Etusivu Uutiset Kotimaa Yli 150 000 suomalaista paastoaa uskonnollisista syistä  

Yli 150 000 suomalaista paastoaa uskonnollisista syistä

SalamiWIKISuomalaisista kolme prosenttia pastoaa uskonnollisista syistä. Asia käy ilmi vuonna 2008 toteutusta kansainvälisestä ISSP-kyselytutkimuksesta. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Kati Niemelän mukaan naiset ovat miehiä aktiivisempia paastoajia.

Naisista paastoaa uskonnollisista syistä neljä ja miehistä kaksi prosenttia. Luvut eivät pidä sisällään paastoamista muista syistä.

Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvista vastaajista paastosi lähes joka neljäs eli 23 prosenttia, luterilaisista 2,5 prosenttia ja muuhun kristillisen ryhmään kuuluvista jopa 39 prosenttia. Luterilaisten osalta lukua voi Niemelän mukaan pitää edustavana ryhmän suuren koon vuoksi. Muiden kirkkokuntien osalta luvut ovat hänen mukaansa lähinnä suuntaa-antavia.

Paastoamista kysyttiin osana uskonnollisuuteen liittyviä asenteita kartoittavaa laajempaa tutkimusta, johon vastasi 1346 suomalaista. Paastoajia löytyi kaikista ikäryhmistä.

(Kuva André Karwath/Wikipedia)

Keskustele (1)
juha nuppola | 
21.2.2012 16:55:13
0
0
minä en näe mitään asiallista syytä paastolle.ainoa poikkeus voisi olla leikkauseen valmistautuminen.sairaalassahan ei anneta ruokaa potilaalle joka joutuu pian leikkaukseen.uskonnon takia ruuasta pidättäytymistä,ei voi pitää järkevänä.toki näin saa aikuinen tehdä,mutta hän ei saa velvoittaa lapsiaan samaan.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!