Etusivu Uutiset Kulttuuri Espoon tuleva piispa: Sattuman ja Jumalan välillä ei ristiriitaa  

Espoon tuleva piispa: Sattuman ja Jumalan välillä ei ristiriitaa

Maapallo205Espoon tuleva piispa Tapio Luoma ei näe kristinuskon ja luonnontieteiden välillä vastakkainasettelua. Hän toteaa Vantaan Laurin haastattelussa, että vastakkainasettelusta luopuminen edellyttää Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta luopumista.

- Jyrkkä kreationismi, joka pitää maailmankaikkeutta vain muutaman tuhannen vuoden ikäisenä ja jossa aikaa lasketaan Raamatun sukuluetteloista, on tietenkin mahdoton, Luoma sanoo lehdelle.

Hänen mukaansa teologia ja luonnontiede käsittelevät samaa maailmaa eri näkökulmista ja kirkon pitää tukea luonnontieteiden kehitystä.

- Tiede kyllä korjaa itse itseään, kunhan se on avointa eikä alistu minkään maailmankatsomuksen käsikassaraksi, Luoma sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi erilaisista näkökulmista sattuman käsitteen, joka ymmärretään usein luomiselle vastakkaiseksi.

- Koko tämä asettelu on hiukan harhaanjohtava, jos ajatellaan sitä, mitä sattuman käsite luonnontieteissä tarkoittaa. Vaikkapa evoluutioteoriassa tai kvanttifysiikassa sattuma kuvaa ainoastaan sitä, että jokin ilmiö ei välttämättä seuraa jostakin sitä edeltävästä ilmiöstä, vaan asiat olisivat voineet tapahtua toisinkin.

Sattuman käsite ei Luoman mukaan ota kantaa siihen, onko Jumala olemassa vai ei.

- Kristitty voi ajatella, että sattuma ilmaisee sen, että Jumala on luonut jotakin jonkinlaiseksi, vaikka hän olisi voinut luoda sen myös aivan toisenlaiseksi, hän sanoo Vantaan Laurissa.

Tapio Luoma on tutkinut väitöskirjassaan teologian ja luonnontieteiden suhteita.

Tapio Luoma Vantaan Laurissa

Keskustele (38)
Jaakko Herranen | 
3.2.2012 09:02:47
0
0
Kun vielä kirkossa päästäisiin mahdollisten profetiaalisten näkökulmien allergiasta, niin moni tavallinen ihminen voisi innostua Raamatun sanoman ihmeellisyyksistä - ja sitten myös kirkon toiminnasta.

Kansa tarvitsee populismia. Vaikka sellaista, että ihmetellään, miten luomiskertomuksessa eliöt ilmaantuvat niinkin tieteellisessä järjestyksessä. Tai miten kertomuksen alun "tulkoon valo " ja vesistä puhuminen sopisi kuvaamaan alkuräjähdystä ja alkuvedyn tiivistymistä taivaankappaleiksi (tähtien ja supernovien kautta tietenkin)!

Ja se valojen luominenkin selittyy tuhkapilvien takaa esiin tulemisella. Vieläpä ensimmäisen ja toisen luomiskertomuksen jännitteistä voi löytää ihmisen evoluution ja elämän syntyolosuhteet.

Sekin on hengellistä populismia, että evankeliumin ydin on "vain" että "Jumala pelastaa" ja että riittää hyvään pyrkiminen, siinä onnistumattakin. Kyllä se usko ja kilvotus monen kohdalla aikaa myöten etenisi herätyskristittyjenkin toivomaan suuntaan, "jos Jumala tahtoo"!

Jos haluttaisiin oikeasti pelastaa kristinusko ja kirkko Suomessa, ei pidettäisi niin väliä, millaisten näkökulmien kautta ihmiset uskosta kiinnostuvat. Päin vastoin kannustettaisiin moninaisuuteen! Jos papisto ei kehtaa tällaisiin sekaantua, niin järjestäkää tilaisuuksia meidän asiaan perehtyneiden maallikoiden nostaa ihmettelyä aiheesta.
Ilmoita häirikköviesti
Markku Stenholm | 
3.2.2012 09:13:17
0
0
Itse ihmettelen edelleen sitä ketkä Suomessa - tai yleensä Euroopassakaan - muka edustavat tuota jyrkkää kreationismia. Täytyy varmaan kohta alkaa itse edustamaan, että saadaan haluttua keskustelua aikaiseksi :D
Ilmoita häirikköviesti
Martti Vaahtoranta | 
3.2.2012 09:17:20
0
0
En asettaisi niin yksiselitteisesti yhtäläisyysmerkkejä "Raamatun kirjaimellisen tulkinnan" ja ns. kuuden päivän kreationismin välille kuin Tapio Luoma näyttää tekevän.

Kun luetaan Raamattua kristillisessä mielessä kirjaimellisesti, luetaan sitä Jumalan ilmoituksen inspiroituna sanana, jonka tehtävänä on ennen muuta julistaa ja kirkastaa syntisen pelastusta Kristuksessa ja tehdä se ainoalla mahdollisella tavalla eli ankkuroiden Jumalan pelastava rakkaus todelliseen, elettyyn historiaan ja ihmisten elämään.

