Etusivu Uutiset Kulttuuri Kallion jumalanpalvelukset vetäneet yli neljä miljoonaa henkeä  

Kallion jumalanpalvelukset vetäneet yli neljä miljoonaa henkeä

KallionkirkkohkiYksi Helsingin tärkeimmistä maamerkeistä, Kallion kirkko, täyttää sata vuotta. Lars Sonckin suunnittelema graniittikirkko ulottuu peräti yli 94 metriin merenpinnasta.

Kallion seurakunta juhlii kirkkoaan juhlakirjalla, joka julkistetaan 4.3. ja Kallion kirkko sata vuotta 1912–2012 -näyttelyllä, jonka avajaisia vietetään lauantaina 3.3. Kallion kirkon kappelissa.

Seurakunnan tiedotteesta selviää kiinnostava yksityiskohta, sadan vuoden kirkossakävijöiden määrä: Kuluneen sadan vuoden aikana Kallion kirkon jumalanpalveluksiin on osallistunut yli neljä miljoonaa ihmistä.

Tuleva juhlanäyttely kertoo kirkon suunnittelu- ja rakennusvaiheista. Kirkon suunnittelukilpailun voitti ahvenanmaalainen arkkitehti Lars Sonck. Peruskivi muurattiin 1908 ja tyyliltään suomalaista art noveauta ja kansallisromantiikkaa edustava kirkko vihittiin käyttöönsä 1912.

Sonckin suunnittelemia muita kuuluisia kirkkoja ovat ainakin Tampereen tuomiokirkko, Maarianhaminan kirkko, Turun Mikaelinkirkko ja Helsingin Mikael Agricolan kirkko.

Keskustele (12)
Bror Osvald Nyman | 
19.2.2012 17:28:14
0
0
Niin paljon kävijöitä? Ihan tässä mykistyy.

Kyllä kristinuskolla menee nyt kovaa.
Ilmoita häirikköviesti
Petri Väljä | 
19.2.2012 17:46:01
0
0
Minäkin olen kerran käynyt. Minut kastettiin vuonna-67!
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
19.2.2012 18:09:41
0
0
Suomen teattereissaa käy about miljoona kävijää - yhdessä vuodessa.

Lars Soncin arkkitehtuurissa on muuten mielenkiintoista esoteerista symboliikkaa. Hänen veljensä John Sonck oli Suomen Teosofisen Seuran pääsihteeri.
Ilmoita häirikköviesti
Timo Pöyhönen | 
19.2.2012 18:56:36
0
0
Ai Suomen teattereissa käy miljoona joka vuosi? Kaikissako?
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
19.2.2012 19:04:33
0
0
Harrastajateattereiden katsojat päälle jolloin konaiskatsojamäärä on vielä huomattavasti korkeampi.
Ammattiteatereiden käytökatteet ovat salikohtaisesti lähes 100 %.

Jos laskemme Tv teattereiden ja elokuvien katsojat yli miljoona suomalaista seuraa näyttelijöiden työtä joka päivä...
Ilmoita häirikköviesti
Bror Osvald Nyman | 
19.2.2012 19:11:11
0
0
Kerronpa pienen tositarinan elävästä elämästä:

Tarua vai totta

Pienen kaupungin kaksi dirikkaa tulivat kartsalla vastatusten. Molemmat johtivat temppeliä. Toinen Herran ja toinen Thalian.

”Voi hyvä veli” - päivitteli kirkkoherra - ”mistähän johtuu, että Herran temppelimme on aina tyhjä ja se sinun Thalian temppelisi on aina täynnä?”

”Jospa se, veljeni Herrassa”, myhäili teatterinjohtaja - ”johtuu siitä, että te siellä kirkossa puhutte totta kuin tarua ja me tuolla omassamme puhumme tarua kuin totta”.
Ilmoita häirikköviesti
Timo Pöyhönen | 
19.2.2012 19:13:35
0
0
Oli hiukan vaikea löytää tähän hätään jumalanpalveluksissa kävijöiden määriä mutta vuonna 2003 heitä oli 7,3 miljoonaa. Lisäksi oli hiukan yli 4 miljoonaa toimituksissa kävijää, jotka nekin ovat jumalanpalveluksia periaatteessa.
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
19.2.2012 20:34:11
0
0
Tässä on huomattava,että Suomesa kirkkoja lienee yli 700.

Teattereita on vain suurimmissa kaupungeissa.

TV:n pelkän Kotikadun yhtä osa seuraa 500 000 suomalaista kerran viikossa. Vuodessa se tekee
26 miljoonaa katsojaa. Plus muiden teatteri-sarjojen ja elokuvien katsojat päälle. Puhutaan sadoista miljoonista katsojista vuosittain.
Ilmoita häirikköviesti
Raimo Turunen | 
19.2.2012 20:51:48
0
0
Kun täällä halutaan verrata, niin tässä muutamia rinnastuksia vuodelta 2010.
Jumalanpalveluksiisa 6,5 milj käynti - elokuvalippuja 7,6 milj.
Muut seurakuntatilaisuudet 2,5 milj - museot 4,5 milj - messut 1,6 milj
Diakonian avoimet ovet 0, 5 milj - Filand Festivals 0,32 milj
Temppeliaukion kirkko 0,56 milj - Korkeasaari 0,51 milj.

Tilastoja saa tulkita toki mielin määrin, mutta Seppo Heinolalle tiedoksi että ammattiteattereissa on useita näytöksiä viikottain, jopa useassa salessa samaan aikaan.
Ilmoita häirikköviesti
Seppo Heinola | 
19.2.2012 21:31:06
0
0
"Seppo Heinolalle tiedoksi että ammattiteattereissa on useita näytöksiä viikottain, jopa useassa salessa samaan aikaan."

Totta eikä kaikki halukkaat mahdu sittenkään. Näytöksiä on paljon,koska teattereiden katsomot ovat useimmiten suhteellisen pieniä verrattuna esim. moniin kirkkosaleihin.
Mielekästä olisikin puhua tilojen käyttökatteista per tilaisuus ja niiden määrä. Suomen 7oo kirkosa on kyllä niisäkin tilastoituja tapahtumia enemmän kuin km yksi viikossa.

Ja kuten sanottu erilasia teatteritaiteesen perustuvia esityksiä teattereissa,TV.ssä ja elokuvissa seuraa vuosittain s a t o j a m i l j o o n i a katsojia. Tässä pelaa kysynnän ja tarjonnan laki.
Kaiketi jumalanpalveluksiakin olisi useita viikossa 700 kirkossa jos kysyntää olisi.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!