Simo Alastalo
10.02.2012 15:20
Naisteologit ry:n puheenjohtaja Soili Juntumaa pitää Tampereen piispa Matti Revon pappisvihkimyspäätöstä piispankokouksen hengen vastaisena. Repo vihki loppiaisena papiksi Kansanlähetysopiston teologilinjan vastaavan, teologian tohtori Vesa Ollilaisen, joka ei suostu alttariyhteistyöhön naisten kanssa.
- Tässä on tapahtunut jonkinlainen välistäveto, johon piispainkokouksen ohjeiden sanamuoto ei mielestäni anna mahdollisuutta. Alttariyhteistyön tekeminen ja pappisvihkimys on erotettu toisistaan ja vihkiminen on katsottu mahdolliseksi. Ratkaisu ei ole ohjeiden hengen mukainen, valitettavasti, Juntumaa sanoo.
Hän ihmettelee piispa Revon perusteluja, joissa Repo katsoo, ettei piispankokouksen tiedoksianto 1/2006 määrittele yleisiä papiksi vihkimisen kriteerejä.
- Tuntuu ristiriitaiselta, että työyhteisöongelmien hoitamiseksi annetut ohjeet eivät liittyisi papiksi vihkimisen edellytyksiin, jos lopputulos on se, että voidaan vihkiä myös niitä, jotka eivät alttariyhteistyöhön suostu.
Juntumaan mukaan yhteistyöstä kieltäytyvät eivät halua ymmärtää, että kirkko on myös maallinen instituutio.
- Työantajan lakeja täytyy noudattaa, kun on sen palveluksessa ja erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Rovasti Eero Junkkaala on ymmärtänyt, että naispappeus ei ole pelastuskysymys. Hän joka meitä yhdistää on suurempi kuin ne asiat, jotka meitä erottavat.
- Voimme hyväksyä omantunnon mukaisen näkemyksen, mutta instituution sääntöihin pitää sopeutua. Vielä ei eletä taivaassa, Juntumaa sanoo.
Lue myös:
Piispa Revon vihkimä pappi ei tee alttariyhteistyötä naisten kanssa
Martti Vaahtoranta on tämän blogimetsän yksi selkeimmistä kantaaottajista. Perustelee sanomisensa ja pysyy vakaumuksessaan niin rohkeasti, että muutkin kuin omat sen myöntävät ja kunnioittavat.
Minusta olisit voinut noin sanoa, mutta et Martti Vaahtorannasta!
”Voimme hyväksyä omantunnon mukaisen näkemyksen, mutta instituution sääntöihin pitää sopeutua. Vielä ei eletä taivaassa, Juntumaa sanoo.”
Mihin asiakirjaan tässä vedotaan? En löytänyt tai osannut etsiä sitä Piispainkokouksen kotisivuilta.
Tällainen pappisvihkimys taas kerran selkeästi osoittaa,että kirkko on hierarkinen,lujaotteisesti ylhäältäpäin hallittu kirkko. Surullista mutta totta.
Odotellaan nyt vaan rauhassa ja katsellaan, mitä tapahtuu.