Etusivu Uutiset Kulttuuri Hartausohjelmien valvontaelimen puheenjohtaja vaihtuu  

Hartausohjelmien valvontaelimen puheenjohtaja vaihtuu

YLElogoYleisradion julkaisujohtaja Olli-Pekka Heinosen siiryminen pääministerin valtiosihteeriksi merkitsee myös hartausohjelmien valvontaelimen puheenjohtajan vaihtumista, jota tehtävää Heinonen on hoitanut vuodesta 2008.

Hartausohjelmien valvontaelin on asetettu takaamaan ohjelmien tasapuolisuutta. Se hyväksyy ohjelmien puhujat ja jumalanpalvelusseurakunnat sekä valvoo hartausohjelmia ja käsittelee niihin liittyvät valitukset.

Valvontaelin on koolla tavallisesti neljä kertaa vuodessa. Sen kokoonpano on seitsemän henkilöä, joista puheenjohtaja ja sihteeri tulevat YLE:stä, kolme edustaa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa, yksi Suomen ortodoksista kirkkoa ja  yksi Suomen vapaiden kirkkokuntien ja seurakuntien radiotoimikuntaa. Kukin taho nimeää itse omat edustajansa.

TV- ja radiohartauksien tuottaminen kuuluu Yleisradion lakisääteisiin julkisen palvelun tehtäviin. Valvontaelimen puheenjohtajan nimeää Yleisradion hallintoneuvosto.

Keskustele (1)
Seppo Heinola | 
8.2.2012 17:16:29
0
0
Miksi muuten YLE ei koskaan lähetä minkään muun uskonnolisen yhteisön hartausohjelmia kuin kristillisten? Onko merkki valtionuskonnoista?
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!