Etusivu Uutiset Kulttuuri Seurakunta vie uudet jäsenensä jääkiekkopeliin  

Seurakunta vie uudet jäsenensä jääkiekkopeliin

TPSTurun Mikaelinseurakunta kutsui kaikki viime vuonna seurakuntaan muuttaneet perjantaina Turkuhalliin seuraamaan TPS-Ilves-ottelua. Kutsuttuja oli noin 2000 ja heistä 400 vastasi kutsuun. Uudet seurakuntalaiset tapaavat hallilla tuntia ennen perjantai-illan ottelua.

Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen, onko tällaista järjestetty ennen?

- On, kaksi kertaa. Tänä vuonna tulijoita oli paljon.

Jääkiekko on aika raju peli. Miksi uudet seurakuntalaiset pyydetään juuri lätkäpeliin?

- Halli on meidän seurakunnan alueella ja siinä on suuria lähiöitä vieressä. Turkuhalli on myös meidän toimintapaikka, meillä on siellä säännöllinen yleisöluisteluvuoro. Meillä on Tepsin kanssa muutenkin yhteistyötä, seurakunta on ollut kerran otteluisäntänä.

Oletteko kannustusporukan johtaja?

- Me pidetään kyllä kovaa ääntä siellä Tepsin puolesta.

Ilves on tällä hetkellä sarjajumbona. Haiskahtaako tässä pikkaisen menestysteologia, kun vietti seurakuntalaiset juuri Ilves-peliin - eli haetaanko varmaa voittoa?

- Tämä oli kutsumisen kannalta hyvä ajankohta. Matsista tulee tiukka, ei tässä mitään menestysteologiaa taustalla ole, Lehikoinen nauraa.

Saitteko kritiikkiä kutsusta?

- Ei. Ihmiset ovat tykänneet. Eräs mies soitti, että on ollut 30 vuotta ulkomailla ja tuli nyt takaisin Suomeen. Hän ihasteli kutsua ja tahtoi kiittää siitä, muttei itse pääse peliin. Yksi henkilö oli kriittinen, halusi mieluummin koiranäyttelyyn.

- Jos kirkkoon kutsuisi, ei kovinkaan moni tulisi. Lätkämatsiin on helpompi tulla. Seurakunnan työntekijät ovat siellä paikan päällä ja heille esitellään kahvin lomassa seurakunnan toimintaa tunti ennen matsia.

Paikalla on myös henkilö TPS:n valmennusjohdosta ja jääkiekkolegenda Timo Nummelin.

Keskustele (2)
Lauri Lahtinen | 
2.2.2012 14:13:22
0
0
Kun vain yksi asia muistetaan, että lätkämatsissa tullaan uskoon melko harvoin, vaikka kirkkoherran kanssa hurrataankin.

Onhan se hyvä, että kirkkoherra havaitaan olevan yksi meistä, jolla on tunteet ja voi reagoida myös maalintekoon, tekipä kumpi tahansa.
Ilmoita häirikköviesti
Risto Ahti | 
4.2.2012 15:45:28
0
0
Hauskaa ihmisillä varmasti oli ottelussa kun TPS voitti. Joskus 1990-luvulla oli Ypäjällä hautajaisissa nuori poika ehkä 8 v. joka oli innokas tepsin kannattaja. Siinä jutellessa sanoin pojalle, entä jos minäkin tupean kannattajaksi. Se sopii, sanoi poika ja juoksi ilosta kirkuen vanhempiensa luo ja sanoi että pappikin ryhtyi TPS:n kannattajaksi. Joskus 2000 paikkeilla olin tunturipappina Ylläksellä ja silloinhan TPS sai kultaa. Kappelissa oli jokin konsertti jossa olin juontajana ja välillä aina kävin TV:stä katsomassa tilannetta. Yleisön joukossa oli innokas vanhempi rouva, joka myös oli kannattaja. Taisi yleisö ihmetellä että onpas "vanhat" ihmiset rupeneet höperöiksi kun yhtä jääkiekkoa seuraavat vaikka konserttti on hieno. Ei löytynyt silloin muita kannattajia.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!