|
Ma 21. Toukokuuta 2012
|
|
Vihittiinkö ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi sittenkin jo 1988? Olli Seppälä
05.01.2012 19:51
Itä-Uudellamaalla asuva Valma Luukka (ent. Hartala) syntyi vanhoillislestadiolaiseen perheeseen. Hän lähti opiskelemaan teologiaa Askolan silloisen kirkkoherra Lauri Hakalehdon innostamana. Hakalehto uskoi Luukan mukaan naispappeuden toteutuvan jo 1960-luvulla. ”Valitsin teologian, koska intohimoni oli jo kouluaikana saarnata tutuille ja tuntemattomille, miten ihanaa oli olla uskossa Jeesukseen”, Luukka kirjoittaa verkosta löytyvässä elämäkerrassaan. Työskenneltyään pitkään Lapinjärvellä uskonnon, psykologian ja filosofian opettajana, Luukka sai pappisvihkimyksen vuonna 1988. Aluksi hän toimi puolen vuoden vokaatiolla Lapinjärven kirkkoherran henkilökohtaisena avustajana. Vuosien mittaan Luukka ollut sijaisena seitsemässä eri seurakunnassa. – Luen Päivämiestä ja kaikki saarnojani kuulleet tunnistavat se vanhoillislestadiolaisiksi, sielunhoidollisiksi saarnoiksi. En kuitenkaan ole ollut Rauhanyhdistyksen jäsen, Luukka selvittää Kotimaa24:lle suhdettaan vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. – Kävin säännöllisesti Rauhanyhdistyksen seuroissa silloin kun äitini vielä eli. En ole tahtonut tuppautua seuroihin tai muuhun toimintaa, koska minua ei ole kutsuttu mukaan. Valma Luukan isä erotettiin Rauhanyhdistyksestä 1970-luvulla, koska hän ei suostunut katkaisemaan suhteitaan lapsiinsa, jotka ”eivät olleet uskossa”. Isä myös tuki tytärtään teologian opinnoissa. – Pidän itseäni vanhoillislestadiolaisena, ja niin pitää moni liikkeen rivijäsenkin. En kuitenkaan hyväksy liikkeen seurakuntaoppia. En ole halunnut missään vaiheessa nostaa kättäni liikettä vastaan kunnioituksesta vanhempiani kohtaan. – Piispa Samuel Lehtonen sekä kaikki esimieheni ovat tienneet lestadiolaisuudestani. Se on ollut myös muutamissa tapauksissa esteenä viranhaussa 1990-luvun alussa. Yleiseen keskusteluun naispappeudesta en ole osallistunut. Valma Luukka sanoo, että antaa mieluusti kunnian Mari Leppäsellä olla ensimmäisen vanhoillislestadiolaisen naispappi. Leppänen vihitään papiksi tänä keväänä. Leppänen itse haluaa profiloitua tavalliseksi seurakuntapapiksi. – Epäilen kuitenkin, että hänelläkään ei tule olemaan helppoa vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä. Luukka sanoo olevansa kiitollinen, että sai pappisvihkimyksen, sillä se avaisi hänelle uusia ovia elämässä. Kuva otettu Valma Luukan pappisvihkimyksen jälkeen 1988. Lue Kirkkoon ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi Tutkija lestadiolaisesta naispapista: Tämä on historiaa! Lue myös aiheeseen liittyvä Valma Luukan blogikirjoitus Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinen    Viikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |
Kuka on ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi? – Annan mieluusti kunniaan Mari Leppäselle, sanoo Valma Luukka, uskonnonopettaja, joka vihittiin papiksi 1988, ja joka on ollut lapsuudestaan saakka vanhoillislestadiolainen.
| Hietalahdenranta 13 PL 279, 00181 HELSINKI Puhelinvaihde 0207 54 2000 |
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kotimaa.fi |
Yhteystiedot Käyttöehdot Rekisteriseloste |
© Kotimaa 2012 |
Kunnioitan häntä sekä naisena että pappina.
Luin joitakin kuukausia sitten elämäkertasi netistä.
Mitä sen pitäisi kertoa sivulliselle rauhanyhdistyksistä?
Mikäli maailman paine ja lainsäädäntö ei estäisi lestadiolaisuuden räikeimpiä ylilyöntejä, niin minkälainen liike olisi tänään? Kannattaisi vähän vetää viivoja mielessään, niin paljastuisi, mistä lestadiolaisuudessa on kysymys.
Olen kysynyt toisaalla näillä sivuilla maallikkona, mihin Raamatun kohtaan perustuu lestadiolainen rippisalaisuus sekä syntien anteeksiantaminen? Osaavatko naiset vastata, kun miehet ovat hiljaa?
