Etusivu Uutiset Kulttuuri Yhteys Älä alistu! -kampanjaan vei ministeriön tuet järjestöiltä  

Yhteys Älä alistu! -kampanjaan vei ministeriön tuet järjestöiltä

(Täydennetty kello 21.33) Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on jättänyt jakamatta kahdelle Älä alistu! -kampanjaan osallistuneelle järjestölle anottua tukea. Kansanlähetys sekä SLEF eli Suomen ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys jäivät vaille valtakunnallisille nuorisotyötä tekevien yleisjärjestöjen vuoden 2012 tukea. Keväällä 2011 julkisuuteen nousseen kampanjan tarkoituksena oli muun muassa kertoa, että homoseksuaalisuudesta voi eheytyä.

Ministeriöstä kerrotaan Kotimaa24:lle, että tuen leikkaminen perustuu ministeri Arhinmäen näkemykseen, jonka mukaan kampanja oli nuorisolain vastainen. Keskeisenä tuen jakamisen arviointiperiaatteena olleen lain arvolähtökohtia ovat muun muassa yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.

Ministeri Arhinmäki myönsi tukea nyt yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Tiukka taloudellinen tilanne heijastuu ministeriön mukaan myös nuorisotyön määrärahoihin ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen avustuksiin. Useimpien järjestöjen avustukset joko pysyivät entisellä tasolla tai pienenivät hieman.

Kirkollisista ja uskonnollisista järjestöistä rahaa saivat muun muassa Suomen Merimieskirkko ry 38 000, Kirkon ulkomaanavun säätiö 33 000, Herättäjä-Yhdistys ry 25 000, sekä Suomen Islamilainen neuvosto 7000 euroa.

Nyt jaetut avustukset ovat harkinnanvaraisia ja niitä myönnettäessä huomioidaan järjestön taloudellinen tila, muut julkiset avustukset ja varsinaiseen toimintaan käytettävissä olevat varat.

Täydennetty kello 21.33:

Älä alistu! -kampanjan järjesti viime vuoden maaliskuussa Nuotta-lehti yhteistyössä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyön, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailman, Opiskelija- ja Koululaislähetyksen (OPKO), Suomen Luther-säätiön, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotyön sekä Patmos Lähetyssäätiön kanssa. SLEY:n sisarjärjestöä SLEF:ä ei ole mainittu kampanjatiedotteessa sen järjestäjien joukossa.

Perjantai-iltana uudestaan tavoitettu ministeriön edustaja pitää kiinni kannastaan liittyen tuen eväämisen syyhyn. SLEF:n nähdään ainakin mainostaneen kampanjaa.

SLEF:n toiminnanjohtaja Göran Stenlund kertoo myöhään perjantai-iltana Kotimaa24:lle, ettei SLEF ollut virallisesti mukana kampanjassa eikä SLEF:ssä tiedetty kampanjasta, ennen kuin se oli avattu. Stenlund ei osaa perjantaina vahvistaa, onko SLEF esimerkiksi mainostanut kampanjaa. SLEF:n kotimaantyön johtaja Leif Erikson kertoo ilmaisseensa Vasabladet-lehdessä kampanjalle tukensa sen ensimmäisinä päivinä, muttei muista, onko SLEF esimerkiksi mainostanut kampanjaa.

Lue myös: KD Naiset: Arhinmäki ei kunnioita sananvapautta

Keskustele (156)
Salme Kaikusalo | 
3.2.2012 16:45:07
0
0
No, huh, huh. Ei voi muuta sanoa!
Ilmoita häirikköviesti
Juha Heinilä | 
3.2.2012 17:07:58
0
0
?
Ilmoita häirikköviesti
Jukka Kivimäki | 
3.2.2012 17:48:02
0
0
Ministeriön sivuilta löytyy lista tukea saaneista järjestöistä.
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/02/nuorisotyota_tekevat_jarjestot_avustukset.html?lang=fi
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
3.2.2012 18:06:17
0
0
Mikäs tässä uutisessa on ihmeellistä? Miksi valtion pitäisi tukea järjestöjä, jotka osoittavat noin huonoa arvostelukykyä?
Ilmoita häirikköviesti
Tauno J. Jokinen | 
3.2.2012 18:15:58
0
0
"Keskeisenä tuen jakamisen arviointiperiaatteena olleen lain arvolähtökohtia ovat muun muassa yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo."

Hyvin mielenkiintoinen tilanne. Tässä käytännössä otetaan kantaa siten, että hengellisen yhteisön moraalinen lähtökohta ei ole valtiovallan silmissä kelvollinen.
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
3.2.2012 18:21:48
0
0
"Tässä käytännössä otetaan kantaa siten, että hengellisen yhteisön moraalinen lähtökohta ei ole valtiovallan silmissä kelvollinen"

Näinhän se on. Ajattelisin niin, että valtiolla on tähän kantaan oikeus, eikä se toisaalta tarkoita, että se puuttuisi kirkon sisäisiin asioihin.

Älä alistu -kampanja tuli kuitenkin niin vahvasti pois kirkon piiristä yhteiskunnan alueella, että valtiovallan täytyi ottaa siihen kantaa. Rajanveto on kuitenkin vaikeaa. Sen myönnän.
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
3.2.2012 18:28:37
0
0
Tauno Jokinen: "Tässä käytännössä otetaan kantaa siten, että hengellisen yhteisön moraalinen lähtökohta ei ole valtiovallan silmissä kelvollinen."

Yhtä lailla se olisi ollut kannanotto, jos oltaisiin todettu, että hengellisen yhteisön moraalinen lähtökohta olisi ollut valtiovallan silmissä kelvollinen.

Minusta paheksuva suhtautuminen "Älä Alistu" -kampanjaan vastaa enemmistön näkemystä vaikka varmasti oli niitäkin, jotka pitivät kampanjaa erinomaisena ja tarpeellisena.
Ilmoita häirikköviesti
Jukka Kivimäki | 
3.2.2012 18:31:48
0
0
@Jusu
Huomasit varmaan paljonko "oma" järjestösi sai. Oliko sekin kannanotto ministeriltä?
Ilmoita häirikköviesti
Tuomas Anttila | 
3.2.2012 18:40:44
0
0
Jutussa mainittu Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland rf (SLEF) ei osallistunut Älä alistu -kampanjaan. Jos kampanjaa on käytetty SLEF:n anomuksen hylkäämisperusteena, miten virkavastuullinen ministeri sen mahtaa perustella. Nyt voisi kyllä Kotimaa harjoittaa vähän tutkivaa journalismia tässä asiassa.

Rätt skall vara rätt och vi skall hålla oss till sanningen!
Ilmoita häirikköviesti
Salme Kaikusalo | 
3.2.2012 18:40:51
0
0
Jokainen osaa itse lukea listalta saaneiden järjestöjen nimet ja rahasummat. Tässä kuitenkin muutamia.
Suomen nuorisoseurojen liitto 660 000 euroa
Suomen Setlementtiliitto ry 360 000 euroa
SPR 110 000 euroa
Curly ry 100 000 euroa
Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry 101 000 euroa
Suomen eläinsuosjeluyhdistys 42 000 euroa
Suomen Kennelliitto 30 000 euroa
Eläinsuojeluliitto Animalia 11 000 euroa
Suomen CP-liitto 16 000 euroa
Kuurojen liitto 18 000 euroa
Epilepsialiitto 3000 euroa
NNKY 4000 euroa
Loput voitte katsoa listalta. Mutta tässä muutamia suoraan esille.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!