Ortodoksit ostamassa takaisin luterilaisen kirkon Kotimaa24
07.02.2012 12:06
- Vuotuisella tasolla kustannuksia on vähennettävä 150 000 eurolla, talousjohtaja Kari Virtanen sanoo. - Pikkukirkko on kiinteistö, josta on mahdollista luopua ilman että toimintaa tarvitsee supistaa. Kaikki kirkossa pidettävät tilaisuudet voidaan siirtää Tuomiokirkkoon. L. Viscontin suunnitteleman Savonlinnan Pikkukirkon rakennutti vuonna 1846 ortodoksinen seurakunta. Savonlinnan luterilainen seurakunta osti sen 1938 ja käytti sitä pääkirkkonaan koko 1940-luvun. Kirkko peruskorjattiin 1984-85 ja maalattiin 2004. Varkauden ortodoksinen seurakunta oli vuonna 1953 kiinnostunut ostamaan rakennuksen, mutta Savonlinnan kaupunkiseurakunta ei tuolloin ollut halukas sitä myymään. Kirkkolain mukaan rakennus on suojelukohde. Ortodoksinen kirkko on kiinnostunut asiasta. Arkkipiispa Leo seurueineen tutustuu kirkkoon 22. helmikuuta. Per-Olof Moberg | 7.2.2012 11:11:50 0 0Hyvä kauppa kun toinen haluaa myydä ja toinen ostaa - ja molemmat kokevat kaupan mieluisaksi. Kun vain hinta on asiallinen eikä mikään ns asevelihinta, ei kenelläkään pitäisi olla nokankoputtamista. Kouvolassa on myös vanha varuskunnan portin pielessä ollut kirkko palautunut (kaupalla?) ortodoksiselle kirkolle. Ilmoita häirikköviesti Marja-Sisko Aalto | 7.2.2012 14:43:28 0 0Tuossa kirkossa on toinenkin iltakirkko tullut pidetyksi 1980-1982, samoin omia raamattuluentoja mm. deutero-Jesajasta. Todella kaunis keidas keskellä kaupunkia. Ilmoita häirikköviesti Toivo Loikkanen | 7.2.2012 15:50:18 0 0Savonlinnan Pikkukirkko on hieno ja viehättävä kirkko keskeisellä paikalla. Pidän silti ideaa myymisestä ortodoksiselle kirkolle hyvänä ajatuksena Kari Virtasen kertomiin taustoihin liittyen. Kirkko on ollut aikoinaan ortodoksinen kirkko, joten näin kehä ikäänkuin sulkeutuu. Ilmoita häirikköviesti Martti Markoff | 7.2.2012 17:56:11 0 0Hienoa asia molempien kirkkokuntien taholta. Kirkosta tulee yksi kauneimmista ortodoksikirkoistamme, kun se vielä saatetaan ulkoa ja sisältä ortodoksiseen asuun. Ilmoita häirikköviesti Erkki Hänninen | 8.2.2012 15:08:22 0 0Olikohan kirkon suunnittelija samaa vanhaa italialaista aatelissukua, kuin tunnettu elokuvaohjaaja Luchino Visconti? Ilmoita häirikköviesti Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |

Savonlinna-Säämingin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti maanantain kokouksessaan aloittaa neuvottelut Savonlinnan Pikkukirkon myynnistä Suomen ortodoksiselle kirkolle. Syynä myyntiin on seurakunnan pyrkimys tasapainottaa talouttaan.


0
0