Etusivu Uutiset Kulttuuri Loviisan kirkko ylittää maailmalla uutiskynnyksen kymmenen vuoden välein  

Loviisan kirkko ylittää maailmalla uutiskynnyksen kymmenen vuoden välein

Loviisa_pyllynjlkiLoviisan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt jättää kirkkoon yhden penkkirivillisen maailmallakin kuuluisuutta keränneitä pyllykuvioita. Loviisan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Veli-Matti Hynninen uskoo, että penkeissä istuneet ihmiset tuntevat omat ”jälkensä”.

Vielä ei ole päätetty, mille penkkiriville kuviot saavat jäädä. Hynninen arvioi, että tästä päättää seurakunnassa rakennustoimikunta.

- Luultavasti ihmiset tietävät kyllä oman jälkensä. En ole henkilöiden kanssa kyllä jutellut. On vain tehty päätös, että yksi penkkirivi jätetään. Voi olla, että jollakin on jonkinlaisia toiveita, Hynninen sanoo.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi pyllykuvioiden jättämisen äänestyksen jälkeen. Lomalla ollut Hynninen ei itse ollut kokouksessa.

Kuviot painautuivat Loviisan kirkon penkkeihin vastaremontoidun kirkon marraskuisessa avajaiskonsertissa, koska penkkien maali ei ollut ehtinyt kuivua.

Hynnisen mukaan seurakunnassa ei ole puhuttu, millä nimellä turistejakin kiinnostavaa penkkiriviä jatkossa kutsutaan.

- Ei se nyt mikään ”pyhäinjäännöskään” kyllä ole, joku vähän väljempi ilmaus pitäisi keksiä.

Kenelle kuuluvat kuvioiden tekijänoikeudet?

- Ei se ole mikään teos mielestäni. Se on vaan kohtalon oikku.

Hynninen uskoo, että kuvioitu penkkirivi kestää kulutusta eikä sitä tarvitse suojella. Penkkiin voi siis istua.

Hynnisen mukaan Loviisan kirkko on noussut kymmenen vuoden välein kansainväliseen julkisuuteen. Nyt julkisuutta tuovat pyllykuviot ja kymmenkunta vuotta sitten silloisen ulkoministerin Tarja Halosen kirkkoon lahjoittama Jasser Arafatilta saatu seimi. Vuonna 1990 puolestaan Romanian unkarilainen piispa László Tőkés sai Loviisan rauhanfoorumin ensimmäisen rauhanpalkinnon.

Yhteisen kirkkoneuvoston ratkaisusta kertoi tänään ensimmäisenä Yle.

Lue myös: Kansallismuseon johtaja: Loviisan pyllykuvioilla ei erityistä kulttuuriarvoa

(Kuva: Seppo J.J. Sirkka)

Keskustele (5)
Vesa Siltala | 
27.1.2012 17:53:19
0
0
Vähissä ovat kirkolliset uutisaiheet.
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
27.1.2012 18:16:38
0
0
Kannattaisi ehkä alkaa painaa ko. kuvista p..se portikorteja. Myisivät varmaan hyvin.
Ilmoita häirikköviesti
Kalle Kivi | 
27.1.2012 20:34:48
0
0
Minusta on ollut hauskaa seurata pyllynkuvien kohtaloita. Tämä on ollut parasta uutisointia kirkosta varmaan vuosiin!
Ilmoita häirikköviesti
Matti Riekkinen | 
28.1.2012 11:12:48
0
0
Ehkäpä tämänkin "sattuman" kautta meille viestitään jotain.

Kirkollinen keskustelu on jo pitkään pyörinyt liikaa tuohon pyllyyn liittyvien asioitten ympärillä, tälläkin blogipalstalla.
Ilmoita häirikköviesti
Toivo Loikkanen | 
30.1.2012 11:30:34
0
0
Tässä ei tehdä asiaa tikusta vaan penkistä ja pyllystä! :)
Matti Riekkisen kommentin loppuosa on täyttä asiaa, valitettavasti!
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!