Valma Luukka sanoo epäilevänsä että Mari Leppäselläkään ei tule olemaan helppoa vl-liikkeessä.
Kun nyt sanotaan että ensimmäinen vl-liikkeeseen kuuluva naispappi on vihitty papiksi niin mietityttää että lukevatko vl-liikkeen auktoriteetit naispappia enää varsinaisesti aidosti uskomassa olevien liikkeen jäsenten joukkoon.
Juuri näin. Ihmettelen vähän sensaationhakuista kirjoitusta. Miksikö? Sari vastasi siihenkin:
"Kun nyt sanotaan että ensimmäinen vl-liikkeeseen kuuluva naispappi on vihitty papiksi niin mietityttää että lukevatko vl-liikkeen auktoriteetit naispappia enää varsinaisesti aidosti uskomassa olevien liikkeen jäsenten joukkoon."
Muun muassa tähän perustuu syntien anteeksiantaminen: Joh. 20:22-23
Room. 4:7
Ps. 32:1.
Tietystikään se ei ole asia, joka perustuu vain yhteen Raamatun kohtaan, vaan se on koko Raamatun ydinsanoma. Jumala loi, Poika sovitti. Joh. 20: 22-23 hän jättää saarnaviran maan päälle omilleen. Aivan aluksi hän puhalsi opetuslasten päälle Pyhän Hengen.
Rippisalaisuudesta en osaa sanoa muuta kuin sen mitä Jeesus ns. kirkkolaissa neuvoi:Matt. 18:15-17. Käsittääkseni pappeja on sitonut luterilaisen kirkon rippisalaisuus, jonka ainakin ei-lestadiolainen uskonnonopettajani lukiossa kertoi olevan niin pitävä, etteivät rikoksetkaan luisu muiden korviin. Minun mielestäni terve järjenkäyttö on sallittua tässäkin asiassa, ei rippisalaisuus mikään opinkappale pitäisi ollla. Mutta jokainen elämässään tyrinyt soisi varmasti, että hänellä olisi uusi mahdollisuus. Eipä sitä kenenkään rikoksia ole hyvä lähteä ylimääräisiä toitottelemaan, vaikka yhteiskuntamme tukisikin sen tyyppistä armottomuutta. Täytyy olla Kristuksen mieli.
Lestadiolaista uskoa voi lähestyä sosiologisena tai hengellisenä ilmiönä. On mahdollista tilanne, jossa ihminen ajattelee olevansa sosiologisesti osa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä( esim. taustansa vuoksi ),vaikka kuuluisi kuitenkin hengellisiltä näkemyksiltään johonkin muuhun porukkaan. Eli joku voi uskoa olevansa samaan aikaan tosi juutalainen ja tosi muslimi. Eri asia sitten, miten sellaiseen muut suhtautuvat. Kärjistettyä?
Ja puhujantehtävä ei ole sidottu meillä pappeuteen, sillä puhujantehtävään kutsutaan. Ei siinä auta vaikka olisi itse piispa, jos ihmiset eivät halua kuunnella. Eli voivathan lestadiolaisnaiset vihkiytyä papeiksi jos omatunto sallii monien toiveita vastaan sotimisen, mutta puhujantehtäviin on asettuminen vasta jos kutsu käy. Ei sinne saarnavirkaan omin voimin rynnitä.
Negatiivista suhtautumista naispappeuteen perustellaan usein sillä, että naispappeus murentaa Raamatun auktoriteettiasemaa. Raamattu ei varsinaisesti tue naisen apostolista asemaa, vaikka onhan sielläkin naisprofeettoja. Mutta kirkon esimerkki on näyttänyt sen, että jos lähdetään jostakin joustamaan, kaatuu koko lasti lopulta. Usein naispappeuden rinnalla tuodaan muitakin tuliaisia. Kirkossahan, jos puhutaan ihan perus ev-lut-meinigistä, rehottaa julkisynti, eikä ihmisiä vapauteta synneistä. Tähän nähdäkseni jotkut tahot ovat ohjaamassa vanhoillislestadiolaista herätysliikkettäkin, mutta Jumala meitä kaikkia varjelkoon. Nainen ei ole syntisempi kuin mies, mutta kapinointi on syntiä. Aivan selkeää kuvaa minulla ei tästä ole.
Mutta onhan meillä tämä yleinen Pyhän Hengen pappeus, jota kirkko ainakaan ei peräänkuuluta, kun siellä ollaan niin niiden virkojen perään. Pyhän Hengen pappeuden perusteella minäkin tänne kirjoittelen. Eipä ole kukaan tullut estelemään. Mutta uskovaiset saavat tulla sanomaan, jos kirjoitan väärin.