Olli Seppälä
19.02.2012 13:14
Hynninen otti tietoisen riskin avatessaan kirjan muodossa oven perheensä elämään. Lehtien lööpit väänsivät hetkessä Pekka Hakon kirjoittaman Jorma Hynninen - Sielun maisemia (Kirjapaja) elämäkerran irrallisiksi myyntilauseiksi.
– Suostuin kirjan tekemiseen siksi, että on tarpeellista kertoa, että kenenkään kohdalla elämä ei ole yksinkertaista
Kotimaan haastattelussa Hynninen kertoo suuresta taitelijan kutsumuksesta ja taiteellisen työn antamasta tunne-elämyksestä. Mutta taitelijalla on myös arki.
– Itselläni on ollut koko ajan se käsitys, että toimin ja teen työtä perheen vuoksi. Käytännössä työ vei aikaani niin paljon, että perheellä onkin tästä aivan päinvastainen käsitys, Hynninen tunnustaa.
Kotimaan haastattelussa Hynninen kertoo myös poikansa Markon homoseksuaalisuudesta ja siitä kuinka hänelle tärkeä uskonnollinen yhteisö sulki hänet täysin ulkopuolelleen.
– Apua yritettiin etsiä maallisista lähteistä. Terapeutti neuvoi aivan oikein poikaani, että ”sinun täytyy oppia tulemaan itsesi kanssa toimeen. Muutosta ei ole olemassa. Jos muutosta yritetään, se on pahinta väkivaltaa sinun psyykellesi ja sinun persoonallesi”.
– On vaarallista ulkoapäin puuttua tällaisiin asioihin. Eheytyminen homoseksuaalisuudesta on – sanon pehmeästi – lapsellinen ajatus, Hynninen sanoo.
Lue Annmari Salmelan tekemä Jorma Hynnisen haastattelu 16.2. ilmestyneestä Kotimaasta.
On syytä kysyä, miksi vaastavia nuorten kuolemia sattuu niin kovin paljon.
Hynniseltä minusta hyvä teko valottaa oikeasti mitä sen kimalluksen takana on eli normaalit huolet ja arjen murheet. Se mikä häntä on kantanut eli kodin perintönä tullut usko - siitä minäkin kiitän jatkuvasti. Sille on hyvä rakentaa myös taiteellinen täysin normaaliarjesta poikkeava elämä. Kiitos Jorma Hynninen.
Tai siis - eihän se mikään uskovien yhteisö ollut. Sehän oli "muitten syntien laskijoiden"-yhteisö.
Tärkeää on lukea, minkä ohjeen terapeutti antoi: sinun täytyy oppia tulemaan itsesi kanssa toimeen. Siis hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
Mikko Heikan johtaman parisuhdelakityöryhmän kokeneet kirkon perheneuvonnan työntekijät kertoivat, että miltei poikkeuksetta silloin, kun joku on tullut puheille homoseksuaalisten tuntemusten vuoksi, hän on keskusteluissa avun saatuaan päätynyt hyväksymään oman homoseksuaalisen identiteettinsä - siis "eheytynyt homoksi".