Etusivu Uutiset Kulttuuri ”Paskaa joulua!” – perussuomalaiset suuttuivat seurakuntalehden pilakuvasta  

”Paskaa joulua!” – perussuomalaiset suuttuivat seurakuntalehden pilakuvasta

RannansarjakuvaISOINKotimaa24 julkaisee pilapiirroksen Ville Rannan luvalla.

Perussuomalaiset eivät hyväksy Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehdessä (14.12.) julkaistua sarjakuvataiteilija Ville Rannan pilakuvaa, jossa Timo Soinin näköinen joulupukkihahmo toivottaa ”Hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiveille!”. ”Mutta te muut! Paskaa joulua!” ja ”Teidät sais ampua. Ja lähettää pois Suomesta”, toivottavat tontuiksi pukeutuneet tunnistettavat kansanedustajahahmot.

Kotimaa24:n iltapäivällä tavoittama perussuomalaisten kansanedustaja, rovasti Anssi Joutsenlahti sanoo, etteivät perussuomalaiset hyväksy kuvaa.

- Enkä usko, että kukaan hyväksyy tällaista. Miten tällaisia piirroksia voidaan panna lehteen?, Joutsenlahti sanoo.

Hän kertoo juuri lähettäneensä Kirkko ja kaupunkiin pilakuvasta ”vastineen”. Sen hän on allekirjoittanut rovastina, perussuomalaisten kansanedustajana mutta myös eduskunnan toisena varapuheenmiehenä. Hän katsoo kirjoittaneensa ”vastineensa” perussuomalaisten puolesta, vaikkei tekstiään ryhmän nimissä lähettänytkään, koska pilakuvassa ei ole nimetty keitään kansanedustajia.

- En ymmärrä, että kristillinen lehti voi tällä tavalla julkaista tällaista kuvaa, joka ei sovi mihinkään julkaisuun saati sitten seurakunnan lehteen. Käsittämätön kuva, että tällä tavalla pilkataan joulua räävittömästi ja myöskin yhtä poliittista puoluetta osoitellaan hyvin karkeasti.

- Jos suhtaudumme kriittisesti maahanmuuttajiin ja siihen että elintasopakolaisille annetaan parempia etuja kuin omille köyhillemme, se ei ole rotusortoa, jota emme hyväksy lainkaan. Kyllä tällaisia asioita voidaan kritisoida, hän jatkaa.

Joutsenlahti kertoo myös kuulleensa, että perussuomalaisten kansanedustajan Pentti Oinosen suuhun oli Kirkko ja kaupungin aiemman numeron pilakuvassa (23.11.) laitettu kirosana.

- Ja hänkin on kristitty mies, ei meidän ryhmässä kyllä paljon kiroilla, Joutsenlahti toteaa.

Hän kertoo myös puolueen puheenjohtajan Timo Soinin nähneen tuoreimman eilen ilmestyneen lehden kuvan.

- Hän sanoi, että näin voi toinen kirkko suhtautua, hänhän on toisessa kirkossa. (Soini on katolinen. ) Sanoin, että ei se ole meidän kirkon (Joutsenlahti on luterilaisen kirkon pappi.) kanta, vaan vain tämän yhden lehden kanta.

Rannan pilakuvassa Joutsenlahden näköisen hahmon suuhun on laitettu sanat ”ja lähettää pois Suomesta.” Tästä Joutsenlahti ei pidä. Hän kertoo olevansa Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran tukija. Kaikesta huolimatta Joutsenlahti kertoo Kirkko ja kaupunkiin lähettämässä vastineessa lehdelle ja sen lukijoille hyvää joulua.

Lue myös: Ville Ranta hämmästelee perussuomalaisten reaktiota

Kirkko ja kaupunki hyllytti Ville Rannan pilapiirroksen

Keskustele (37)
Sami Tammisalo | 
15.12.2011 16:35:01
0
0
Kuten todettua toisessa ketjussa, Seppo Simolan johtama lehti syyllistyy todella ala-arvoiseen poliittiseen satiiriin. Miksi Helsingin seurakunnat sietävät tällaista tyyliä lehdessään? En pidä tällaista missään mielessä kristilliseen tai mihinkään muuhunkaan lehteen sopivana.
Ilmoita häirikköviesti
Ilpo Nurmenniemi | 
15.12.2011 17:28:37
1
0
Käsittämätöntä vastuuttomuutta Helsingin seurakuntayhtymältä, joka sallii lehdessään tällaista pilkkaa!!! Kyllä Kirkko ja kaupunki - lehden toimittajien tulisi muistaa olevansa kirkollisen lehden toimituksessa! Päätoimittaja tulisi pikimmiten siirtää muihin töihin!
Ilmoita häirikköviesti
Jouni Heiskanen | 
15.12.2011 17:33:47
0
0
Voi voi ja huh huh.
Ilmoita häirikköviesti
Aulikki Ala-Nissilä | 
15.12.2011 17:52:46
0
1
Ala-arvoista! Tänään minua hävettää "kuulua" Helsingin seurakunta -yhtymään, joka julkaisee jotain näin mautonta.
Ilmoita häirikköviesti
Hannu Punkari | 
15.12.2011 17:56:11
1
0
Todella käsittämätöntä pilkkaa, ja vielä "ns. kristillisessä" lehdessä. Niin ja tietenkin päätoimittajan säestyksellä, todella onnetonta :(
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Lehikoinen | 
15.12.2011 18:14:40
1
0
Voisiko joku vastata, mitä tarkoitusta tuollainen törkykuva palvelee kristilliseksi itseään mainostavassa lehdessä?
Ilmoita häirikköviesti
Hannele Metsäranta | 
15.12.2011 18:24:18
1
0
Matalamielistä ja törkeää! Vie pohjan kaikelta perussuomalaisten vihapuheiden arvostelulta.
Ilmoita häirikköviesti
Tuomo Pirnes | 
16.12.2011 00:06:53
0
0
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...missä on nykyajan ihmisten huumorintaju? Tuntuu nuo vanhat sanonnat pitävän hyvin kutinsa...
Ilmoita häirikköviesti
Antti Pietilä | 
16.12.2011 01:13:03
0
0
Minusta on todella käsittämätöntä, että jos meillä sellainen puolue, jonka useammat kansanedustajat katsovat voivansa laukoa sananvapauden nimissä vaikka mitä p:tä toisista, niin tällaiseen porukkaan kuuluvat ja sitä kannattavat kehtaavat sitten valittaa itseensä kohdistuvasta poliittisesta satiirista!

Eikö "se oli vaan läppä" kuulunut persu-edustajan selittelyihin? No tämä nyt ainakin oli läppä ja ei tunnu kelpaavan. Miksi?!?
Ilmoita häirikköviesti
Markku Stenholm | 
16.12.2011 08:20:41
0
0
"Eikö "se oli vaan läppä" kuulunut persu-edustajan selittelyihin? No tämä nyt ainakin oli läppä ja ei tunnu kelpaavan. Miksi?!?"

Kaipa yksittäinen ihminen voi heittää läppää hieman vapaammin, kuin Helsingin seurakuntayhtymä. Myös poliittisille puolueille on aiemmin sallittu kärjekkäämmät äänenpainot yhteiskunnallisissa kysymyksissä, kuin kirkollisille toimijoille. Nykyäänhän asia on melkeinpä päinvastoin, valitettavasti.

Ehkä siis siksi.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!