Etusivu Uutiset Kulttuuri Mikko Heikka aloittaa kutsublogin  

Mikko Heikka aloittaa kutsublogin

Heikka_Mikkox205Eläkkeelle helmikuun alussa siirtynyt Espoon piispa Mikko Heikka aloittaa ensi viikolla Kotimaa24:ssä blogin. Heikan isännöimä Hautomo-niminen blogi toimii kutsuperiaatteella. Blogissa käsitellään yhteiskunnan ja kirkon muutosprosesseja.

Ideana Hautomossa on, että Heikka paitsi kirjoittaa itse, myös kutsuu asiantuntijoita blogiinsa kirjoittamaan ja kommentoi heitä. Myös muilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun.

– Tämä on luontevaa jatkoa vaikuttamiselle, Heikka kommentoi blogin aloittamista.

– Olen kuitenkin sopinut, etten blogissani tule nykyisten virassa olevien piispojen tonteille. Lähtökohtani on positiivinen ja rakentava. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa talous, rakenneuudistukset, jumalanpalvelus ja spiritualiteetti.

Heikka piti aikoinaan blogia Kirkon tiedotuskeskuksen Pod.fi-sivustolla.

Muutoksia blogikaistalla

Hautomo-blogin aloittaessa myös Kotimaa24:n etusivulla tapahtuu pieniä muutoksia. Blogikaistalle eli etusivun vasemmalle puolelle tulee ylös osasto ”Viikon blogit”. Siihen ylläpidolla on mahdollisuus nostaa kolme blogikirjoitusta ja ”lukita” ne paikoilleen haluamakseen ajaksi.

Uudistuksella halutaan tarjota kiinnostaville kirjoituksille tai tärkeille aiheille parempi näkyvyys sivustolla. Samalla halutaan vaikuttaa sivuston ilmeeseen ja keskustelun tasoon.

Neljännestä postauksesta lähtien kirjoitukset päivittyvät kuten tähänkin asti, nyt otsikon "Päivän blogit" alla.

Päivittäin Kotimaa24:ssä ilmestyy normaalisti alun toistakymmentä uutta blogikirjoitusta.

Keskustele (18)
Hermanni Riikonen | 
18.2.2012 12:27:05
0
0
Hyvä uudistus! Mikko Heikalle lämpimästi tervetuloa blogimetsään. :)
Ilmoita häirikköviesti
Jori Mäntysalo | 
18.2.2012 13:27:18
0
0
Kannatettava uudistus minustakin.
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
18.2.2012 13:54:07
0
0
Hyvä uudistus, nykyisellään hyvät kirjoitukset hautautuvat liian nopeasti, koska metsään pukkaa uutta blogia kuin ripulikakkaa vatsatautiepidemian aikana. Määrä on korvannut laadun jo aikoja sitten.

Tosin jään odottamaan niitä lukemattomia blogeja, joissa valitetaan siitä, että ylläpito valitsee vain suvaitsevaiset blogit prioriteetti-ikkunaan ja raamatulle uskolliset jäävät paitsioon...
Ilmoita häirikköviesti
Salme Kaikusalo | 
18.2.2012 14:03:36
0
0
Jusu "koska metsään pukkaa uutta blogia kuin ripulikakkaa vatsatautiepidemian aikana.Määrä on korvannut laadun jo aikoja sitten."

Noh, tuo on melko rumasti sanottu. Joku voi pahoittaa mielensä, kun et tarkemmin osoittanut, kenen blogit ovat tällaista ripulikakkaa. Oliko se osoitus suvaitsevaisuudesta?
Nyt saat sanoa, että mussutan. Koen että on aihetta mussuttaa.
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
18.2.2012 14:59:29
0
0
Heh, Salme, tarkoitin sitä että koska pääsivulle mahtuu vain parikymmentä blogia ja uusi syntyy valtavaa tahtia, blogien pohjalta syntyvä keskustelu ei ole erityisen syvällistä vaan pikemminkin 24 tunnin haukkumismaraton.

"Oikeat" blogit ovat usein kirjallisesti laadukkaampia ja sisällöllisesti rikkaampia kuin tämän sivuston "blogit". Täällä on paljon blogeja, joissa kirjoittaja ei varsinaisesti sano mitään omaa vaan esimerkiksi kopioi vain jonkin K24 uutisen blogiinsa.

Minusta kynnys blogin kirjoittamiseen on liian matala ja blogin tekoon käytetty vaiva vaatimaton. Tästä syntyy inflaatio. Kaikilla on kauheasti asiaa ja kukaan ei sano mitään.

Ja koska blogit häviävät muutamassa päivässä pääsivulta, samoja asioita pitää jankuttaa kerta toisensa jälkeen, jotta niistä keskutelemista pystyy jatkamaan. Kukaan ei viitsi kaivaa blogiarkistoa kommentoidakseen jotain kakkaan hautautunutta blogia.

Ja minun blogini varmasti heijastavat tätä samaa tasoa. Tuskin ne yhtään sen parempia ovat.
Ilmoita häirikköviesti
Salme Kaikusalo | 
18.2.2012 15:05:26
0
0
Jusu, ok, ymmärrän. Samassa veneessä olemme kaikki.
Ilmoita häirikköviesti
Liisa Sorsa | 
18.2.2012 15:45:38
0
0
Kuulostaa hyvältä.
Ilmoita häirikköviesti
Tuomas Nurmi | 
19.2.2012 00:57:42
0
0
Hyvä uudistus :-). Tekninen

Keskustelua kohentava ehdotus:
- Omalle sivulle linkki kaikkiin niihin blogeihin, joihin on kommentoinut, ja joissa on uusia kommentteja, vaikka ne eivät olisikaan omia.

Onko muuten mahdollista löytää listaa a) blogiastikkeleista, joita itse (tai joku muu) on suositellut b) ketkä ovat suositelleet tiettyä blogiartikkelia?
Ilmoita häirikköviesti
Tuomo Hirvi | 
19.2.2012 06:31:29
0
0
Tällainen uudistus ei ole hyväksi. Tämä ei ole uudistuksen jälkeen enää mikään blogialusta vaan toimituksen mielipidesivusta ja niinpä ainakin minä tulen tämän jälkeen olemaan hiljaa. Ei ole mitään syytä lähteä tällaiseen pelleilyyn mukaan.
Ilmoita häirikköviesti
Atso Eerikäinen | 
19.2.2012 07:29:10
0
0
Tuomo on oikeassa, minkä todistaa hänen asiaa käsittelevän bloginsa poistaminen.

K24 asettuu myös vastustamaan piispainkokouksen toivomusta moniäänisestä kirkosta. Valitsemallaan tavalla kirkosta tulee piispa Heikan johtama yksiääninen gregoriaaninen liturgia vastakohtana ortodoksinen seurakuntakuoron harmonia.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!