Juhani Kinnunen | 
8.2.2012 21:35:38
0
0
Sukupuolineutraali avioliittolaki tuo ulkoisen adoptio-oikeuden samaa sukupuolta oleville parille (luultavasti kaikki allekirjoittaja tietävät tämän), joka vie lapsen oikeuden isään ja äitiin.
Se ei todellakaan ole lapsen edun mukaista!
Vaikka tämä ei nytkään toteudu kaikkien lapsien kohdalla, tällaista isättömyyttä ja äidittömyyttä ei missään tapauksessa pidä edistää lainsäädännöllä. Lapsille kuuluu oikeus isään ja äitiin.
Ilmoita häirikköviesti
Kari Virtanen | 
8.2.2012 21:50:17
0
0
Täysin tasa-arvoinen avioliittolaki merkitsee sitä, että avioliiton aikana, vaikkapa keinohedelmöityksellä, syntyneen lapsen vanhempi on ilman eri selvittelyä äidin kanssa samaa sukupuolta oleva puoliso. Kohdunvuokraus on myös listalla pian hyväksyttävien lisääntymiskeinojen joukossa ja sitä koskee sama.

On olemassa pari muutakin seikkaa, joissa samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien kohdalla pitäisi tehdä ero tai asiaa pitäisi ainakin vakavasti miettiä. Toivottavasti laki valmistellaan huolellisemmin kuin vain kansanedustajien lakialoitteena.
Ilmoita häirikköviesti
Jenni Nieminen | 
8.2.2012 22:55:26
0
0
Luulin että lapsen etua olisivat olleet ajamassa etenkin muutama kunnioittamani naisedustaja ja -ministeri. On vähän petetyksi tullut olo.
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
9.2.2012 00:51:11
0
0
"Toivottavasti laki valmistellaan huolellisemmin kuin vain kansanedustajien lakialoitteena."

Minulla on se käsitys, että lakiesitys on valmisteltu yhteistyössä oikeusministeriön virkamiesten kanssa. Periaatteessa lakiesitys on yhtä hyvin ja virallisesti valmisteltu kuin jos se olisi tullut normaalia kautta oikeusministerin esittelemänä hallituksen esityksenä.

Kristillisdemokraattien vastustuksen takia lakiesitys ei päätynyt hallitusohjelmaan. Kaikki muut hallituspuolueethan ovat asiasta tehdyn aloitteen hyväksyneet puolue-elimissään eli niillä on puolueen jäsenten päätös tasa-arvoisen avioliittolain edistämisestä.

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa laki voidaan säätää hallitusohjelman ulkopuolelta kahdella tavalla:

(1) eduskunnan lakialoitteena, kuten sitä ollaan nyt ajamassa mikäli aloite vain saadaan eduskunnassa äänestykseen eikä se hautaudu johonkin valiokuntaan

(2) kansalaisaloitteena mikäli 50,000 kansalaista allekirjoittaa aloitteen, jossa eduskuntaa pyydetään ottamaan lakimuutos käsittelyyn

Sinänsä on mielenkiintoista nähdä, mitä nyt jätetylle lakialoitteelle tapahtuu. Itse pidän kuitenkin todennäköisempänä, että vasta seuraava hallitus ottaa avioliittolain muuttamisen hallitusohjelmaan.
Ilmoita häirikköviesti
Jorma Hentilä | 
9.2.2012 12:34:08
0
0
Parisuhdelaki syntyi kahden lakialoitteen (1993 ja 1996) seurauksena. Outi Ojalan (vas) ym. ensimmäinen lakialoite oli siten radikaali, että se sisälsi myös adotio-oikeuden. Aloite ei johtanut tulokseen.

Niin ikään Outi Ojalan ensimmäisenä allekirjoittama toinen lakialoite, jonka allekirjoittajina oli muun muassa Lipposen hallituksen ministereitä, myös Lipponen itse, tuli eduskunnassa hylätyksi. Mutta eduskunta liitti päätökseen ponnen jossa se kehotti hallitusta ryhtymään toimiin ko. lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Hallitus valmisteli asettamansa työryhmän työn pohjalta esityksen eduskunnalle, joka hyväksyi lain syyskuussa 2001. Maaliskuun 1. päivänä laki tulee olleeksi voimassa kymmenen vuotta.

Arvioni on, että aloite tasavertaisesta avioliittolaista otetaan eduskunnan käsittelyyn. Se ei kuitenkaan saa eduskunnan enemmistöä taakseen, vaan tulee hylätyksi. Kysymys adoptio-oikeudesta on ilmeisesti se kivi, joka kaataa reen.

Sen sijaan vastaava menettely kuin parisuhdelain osalta - eduskunnan kehotus hallitukselle ryhtyä valmistelemaan lakia - on täysin mahdollinen, jolloin lain säätäminen todennäköisesti siirtyisi seuraavalle eduskuntakaudelle.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!