Tämä tapahtuu eri tavoin ja myös eri tyylilajeja käyttäen. Pyhä Henki ei käytä vain yhtä retorista ilmaisumuotoa, vaan lukemattomia erilaisia tapoja puhua siinä Jumalan pelastushistoriallisessa vuoropuhelussa uskovan seurakunnan kanssa, jossa Raamattu on Kirkolle annettu ja jossa sitä myös oikealla tavalla kirjaimellisesti luetaan.

Erityisesti kun puhutaan ajasta ennen syntiinlankeemusta ja asioista, joita me tavalliset ihmiset emme tänäkään päivänä korkeasta koulutuksestamme huolimatta edes oikein kykene hahmottamaan ja joiden ymmärtämiseksi myös luonnontieteet ja filosofia yhä vielä paremminkin hapuilevat pimeässä kuin julistavat löydettyä totuutta, Pyhän Hengen valitsema ilmoituksen kieli on välttämättä toisenlainen kuin se, jonka avulla kuvataan välittömästi havaittuja ja muistiin merkittyjä tapahtumia. Niinpä itse pidän luomisen "kuutta päivää" juuri Raamattua kirjaimellisesti lukien jonakin muuna kuin kuutena nykyisen todellisuutemme 24 tunnin jaksona. Samalla annan mielelläni tilaa niille "kuuden päivän kreationistisille" uskonveljille ja -sisarille, jotka näkevät asian toisin.
Ilmoita häirikköviesti
Matti Savolainen | 
3.2.2012 09:48:31
0
0
Miksi tulkita? Jos ei pysty uskomaan Raamattuun niinkuin se on kirjoitettu, ei usko siihen. Rusinapullauskovaisuus, joka on yleisin kristinuskon laji, on vähän sellaista osapäiväuskovaisuutta.
Ilmoita häirikköviesti
Jaakko Herranen | 
3.2.2012 10:19:44
0
0
Matti S.

Jos siis voisi uskoa Jeesukseen ja pelastua, niin se ei käy, jollei suostu uskomaan myös uskovien pienen vähemmistön kirjaimellista tulkintaa luomisesta?

Kenen puolella ja pussiin oikein pelaat? Et minusta ainakaan Taivaallisen joukkueen! Maaleja saa tehdä laidoiltakin, eikä vain keskilinjaa pitkin.

Mitä väliä jos on "väärin sammutettu" (vrt. palopäällikkö VPK:n toimista), jos on sammutettu.
Ilmoita häirikköviesti
Osmo Kauppinen | 
3.2.2012 10:32:14
0
0
Eiköhän se nyt liene ihan samantekevää, millä fyysisellä tavalla maailma on luotu. Eikö pääasia kuitenkin ole, että Jumala on luonut kaiken. En myöskään usko, että tällä luomistouhun teknisekllä puolella on mitään tekemistä pelastumisemme kanssa.
Ilmoita häirikköviesti
Jaakko Herranen | 
3.2.2012 10:39:31
0
0
@ Osmo K.
Sillä ei ole tekemistä pelastumisen kanssa, mutta sillä on monen kohdalla tekemistä uskosta kiinnostumisen kanssa. Se usein taas edeltää sitä pelastumista!
Ilmoita häirikköviesti
Miia Vistiaho | 
3.2.2012 10:39:44
0
0
En usko, että Jumala olisi luonut maailmaa. Ja jos kaiken takana olisikin "korkeampi voima", jota nyt kutsutaan vaikka jumalaksi, niin siihen uskoon, että kristinuskon Jumala on ja että Jeesus on Jumalan poika on vielä valovuosien matka.
Ilmoita häirikköviesti
Pekka Kiviranta | 
3.2.2012 10:52:12
0
0
Oikein, Miia. Meidän taivallettavaksemme tämä matka on ylivoimaisen pitkä ja vaikea. Mutta kun Jumala tulee, niin matka ei ole esteenä ja tämä suuri ihme voi tapahtua hetkessä. Monelle on tapahtunut.
Ilmoita häirikköviesti
Martti Vaahtoranta | 
3.2.2012 10:56:00
0
0
Oikeastaan taitaa olla niin, että uskon synnyttää Pyhän Henki, joka vaikuttaa ilmoituksen Sanassa, mutta ei välttämättä johdattaen etsivää älyllisen vakuuttuneisuuden kautta ymmärryksestä uskoon, vaan joskus aivan päinvastaista reittiä, vieden etsivän älylliseen pimeyteen, mutta myös Jumalan tuomioistuimen eteen. Juuri siellä, järjen perustelujen sirpaleiden keskellä, Hän saattaa kirkastaa Kristuksessa itsensä, varsinaisen olemuksensa, rakkautensa ja anteeksiantavan armonsa ottaen Hänessä armon löytäneen ymmärryksen etsijän mukaansa elämän mittaiselle matkalle kohti Ilmoituksen aina syvenevää käsittämistä myös uskossa vapautetun järjen valossa.

"Credo ut intelligam", sanoi Anselm Canterburylainen.

"Uskon, jotta ymmärtäisin" Jumalan kirjoitettua ilmoituksen sanaa, joka ei erehdy.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!