Stefan Wallin: ”Räsänen sekoittaa uskonnon ja politiikan” Olli Seppälä
05.04.2011 12:38
Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Walliin ottaa lehdistötiedotteessa voimakkaasti kantaa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kirkollisiin puheisiin. Stefan Wallinin mielestä Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen jatkaa uskonnon ja politiikan sekoittamista keskenään tavalla, josta kukaan muu ei ota selvää. – YLE:n maanantaisessa puoluejohtajatentissä Räsänen sanoi, että Älä alistu -kampanja on ”kirkon sisäinen keskustelu johon poliitikkojen ei pidä sekaantua”. Muun muassa arkkipiispa tuomitsi jyrkästi kampanjan, ja se on nyt lopetettu. Wallin arvelee julkisuuteen lähettämässään lehdistötiedotteessa, että Räsänen oli erityisen tuohtunut siitä, hän tuomitsin kyseisen kampanjan. – Räsäsen mielestä minä tuomitsin kampanjan kirkkoministerin ominaisuudessa eli poliitikkona. – Tämä ei estänyt Räsästä pönkittämästä kampanjaa samalla innolla, jolla hän YLE:n viime syksyn homoillassa sulki pois kaikki seksuaalivähemmistöt hänen näkemyksestä parisuhteesta ja yhteiselosta. Onko KD siis ainoa puolue joka saa sanoa jotain poliittista näistä aiheista ilman että se tulkitaan poliittisena kannanottona? Wallin toteaa lehdistötiedotteessa, että Räsänen saa aina aikaiseksi joukkopaon kirkosta, riippumatta siitä, esiintyykö hän lainsäätäjänä ja poliitikkona tai seurakuntajäsenenä. – Kirkon johto on toistuvasti joutunut ilmoittamaan, että Räsäsen mielipiteet eivät ole kirkon mielipiteitä. Tästä huolimatta Räsäsen profiili on tulossa kirkolle kalliiksi – sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. Pienenevä jäsenluku koettelee kirkon mahdollisuuksia harjoittaa muun muassa diakonia- sekä lapsi- ja nuorisotyötä. Wallinin mielestä on ”äärettömän nurinkurista, että kristitty kirkkomme joutuu puolustautumaan Kristillisdemokraatteja vastaan”. Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |



Tämä ilmiö on taatusti uusi puolueessa nimeltä KD. Tästä kirjoitin Teemu Kakkurin blogiin kommentin. On hyvin erikoista miten puheenjohtaja Räsänen näkee roolinsa poliitikkona ja kristittynä. Hän kykenee itsessään erottamaan nämä toisistaan mutta sotkee asiat autuaan yksiselitteisesti toinen toisiinsa. Kenellekään muulle hän ei anna mitään mahdollisuutta samaan. Hän toimii äänitorvena niillekin, jotka eivät häntä ole tähän tehtävään pyytäneet. Hyvin erikoista "politikointia".
Saahan sitä politiikotkin arvella, mitä toisen päässä liikkuu. On kuitenkin hyvä asia, että meillä on puolue, joka profiloituu kristillisillä arvoilla.
"Wallinin mielestä on ”äärettömän nurinkurista, että kristitty kirkkomme joutuu puolustautumaan Kristillisdemokraatteja vastaan”. "
Minustakin tilanne on nurinkurinen. En kuitenkaan osoittaisi kritiikkiäni Kristillisdemokraattien suuntaan!
Räsänen sanoi, että ministeri Wallin sanoi Anni-kampanjaa ällöttäväksi kampanjaksi. Sen totuuden lausumisestako nämä herneet nyt ovat nenissä?
Eikös Wallin ole kulttuuriministerinä myös "uskontoministeri", joten hänen kannanotoillaan on siksi painoarvoa?
No, saahan sitä politikoida, myös hän, näin vaalien alla.
KD selvisi tentistä erittäin hyvin. Toimittajat yrittivät tentin alussa jumittaa keskustelun "seksiin", mutta Räsänen ja Maaselkä estivät tentin yksipuolisuuden kauniilla tavalla jämäkästi. Siitä voisi moni muukin taho ottaa esimerkkiä.
Räsänen on perillä kansantalouden, terveydenhuollon, vanhusten, EU:n jne. asioista ja taitaa sekä luvut että prosentit ja kykenee siten keskustelemaan asiallisesti ja sortumatta toimittajien mahdollisesti asettamiin ansoihin.
Väite, että kirkko joutuu puolustautumaan kristillisdemokraatteja vastaan, on täysin absurdi. Väite vaatii myös perustelut eikä pelkkää tuulen huminaa.
Väite: "Hän (Räsänen) toimii äänitorvena niillekin, jotka eivät häntä ole tähän tehtävään pyytäneet. Hyvin erikoista "politikointia"."
Voimme kysyä, että kenen äänitorvina me itsekukin täällä toimimme? :) :)
Politiikka on politiikkaa mutta ei pitäisi lähteä ihmisiä arvottamaan minkäänlaiseen "iltaan" ainakaan puolueen nimissä. Meitä on monia, jotka ovat tuon lausunnon nostaneet kytkintä ja jäseniksi tulleet lienevät enemmän kiertokulkumatkalla puolueen kannalta kovin vähän politiikasta kiinnostunutta väkeä.
Eilen hän sitten pesi kätensä oman nuorisoliikkeensä lausumista ja omista sanomisistaan tuossa illassa toteamalla mm. Wallinin olleen tahditon lausunnoissaan.
KD ei tällä hetkellä harjoita kristillisdemokratiaa, eikä puolusta kristillisyydestä lähtevää arvopohjaa poliittisena liikkeenä vaan se on uskonnosta lähtevän Raamatun tulkinnat poliittinen airut. Tehtävässä johon minkään poliittisen puolueen ei pitäisi ryhtyä. Kristillisten arvojen poliittinen mantra on jotain muuta kuin Jumalan Sanan julistamista ja tulkintaa.
Stefan Wallin tietää seurakuntajäsenenä hyvin, että Räsäsen sanomisista mahdollisisesti eroavat eivät juuri omaehtoisesti ole osallistuneet omasta tahdostaan mihinkään seurakunnan tilaisuuteen viime vuosina.