Hattulan Lato-Maria haastaa teologit Olli Seppälä
08.08.2011 17:16
Hattulan kirkkoherra Satu Holm ei ole vielä seurakunnassaan reagoinut ”Hattulan Lato-Marian ” ilmestykseen, josta kertovat jutut leviävät verkossa. Ilmestyspaikalle on myös tullut uteliaita ihmisiä. – Ymmärrän tällaisia ilmiöitä ja sitä että ihmiset kokevat ja näkevät monenlaista, mutta mistä se milloinkin johtuu, on toinen asia. En kuitenkaan halua kieltää ihmeiden mahdollisuutta, Holm sanoo. Holmin mielestä on varsin sopivaa, että Maria-ilmestys tapahtuisi juuri Hattulassa, sillä Hattulan vanhassa kirkossa, Pyhän Ristin kirkossa on harvinaisen hieno Madonnaa esittävä puuveistos. Se on Liedon mestarina tunnetun tekijän käsialaa 1300-luvulta ja sitä kutsutaan Hattulan madonnaksi. Yle:n haastatteleman hämeenlinnalaisen seurakuntapastorin Päivi Aikasalon ensimmäinen ajatus oli, kun hän kuuli ilmestyksestä, että hyvänen aika, tämähän on todella harvinaista Suomessa. - Ajattelin, että mitä huuhaata tämä on, vai pitäisikö tähän pysähtyä. Mielestäni kristitty ei ole hyväuskoinen hölmö: jättäisin myös sen mahdollisuuden, että yliluonnollista voi tapahtua. Ei minun tarvitse kaikkea ymmärtää, Aikasalo selittää Yle-fi:n sivulla omia tuntemuksiaan kuultuaan ilmiöstä. - Jos tämä hämmentää kirkkoa, pitäisin sitä ihan terveenä asiana. Olisko nyt aika kuunnella Mariaa, Aikasalo sanoo. - Tunnustan, että itsekin haluaisin selityksen tälle valoilmiölle. Uskon kuitenkin suntion vilpittömyyteen tässä asiassa. Mielestäni toisen ihmisen kokemusta ei voi kiistää. Lue Päivi Aikasalon haastattelu Yle.fi:stä Lue Kotimaa24:n alkuperäinen ilmestysjuttu. Lue myös Katolinen kirkko: Suomessa tilaa ilmestyksille (Kuva: Timo Jauhola) Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |

Kotimaa24 kertoi viime perjantaina, että hämeenlinnalainen, Hattulassa asuva suntio Timo Jauhola kertoi nähneensä ladon seinässä valoilmiön, joka muistutti Neitsyt Mariaa. Nyt Hattulan Lato-Maria herättää kiinnostusta ja hämmennystä, ja teologit joutuvat ottamaan kantaa ilmestyksiin.


Neitsyt Maria -ilmestykset ovat olleet yleisiä katolisuudessa. Onkohan tämä nyt jotain sen suuntaista vyörytystä?
Tässä valoihmeessä näen tämän mittakaavan julkisuuden tarpeettomana, joka voi kääntyä kirkkoa vastaan. Ajatus ihmisten uskon vahvistamisesta julkisuuden avulla on tietysti hyvä. Pitää kuitenkin muistaa näissä ihmeiden esilletuomisessa se tosiasia, minkä Abraham sanoi rikkaalle miehelle: "ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista". (Luuk. 16:31)
Olen suhteellisen lyhyen pappisurani aikana kuullut ja nähnyt monia asioita, jotka ovat vakuuttaneet minut siitä, että ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi. Pääsääntöisesti niistä ei ole vain huudeltu suureen ääneen.
Itse viitannut nykypäivän ihmeisiin opetuspuheissa tai pienissä opetuspiireissä. Niissä ne todellakin toimivat ihmisten uskoa vahvistavina kertomuksina.
En siis ole yhtään vakuuttunut siitä, että onko tämän ihmeen välitön tuominen julkisuuteen kovinkaan fiksua. Tämä on tietysti ainoastaan minun mielipiteeni lukuisten muiden joukossa.
http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=352&id=19323#kommentit
Eli jos Hattulan kirkko tunnettiin jopa Keski-Euroopassa ja sieltä lähdettiin kuukausia kestävälle hankalalle ja vaaralliselle pyhiinvaellukselle kylmään pohjoiseen korpeen jotakin kirkkoa katsomaan, niin uskokaa huviksenne, että näillä vaeltajilla oli siihen painava syy.
Onko niin, että ilmestys muistuttaa meidän aikamme ihmisiä tämän paikkakunnan merkityksestä, Jumalan synnyttäjästä ja Jeesuksen ristin aitoudesta?
Minusta kyllä näyttää siltä että tuo ilmestys muistuttaa katsojaa enämpi enstisen tikkataulun paikasta.
Jos se lisää uskoa vain ihmeeseen, voidaan olla harhateillä.
On muistettava että myös pahat henkivallat voivat tehdä ihmeitä. Tämä vain muistutukseksi. En nyt halua tuomita absoluuttisella varmuudella tätä, mutta haluan varoittaa.
Olisi hyvä kuulla ortodokseilta, miten nämä Maria-jutut ja Jeesus sointuvat yhteen ja mikä suhde niillä on.
Katolisten Maria-kulttihan on ymmärtääkseni suoraa jatkumoa pakanallisen taivaan kuningattaren palvontaan.
useimmat kristilliset kirkot on perustettu vanhojen
pakanapaikkojen päälle
kristillisetpyhät peittävät alleen vanhan pakanakulttuurin
jos niin haluaa snoa
usko on meissä
ihme on se ettei ihmettä tapahtuisi
erkki