Johannes Ijäs
20.02.2012 19:02
Kirkolliskokouksen sukupuolijakauma on muuttunut äänten tarkastuslaskennassa. Kirkolliskokouksessa on tulevalla kaudella 35 naista ja 61 miestä.
Lapuan hiippakunnan kirkollisvaalien vaalilautakunta on suorittanut maanantaina kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaalien tarkistuslaskennan.
Kirkolliskokouksen pappisedustajiin tulee muutos. Edustajan valtakirjan saa aluekappalainen Eivor Pitkänen Jyväskylästä. Kirkkoherra Heikki Sariola Kurikasta jää varalle.
Eivor Pitkänen nousee kirkolliskokoukseen uutena edustajana. Sariola olisi saanut jatkokauden. Uusia edustajia on nyt 62 ja vanhoja 34.
Kirkolliskokousvaalit käytiin 14.2.
toiseksi: eivor pitkänen oli kirkolliskokousedsutaja kauden 2005-2008. lisäksi hän on ollut kirkkohallituksen täysistunnon jäsen, euroiopan suurimman luterilaisen seurakunnan vt kirkkoherra muutaman vuoden ja paraikaakin erinäisen maalaisseurakunnan kokoisen alueseurakunnan johtaja. joten hyvissä käsissä se mandaatti on näinkin. uurim ja tummim ovat herran kädessä nekin. ja eivor on vain yksi kirkolliskokouksen historian ansioituneista paluumuuttajista.