Etusivu Uutiset Kulttuuri "Luther oli tietämättään tuhonkylväjä"  

"Luther oli tietämättään tuhonkylväjä"

Helsinki Mission toiminnanjohtaja, rovasti Olli Valtonen kirjoittaa Askel-lehdessä paastoajan kynnyksellä sisäisestä puhdistautumisesta ja ripistä. Hän toteaa synnintunnustuksen edellyttävän synnintunnistamista. Helmasyntien tunnistaminen on Valtosen mukaan hengellisen kilvoittelun ytimessä.

Valtonen ottaa esimerkiksi tiettävästi kiukkuisena ja kyynisenä kuolleen Martti Lutherin. Valtonen luonnehtii uskonpuhdistajan olleen ääripäiden ihminen. Hän oli toisaalta iloinen ja nokkela, toisaalta taipuvainen synkkyyteen ja itsesääliin. Lutheria piti liikkeellä Valtosen mukaan raivo, mies oli "kävelevä ruutitynnyri". Esimerkkinä Lutherin pimeästä puolesta Valtonen nostaa vanhoilla päivillä kirjoitetun juutalaisvihaa ja -pelkoa lietsoneen Juutalaisista ja heidän valheistaan -kirjan.

Valtonen päättelee, että ankaran kotikasvatuksen synnyttämä syyllisyys, viha ja pakko johtivat osaltaan Lutherin etsimään armollista Jumalaa. Hän arvelee, että ilman tätä Luther olisi todennäköisemmin päätynyt lakimieheksi ja luterilaisuuden kantava teema uskonvanhurskaudesta olisi jäänyt syntymättä. Kirjoituksen mukaan tässä näkyy, kuinka Jumala voi kääntää inhimillisen heikkouden palvelemaan omia tarkoitusperiään. Tasapainoiselta Lutherilta olisi Valtosen mukaan jäänyt uskonpuhdistus kokonaan aikaansaamatta.

Valtonen kirjoittaa, että tätä selitysmallia voidaan väittää uskon psykologisoinniksi. Hän näkee silti, että psyyken haavojen parantaminen on osa kirkon saamaa tehtävää, jota ei voi irrottaa evankeliumin julistamisesta. Valtonen päättää kirjoituksensa toteamalla, että "jokainen joutuu kantamaan haavojaan, mutta niiden laskeminen ja kipujen hyväksyminen voi auttaa matkalla eheyteen".

Lue lisää tuoreesta Askel-lehdestä (Helmikuu 2012)

Keskustele (33)
Seppo Heinola | 
10.2.2012 19:37:07
0
0
Lutherin läpielämänsäö kantama valtaisa syyllisyys on ollut ilmiselvää. Olisko johtunut kasvatuksesta? Minua kiinnostaa, mikä rooli on mahdollisesti saattanut asiassa olla sillä Lutherin ystävän kuolemalla, joka sattui samohin aikoihin Lutherin luostariin menon (pakenemisen?) kanssa.
En oikein jaksa uskoa tuohon pelkkään 'ukkosensäikäyttämänä' - myyttiin.
Ilmoita häirikköviesti
Samuel Kettunen | 
10.2.2012 21:29:00
0
0
Jotenkin sekavan oloista juttua. Raivo kantavana voimana? Sehän on ihan absurdi väite, kun hänellä oli nimittäin evankeliumi pääasiana, vaikkakin opillinen taistelu kävi kuumana paavilaisuutta vastaan. Tiettävästi kiukkuisena ja kyynisenä kuolleen? Lutherin hyvä ystävä kysyi ennen lähtöhetkeä häneltä pitäytymistä siinä opissa, jota hän oli saarnannut. Siihen Luther vastasi myöntävästi. Mistään en ole lukenut kiukusta ja kyynisyydestä. Monelle ja monelle Martti Lutherin teokset ovat avanneet Raamattua.
Ilmoita häirikköviesti
petri ristimäki | 
10.2.2012 21:48:32
0
0
"Monelle ja monelle Martti Lutherin teokset ovat avanneet Raamattua"

