Etusivu Uutiset Kotimaa Jolkkonen: Tulos kieltämättä aika selvä  

Jolkkonen: Tulos kieltämättä aika selvä

Jolkkonen_JaripiispaKotimaa24 tavoitti heti vaalituloksen selvittyä Kuopion tulevan piispan Jari Jolkkosen. Jolkkonen kehuu toisen kierroksen vaalikeskusteluja reiluiksi.

- Olen kiitollinen Kuopion hiippakunnalle tästä kutsusta. Nyt haluan rakentaa luottamusta ja keskinäistä yhteyttä sekä Kuopion hiippakunnassa että koko kirkossa. Toivon sitä, että seurakunnasta voisi tulla rakas koti ja toivon majakka sekä rohkeasti tunnustaville että arasti tunnusteleville, Jari Jolkkonen toteaa.

Alustavien tulosten mukaan piispainkokouksen pääsihteeri Jolkkonen voitti professori Miikka Ruokasen selvällä äänimäärällä 416-207. Vielä hieman hämmentyneen oloinen Jolkkonen toteaa, ettei osaa oikein vielä tässä vaiheessa arvioida tulosta.

- Tulos on kieltämättä aika selvä. Tästä on tietysti hyvä jatkaa. Olen kiitollinen myös professorille Miikka Ruokaselle toisesta kierroksesta, se oli sopuisa ja syvällinen. Reilun pelin hengessä käytiin keskusteluja. Lämmin kiitos hänelle.

Mitä ajattelet ensimmäisen kierroksen keskusteluista?

- Olihan siinäkin reipasta keskustelua.

Näetkö itsesi piispana seuraavan noin 25 vuoden ajan?

- Lähden siitä, että tämä kutsu velvoittaa siihen että on käytettävissä loppuun asti.

41-vuotiaasta Jolkkosesta tulee vihkimyksensä myötä piispakunnan nuorin.

Jari Jolkkonen on ollut vahvasti esillä Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professoriksi.

- Tulen peruuttamaan hakemuksen tehtävään, mikäli piispanvaalin äänestystulos vahvistetaan, Jolkkonen sanoo.

Viime viikolla selvisi, etteivät piispat Björn Vikström ja Kaarlo Kalliala käytä hiippaa. Miten on Jari Jolkkosen laita?

- Eiköhän senkin aika tule myöhemmin, täytyy miettiä, Jolkkonen muotoilee.

Jari Jolkkonen vihitään virkaansa 6.5.2012 Kuopion tuomiokirkossa. Hän aloittaa virassaan toukokuun alusta.

Vaalin äänestystulos vahvistetaan Kuopion tuomiokapitulin istunnossa kello 17.

Lue myös:

Jari Jolkkonen valittiin Kuopion piispaksi

Keskustele (15)
Tapio Tukiainen | 
20.2.2012 15:22:17
0
0
En ole lainkaan hämmästänyt vaalien tuloksesta. Tätä odotin ja luotin itse Nilsiässä syntyneenä,että Itä-Suomi tahtoo kuitenkin jokseenkin "omanoloisensa" piispan. Molemmat ehdokkaat olivat opillisesti varsin samanlaisia ja toivon,että Miikka Ruokasen kannattajat eivät ole kovin pettyneitä. Toivotan molemmille, sekä valitulle piispalle että toiseksi tulleelle, runsasta Jumalan siunausta!
Ilmoita häirikköviesti
Bror Osvald Nyman | 
20.2.2012 16:04:08
0
0
"Toivon sitä, että seurakunnasta voisi tulla rakas koti ja toivon majakka sekä rohkeasti tunnustaville että arasti tunnusteleville, Jari Jolkkonen toteaa."

Miten sitten sellaiset ihmiset jotka kuuluvat kirkkoon mutta eivät usko Jeesuksen jumaluuteen? Mitä Jolkkonen tarjoaa heille. Meitä, jotka emme usko neitseelliseen sikiämiseen, tuonelassa käyntiin emmekä ruumiilliseen ylösnousemukseen on kuitenkin enemmistö.

