Parisuhderukouksen käyttö jäänyt kirkossa vähälle Johannes Ijäs
22.02.2012 11:42
Tarkkoja tietoja rukouksen käytöstä on luvassa vasta noin kuukauden kuluttua, kun kirkon tutkimuskeskuksessa on saatu toimituksia koskevat tilastot analysoitua. Tulkaa kaikki -liikkeen koordinaattori Vesa Hirvosen arvion mukaan parisuhderukous on jäänyt hyvin vähäiselle käytölle. - Jotkut puhuvat romahduksesta. Ne, joilta on aiemmin pyydetty siunauksia tai rukoushetkiä, eivät ole saaneet enää lainkaan pyyntöjä, Hirvonen sanoo. Rovasti Liisa Tuovinen, joka on jo ennen rukousohjetta rukoillut parisuhteensa rekisteröineiden puolesta, kertoo, ettei häneltä ole piispainkokouksen ohjeen jälkeen pyydetty yhtään rukousta. Parisuhderukouksesta hahmotelmia kollegoineen laatinut vantaalainen pastori Heikki Leppä ei hänkään ole saanut yhtään rukouspyyntöä. Yksi pari on kuitenkin hakenut häneltä konsultaatiota asiassa. Leppä uskoo, että tämän parin asia etenee. Helsinkiläinen pastori Leena Huovinen on rukoillut parisuhteen rekisteröineiden puolesta kaksi kertaa. Hänkin kokee, että pyynnöt ovat vähentyneet piispainkokouksen ohjeen jälkeen. Espoon hiippakuntadekaani Kai Peltonen ja Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari eivät ole kuulleet omissa hiippakunnissakaan suoritetun yhden ainutta rukousta. Sen sijaan Helsingin piispan teologinen erityisavustaja Päivi Linnoinen tietää, että viime vuoden loppuun mennessä Helsingin hiippakunnassa oli järjestetty ainakin kuusi rukousta parisuhteensa rekisteröineen puolesta. Linnoinenkin kuitenkin pitää lukumäärää pienenä. Noin parisataa paria rekisteröi Suomessa parisuhteensa vuosittain. Lue myös: Parisuhderukouksen käyttö saattaa lisääntyä vasta myöhemmin Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |

Piispainkokouksen vuosi sitten hyväksymän rukouksen parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta käyttö on jäänyt kirkossa vähälle. Arvio perustuu Kotimaa24:n tekemään soittokierrokseen.


Tämä on tietysti vain yksi mahdollisuus. Tutkimuskeskuksen tilastot varmaan kertovat, miten asia on.
Asioiden päättäminen paperilla on yksi asia. Luottamuksen rakentaminen on toinen asia. Eikä sitä luottamuksen rakentamista auta päätös, jossa ensimmäisenä kiinnittyy huomio siihen, mitä kaikkea teiltä kielletään.
osuus väestöstä pysyy samana. Mutta ihmisten ja heidän läheistensä hyvinvointiin hyväksynnällä ja torjunnalla on iso vaikutus.
Aivan varmasti. Ajattelin vain tuota, että noita pyyntöjä on tullut vähän. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että lähimmäisenrakkautta pitäisi osoittaa muuten kuin avioliittoon vihkimällä.