”Piispan arvoa ei mitata medianäkyvyydellä” Olli Seppälä
12.02.2012 12:02
– Todellisuuden lukutaito ei ole sama kuin medialukutaito, yhtä vähän kuin piispan viran arvoa ja toiminnan merkitystä mitataan medianäkyvyydellä, sanoi arkkipiispa Kari Mäkinen puhuessaan tänään Espoossa Tapio Luoman piispanvihkijäisissä. Mäkinen korosti puheessaan, että piispana Tapio Luoma tarvitsee kirkon perinnön ja uskon perinnön lukutaitoa. – Mutta tarvitset myös herkkää tämän hetken todellisuuden lukutaitoa, sen ymmärtämistä, millainen on ihmisten kokemusmaailma ja mielenmaisema täällä kulttuurisesti nopeasti muuttuvassa, monen eri todellisuuden hiippakunnassa. Mäkisen mukaan kirkko ei ole muusta todellisuudesta erillään, vaan se säilyttää ja tulkitsee omaa perintöön osan todellisuutta. – Kirkko astuu oman uskon perintönsä pohjalta rohkeasti keskelle yhteistä julkista keskustelua elämän perustavista ehdoista ja ihmisen tilanteesta. Juuri siinä piispan rooli on keskeinen. Julkisuus, myös mediajulkisuus on piispan tärkeä toimintaympäristö. Mäkinen kuitenkin korosti että todellisuuden lukutaito ei ole sama asia kuin medialukutaito, eikä piispan viran arvoa ja toiminnan merkitystä voi mitata medianäkyvyydellä. – Suuri osa piispan työstä on näkymätöntä, kasvokkain tapahtuvaa ihmisten tukemista, seurakuntien työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja monissa yhteyksissä tavattavien kirkon jäsenten tukemista. Siihen kokemuksesi seurakuntatyössä antaa hyvän pohjan. Mäkisen mukaan piispalta odotetaan lujuutta ja varmuutta sitä enemmän, mitä epävarmemmalta ja vaikeammin ymmärrettävältä maailma näyttää. – Tarvitset sekä julkisessa esiintymisessä että näkymättömiin jäävässä työssä kaiken tietosi, taitosi, herkkyytesi ja kokemuksesi. Mutta tarvitset myös kosketuksen omaan keskeneräisyyteesi, epävarmuuteesi ja haurauteesi, siihen mikä ei ole lujuutta ja varmuutta. Siinä piilee kirkon, piispan – ihmisen – todellinen vahvuus. Korvaamatonta on, että on läheisiä, joitten kanssa myös sen voi jakaa, Mäkinen sanoi puhuessaan Tapio Luomalle. Sami Tammisalo | 12.2.2012 11:25:25 0 0On selvää, että medianäkyvyys ei ole hyvän piispan perusta. Mutta sen arvoa ei myöskään pidä väheksyä. Muistamme piispojen kannanoton 1990-luvulla "Kohti yhteistä hyvää", joka oli suunnattu hyvinvointivaltion puolesta ja hillitöntä markkinamenoa vastaan. Juuri tämänkaltaisilla ulostuloilla saadaan tärkeitä asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun, joiden yhteydessä pohditaan kristillistä etiikkaa ja evankeliumin sanomaa. Soisin, että useamminkin piispat suuntaisivat tällaista viestejä eetteriin. Maailman ruokaturvan puolesta lausuttu kannanotto oli hyvä esimerkki piispojen "ulostulosta". Toivottavasti sama suunta jatkuu. Ilmoita häirikköviesti Matti Kolehmainen | 12.2.2012 15:20:54 0 0Arkkipiispa puhui useaan otteeseen kirkon "perinnöstä" tarkoittaen perinnettä. Vai ymmärsinkö väärin? Sanat tarkoittavat eri asioita. Kristittyinä meillä on perintö odottamasssa, kylläkin vasta taivaassa. Ilmoita häirikköviesti Tauno Wikström | 12.2.2012 17:59:31 0 0Toivotan uudelle piispallemme Raamatun lukutaitoa, eli uskoa. Siitä tulee Jumaqlan siunaus kaikille lampaille. Ilmoita häirikköviesti Seppo Heinola | 12.2.2012 21:08:24 0 0Kyllä nuo (yli?)juhlavat asusteet ainakin pyrkivät saamaan maxiimisti aikaan huomiota. Mitä mahtaisi uskon alkaja tuumata vermeistä? Ilmoita häirikköviesti Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |




0
0