Henkilökultti elää ja voi hyvin.
Ilmoita häirikköviesti
Ilmari Karimies | 
10.2.2012 22:14:53
0
0
Tosiasia nyt kuitenkin on, että Luther on teologianhistorian tuotteliampia henkilöitä. Kirjoitti päivässä enemmän akateemista teologista tekstiä kuin moni meistä pystyy lukemaan. Kirjallinen jäämistö n. 60000 sivua. Käänsi vielä Raamatun hepreasta ja kreikasta saksaksi ja loi siinä sivussa saksan kirjakieltä. Monelta nojatuoliteologilta tuntuu unohtuvan, miten valtava tuotanto miehellä oli. Ei se mikään yksinään tornissaan ärisevä hullu ollut, vaikka vanhempana sairaudet painoivatkin päälle.
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
10.2.2012 22:24:17
0
0
Ilmari Karimies, kyllä Lutherilla on täytynyt olla kirjallisia avustajia, luultavasti niitä ruusritiläisä, joiden nunnus,Ruusu ja Risti on myös Lutherin vaakunassa.

Kettuselle sanoisin, että hänen kannattaisi lukea nuo Lutherin kirjat Shem ha mepforasis ja Von juden und ihre lugen. Ehkä aukeasi silmät.
Ilmoita häirikköviesti
Petri Väljä | 
11.2.2012 00:44:02
0
0
lukaseppa Petri Ristimäki joku lutterin kommentaari niin voi näkemys avartua!
Ilmoita häirikköviesti
Juha Hyrsky | 
11.2.2012 09:17:02
0
0
Ei sovi unohtaa sitä ristiriitaa, mihin Luther heitettiin 13-vuotiaan Magdalena-tyttären kuoleman jälkeen neljä vuotta ennen omaa kuolemaansa. Hänen omien sanojensa mukaan Kristuksen ristinkuolemakaan ei voinut ottaa häneltä pois sitä ihmisen maailman kipua, mitä hän tunsi. Luther ei kasvanut loppua kohti kirkasotsaiseksi valon profeetaksi vaan oman pienuutensa kokevaksi ristiriitojen riivaamaksi syntiseksi. Sellaisina me täältä kaikki poistumme eikä meillä ole muuta kuin Herramme armo, minkä varaan heittäytyä.
Ilmoita häirikköviesti
Ville Jalovaara | 
11.2.2012 09:44:37
0
0
Hyvä kirjoitus Olli Valtoselta. Martti Luther muutti toiminnallaan maailmanhistorian, mutta teki myös asioita, jotka olisi voinut jäädä tekemättä, kuten tämä teos Juutalaisista ja heidän valheistaan, jonka pitkä varjo ulottuu aina meidän aikoihimme asti. Toivoisi, että Luther tutkijat voisivat avoimesti tarkastella kohdettaan mahdollisimman objektiivisesti. Ainakin tämä suhde antisemitismiin on sellainen, joka tahtoo monesti unohtua, kun Lutherista kirjoitetaan.
Ilmoita häirikköviesti
Niiles Saari | 
11.2.2012 10:38:16
0
0
Ilmari Karimiehen käyttämä argumentaatio "Tosiasia nyt kuitenkin on" on mielenkiintoinen ja sangen yleinen teologisissa piireissä. Katolinen kirkko selitti siellä tapahtuneita pedofiliatapauksia pois sillä, kuinka paljon pahempia asioita ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Tällä sivustolla näitä samoja tapauksia seliteltiin pois laestadiolaisessa liikkeessä tapahtuneilla asioilla.

On erittäin väärin selittää tehdyllä hyvällä tai toisten tekemällä suuremmalla pahalla jotain asiaa pois. Ikäänkuin lakaista maton alle.

Kyllä Lutherista pitää - etenkin tutkijoiden ja historioitsijoiden - tunnistaa tuo pimeä puoli ja osata myös tuota tekstintuottamista siivilöidä hieman siinä valottomassa valossa.
Ilmoita häirikköviesti
Ilmari Karimies | 
11.2.2012 12:29:03
0
0
Ei se ollut mikään argumentti, se oli faktan esiintuomista. Minä en nyt oikein pysty seuraamaan Niileksen logiikkaa, mitä hän ajatteli minun selittävän pois. Lukija tehköön faktojen pohjalta omat johtopäätöksensä.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!