Jolkkonen, mitä tarjoat meille?
Ilmoita häirikköviesti
Riitta Bonny | 
20.2.2012 16:54:59
0
0
Bror, ei kai piispa tarjoa muuta kuin mitä kirkko edustaa. Ehkä mainitsemiesi ihmisten pitäisi vaihtaa unitaarikirkkoon.
Ilmoita häirikköviesti
Aarno Sainio | 
20.2.2012 16:58:11
0
0
Voiko piispa tarjota muuta kuin mitä Jeesus Nasaretilainen tarjosi? Monille hän oli kulmakivi, jonka (elämänsä) rakentajat hylkäsivät. Jotkut höyrähtivät aivan aidosti uskoon.
Ilmoita häirikköviesti
Bror Osvald Nyman | 
20.2.2012 17:43:22
0
0
Mutta, jos vain 0,3 prosenttia kirkon jäsenistä käy säännöllisesti perusjumalanpalveluksissa, niin eikö jossain ole jotain pahasti vialla.
Ilmoita häirikköviesti
Jouko Karjalainen | 
20.2.2012 18:31:28
0
0
Brorin esiinnostama aihe on mielenkiintoinen. Kirkkoonkuuluminen ei merkitse läheskään kaikille halua sitoutua kirkon oppiin. Tutkimukset viittaavat mm. tahtoon tukea kirkon tekemää kehitysyhteistyö- ja diakoniatyötä. On viitattu myös käsitteeseen "sijaisuskonnollisuus": joku muu uskoo minun puolestani. Oma usko aktualisoituu tietyissä elämän käännekohdissa. On myös ns. kulttuurikristillisyyttä. Kirkon katsotaan edustavan itselle tärkeitä elämänarvoja, vaikka uskonnollinen kieli nähdäänkin lähinnä metaforiseksi ja symboliseksi puheeksi "elämää ja ymmärrystä suuremmasta", siitä elämän salaisuusluonteesta, mitä insinöörikieli ei tavoita.

Kirkon on tosiaankin hyvä huomioida jäsenistönsä kirkkoon kuulumisen motiivien moninaisuus. Yksityisen piispan kohdalla vaikutusmahdollisuudet ovat toki rajalliset, mutta haaste on tarpeen kirkossa tiedostaa, mikäli jäsenistöstä halutaan pitää kiinni.
Ilmoita häirikköviesti
Mika Rantanen | 
20.2.2012 19:01:09
0
0
Bror, mihin sinä sitten oikein uskot, vai uskotko MIHINKÄÄN mitä Raamattu ja seurakunta opettavat!?
Ilmoita häirikköviesti
Mika Rantanen | 
20.2.2012 19:07:37
0
0
Muuten, tämänkin vaalin seurauksena kirkon hengellinen rappio, hätätila ja maallistuminen vain lisääntyvät entisestään.
Ilmoita häirikköviesti
Bror Osvald Nyman | 
20.2.2012 19:08:41
0
0
Mika uskonhan minä. Minä uskon mm. siihen, että kukaan ihminen ei voi tietää, siis TIETÄÄ, Jumalasta yhtään mitään. Kuten tiedetään myös Raamattu on ihmisten kirjoittama, joten Raamatussa ei voi olla mitään oikeata tietoa Jumalasta.

Uskon myös siihen mahdollisuuteen, että jotain muutakin voi olla kuin tämä näkyvä maailma.
Ilmoita häirikköviesti
Petri Hiltunen | 
20.2.2012 20:12:23
0
0
Lämpimät onnittelut uudelle piispalle!
Tulee olemaan jännittävää seurata, mitä siitä seuraa, kun Jolkkonen ryhtyy hiippakunnassaan toteuttamaan väitöskirjansa keskeistä tulosta Lutherin ehtoollispraksiksesta:

"... Lutherin kohtalaisen jyrkäksi hahmottelema RAJOITETUN ADMISSION käytäntö. Ehtoollispöytä EI OLE AVOIN, vaan sille voivat osallistua VAIN NE YHTEISÖN JÄSENET, JOTKA JAKAVAT YHTEISÖN USKON JA ELÄMÄN. Vaikka ehtoollinen on tarkoitettu langenneille ja lankeemustaan katuville, yhteiselle aterialle EI TULE SILTI PÄÄSTÄÄ KATUMATTOMIA
JULKISYNTISIÄ EIKÄ NIITÄ, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ SAKRAMENTIN SISÄLTÖÄ JA HYÖTYÄ." (Jolkkonen, Uskon ja rakkauden sakramentti 2004 s. 344).
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!