|
Ma 21. Toukokuuta 2012
|
|
”Kirkko ei ole suurin kolonialisti saamelaisten historiassa” Taneli Kylätasku
06.02.2012 20:54
Kirkon myönteistä vaikutusta saamelaiskulttuuriin ovat edustaneet saamenkielisen virsi- ja muun kirjallisuuden kääntäminen sekä kiertäviin opettajiin perustuva kirkon katekeettalaitos, joka tarjosi saamelaisille opetusta saamen kielellä 250 vuoden ajan. 1900-luvun alussa saamenkielen vahvoihin puolustajiin lukeutuivat muun muassa Inarin kirkkoherra Lauri Itkonen sekä Oulun piispa Juho Koskimies, joka piti saamenkielisiä saarnoja ja käytti mahdollisesti ensimmäisenä ”saamelainen” -sanaa. – Nämä olivat kuitenkin yksittäisiä aktiiveja. Lapissa papit tulivat ja menivät ja linja vaihteli sen mukaan, Lehtola sanoo. Saamelaisten käännyttäminen kristinuskoon alkoi 1600-luvulla varsin jyrkin ottein. Šamanismi kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla, miltei kaikki noitarummut hävitettiin ja joiku kiellettiin. Joiku torjuttiin myöhemmin jyrkästi myös lestadiolaisissa herätyksissä. Professori Veli-Pekka Lehtolan mukaan kirkossa onkin elänyt vuosisatojen ajan kaksi linjaa: saamelaisten kieltä ja kulttuuria puolustava kulttuurisensitiivinen lähestymistapa sekä sulauttava näkemys, joka pyrki vähättelemään ja vaientamaan saamelaisen kulttuurin erilaisuutta. – Viime vuosikymmeniin asti ongelmana oli johdonmukaisen saamelaisia tukevan linjan puuttuminen, Lehtola sanoo. Professori Lehtola toivoo, että saamelaisyhteisö reagoi anteeksipyyntöön, jonka piispa Samuel Salmi esitti kirkon puolesta Oulun hiippakunnan ”Saamelaiset kirkossa” -seminaarissa. Lue Piispa Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinen    Viikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |
Saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola toteaa, että kirkko ei ole ollut saamelaisten historiassa ”kolonialisteista suurin”, vaikka 1970- ja 80-luvun saamelaisradikaalit turvautuivatkin tuohon iskusanaan.
| Hietalahdenranta 13 PL 279, 00181 HELSINKI Puhelinvaihde 0207 54 2000 |
Sähköpostit:
etunimi.sukunimi@kotimaa.fi |
Yhteystiedot Käyttöehdot Rekisteriseloste |
© Kotimaa 2012 |
Taitaa olla kyseessä Juho Rudolf Koskimies (vuoteen 1906 Forsman, piispana 1900-36), jonka Pekka Särkiö kertoo blogikirjoitukseensa (5.1.2011) liittämässään kommentissa saarnanneen saameksi Utsjoella.
Saamenkielisen virsikirjan lisäksi Raamattua on käännetty Suomen Pipliaseuran ja kirkon yhteistyönä kolmelle saamenkielelle. Pisimmällä on pohjoissaamenkielinen, yhteispohjoismainen hanke, jossa UT:n jälkeen on käännetty VT:a 1998 lähtien.
L.L.Laestadiuksen, Karesuannon papin, "Lappalaisten mytologian katkelmia" (1844) - julkaistiin suomeksi 2011. Samoihin aikoihin Inarin khra Jacob Fellmann laati Lappalaisten mytologian.
Keminlapin pappi Olaus Sirma - saamelainen ja kotoisin Pentti Tepsan kotikylältä Orajärveltä - tallensi kaksi jo kadonneen sompionlapin kielistä, maailmankuulua rakkausrunoa 1600-luvulla.
Kootusti voi sanoa, että vaikka kirkolla on saamelaisilta anteeksipyydettävää, on saamelaisten kielen ja kansaperinteen tallentaminen tapahtunut lähinnä pappien - tai pappilan poikien - toimesta.
Pentin tavoin arvelen Ruotsin valtion 1600-luvun politiikkaa syyksi saamelaisten painamiseen. Myös suomen ja karjalan kielet olivat silloin ruotsia heikommassa asemassa.
Kirkko ja sen työntekijät ovat siis saamelaisille sekä antaneet, että ottaneet.
Useat norjalaiset papit ovat myötävaikuttaneet voimakkaasti saamen kielen kirjalliseen säilymiseen, kuten J.A. Friis ja Stockfleth. Myös ensimmäinen saamenkielen raamatunkäännökset ja seurakunnan käyttöön otetut virsikirjat ovat tulleet sieltä. Yleensä voi sanoa että valtaosa kosketuksesta länsimaiseen kulttuuriin on tullut pohjoisen suunnalta meriteitse eikä etelästä. Etelästä katsoen saattaa helposti syntyä perspektiiviharha. Pohjois Norja on ollut jo 1500- 1600-luvulla hansakaupan ansiosta kosketuksessa Euroopan maiden aatevirtauksiin.
Sanoisin saamelaisena niille suomalaisille, jotka ovat kiinnostuneita saamelaisuudesta ja sen kulttuurin edistämisestä, että asioiden tarkkailu ulkopuolelta käsin tuottaa monia ongelmia. Monesti saamelaisväestön ulkopuolelta tulevat henkilöt profiloituvat saamelaisemmaksi kuin saamelaiset itse. On hyvä, että kuunneltaisiin saamelaisia itseään ja kirkon kysymyksissä niitä saamelaisia, joilla on myös kristillinen identiteetti. Heillä on asioista paljon parempi kokonaisnäkemys kuin akateemisesti kysymyksiä lähestyvällä tutkijalla. Usein saamelaiskysymyksiä värittää politiikka, jota kaikki täällä eivät katso suopein silmin. On huomattu se, että sen minkä kristinusko on yhdistänyt sen politiikka on rikkonut. Ehjät suhteet sukujen ja eri yhteiskuntaluokkien välillä jakaantuvat poliittisen valtataistelun tähden. Myös kirkko voi joutua poliittisen pelin välikappaleeksi. Kristillinen kirkko on kuitenkin vapaa Kristuksen morsian eikä sitä saa ryhtyä ohjailemaan ulkoakäsin. Uudistusten on oltava dynaamisia ja lähdettävä sisältäkäsin. Tällä tarkoitan, että kirkkoa ja saamelaiskulttuuria koskevissa ja niiden välisissä asioissa on kuultava kristittyjä saamelaisia, sillä heillä on todellinen asiantuntemus. Asiantuntijuus yksistään kulttuurin alalla ei riitä. Haluaisi vähän jarrutella liiallista innostusta ja varoittaa ulkopuolisia sotkeutumasta liikaa asioihin, joita he eivät tunne.
Onko tällainen asenne yhtään sen parempi, kuin se, mistä piispa Samuel puhui?
Kyse oli siis Toivo Itkosesta. Toivon nuorempi veli Tuomo Itkonen eli 1894-1984, hänen saamelaisansioihinsa kuuluu saamenkielinen aapinen ja virsikirja. Tuomo Itkonen oli Inarin kirkkoherrana 1923-1942 ja saamelaisten krist. kansanopiston johtaja 1953-59.