Rakastuessaan ihminen ei välttämättä tiedä, kehen hän rakastuu ja miksi. Vasta rakastaminen kirkastaa ihmiselle rakastumisen päämäärän, selviää Marjo Ojajärven teologisesta väitöskirjasta, joka käsittelee André Brinkin, Jörn Donnerin ja Isaac Bashevis Singerin romaaneja
Ojajärven 8.6. tarkastetussa väitöstutkimuksessa Rakastuva keski-ikäinen mies etsii itseään tarkastellaan rakastumisesta sekä rakastamisesta aiheutuvia moraaliongelmia etiikan, elämänkatsomustieteen ja moraalifilosofian lähtökohdista.
− On ollut mielenkiintoista havaita, kuinka kolme kirjailijaa, vaikkakin täysin erilaisista kulttuurisista, poliittisista ja uskonnollisista piireistä, käsittelevät samaa teemaa: mies kaipaa rakkautta ja haluaa antaa sitä, Ojajärvi toteaa.
Keskeiset moraaliongelmat, jotka tulevat esille Ojajärven analysoimissa romaaneissa, ovat heikkoluonteisuus, kaksoiselämä ja oikeudenmukaisuus parisuhteessa. Lisäksi romaanien tarinoiden perusteella voidaan nostaa esiin seuraavia moraalikysymyksiä, jotka syntyvät silloin, kun mies rakastuu kolmanteen osapuoleen: Mitkä ovat puolison velvollisuudet parisuhteessa, millaisia velvollisuuksia vanhemmuus asettaa, miten puolison on suhtauduttava siihen, jos kumppani rakastuu kolmanteen osapuoleen, ja voiko yksilö toimia parisuhteessa omien halujensa mukaisesti vai onko hänen otettava puoliso ja lapset huomioon
− Moraalifilosofisen keskustelun kannalta edellä mainitut kysymykset tarjoavat ihmisen elämänkaareen sisältyviä konkreettisia esimerkkejä rakastumisesta, joiden kautta on hedelmällistä pohtia eettisten valintatilanteiden moraaliteorioita sekä kehittää myös omaa moraaliajattelua, Ojajärvi sanoo.
Ojajärven mielestä rakastumisen syitä ei ole yleisesti ottaenkaan tarkasteltu aikaisemmin riittävän kattavasti.
− Toivon että moraalifilosofinen romaanianalyysini rakastumiseen liittyvistä eettisistä valinnoista lisäisi ymmärrystä rakkauden monimuotoisuudesta ja siitä, miten suuri merkitys oman itsen toiminnalla on rakkaussuhteessa. Olen vakuuttanut tutkimukseni perustella siitä, että rakkaussuhde muuttuu elämän aikana, jolloin olisi tärkeää, että puolisot ymmärtäisivät ja havainnoisivat itsessään ja kumppanissa tapahtuvat muutokset ja reagoisivat näihin muutoksiin rakkaussuhdetta kehittävällä ja syventävällä tavalla.
Teologian lisensiaatti Marjo Ojajärven väitöskirja aiheesta Rakastuva keski-ikäinen mies etsii itseään - Moraalifilosofinen tutkimus André Brinkin, Jörn Donnerin ja Isaac Bashevis Singerin romaaneista tarkastettiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, ja se kuuluu uskonnonfilosofian oppiaineeseen.
Olipa mielenkiintoinen ja erikoinen tutkimus, näin oikean keski-ikäisen miehen näkökulmastakin. Olisi kiva lukea enemmän. Jäi paljon kysymyksiä leijumaan ilmaan.
Aika haastava kuvio:
"moraalifilosofinen romaanianalyysi rakastumiseen liittyvistä eettisistä valinnoista" ->
Teologisen tiedekunnan uskonnonfilosofian oppiaine.
Liittyykö tuo enemmän valittujen kirjailijoiden fiktioiden analyysiin vai johonkin, josta voisimme sanoa "oikeasti totta", universaalia? Miehet ovat kirjoittaneet mistä?
Onkohan ao. kirjojen ja/tai kirjailijoiden maailma minun, keski-ikäisen miehen maailmani? Sopiikohan väitöskirjan erittely ja analyysi kuvaamaan minun maailmaani?
Tiedänkö vasta rakastaessani ketä rakastan? Kuka niin sanoo?
Hämmentävä sekoitus truismeja, kurantteja moraalifilosofisia ongelmia ja pari tosi outoa asiaa. Ehkä tästä jutusta ei nyt saa oikeaa kuvaa? "Rakastumisen päämäärä" ja rakastumisen moraalifilosofiset syyt?
Mä näin jonkin otsikon tässä joku päivä, sen mukaan haju ratkaisee. Minä uskon sen, että ihminen valitsee alitajuisesti. Ja alitajunta on aidompi kuin tieoinen minuus. Tietoinen, voluntaristinen minuus on se minuus, joka on vieraantunut, langennut, irtaantunut tosi olemisestaan, tunteistaan, ruumiistaan, se on niin pihalla kuin voi.
TL Ojajärvi ottaa esille ongelmatilanteen, jossa avioliitossa oleva mies rakastuu ulkopuoliseen naiseen ja esittää neljä tähän liittyvää moraalikysymystä. Kysymykset ovat johdattelevia ja oikeat vastaus niihin ovat ilmeisesti se, että velvollisuudet puolisoa ja lapsia kohtaan ovat ensisijaisia. Velvollisuuden psykologinen vastapari on syyllisyyden tunne. Voiko syyllisyyden tunteen voimalla rakastaa puolisoaan? Voiko syyllisyydestä lapsia kohtaan olla hyvä vanhempi? Voiko velvollisuusmoraali johtaa harhateille parisuhteessa? Voiko parisuhteessa rakastaa luopumalla omista haluistaan? Minkä tähden muuten tässä moraalianalyysissä ei käsitelty seksuaalisuutta?
Tutkimus tietenkin perustuu näiden kirjailijoiden teksteihin
ja niiden analysoimiseen. Mutta varmaankin tutkimuksessa
käsitellään jotain yleistä koskien rakkautta ja rakastamista aineiston perustalta. Täytyypi yrittää
lukea enemmän kuin kiinnostavasta aiheesta kirjoitettu
väitöskirja. Rakkauttakin on niin monenlaista erosta,
filiaa ja ja agapea, vain muutaman mainitakseni.
Pitäisikö tämän kirjoituksen otsikon olla, että
"Vasta rakastaessaan tietää, mitä rakastaa".
Rakastuessaan ihminen ei välttämättä tiedä, kehen hän rakastuu ja miksi. Vasta rakastaminen kirkastaa ihmiselle rakastumisen päämäärän, selviää Marjo Ojajärven teologisesta väitöskirjasta, joka käsittelee André Brinkin, Jörn Donnerin ja Isaac Bashevis Singerin romaaneja
Anne Ruotsalainen
Juhani Huttunen
Lauri Frosti
Kommentit (9)