Etusivu Uutiset Politiikka Mäkinen: Kirkko pitää myönteisenä perusturvan tason nousemista  

Mäkinen: Kirkko pitää myönteisenä perusturvan tason nousemista

Mkinen_Karipiispa205Luterilainen kirkko pitää myönteisenä hallitusohjelman linjausta nostaa perusturvan tasoa sadalla eurolla kuukaudessa sekä nuorille tulevaa yhteiskuntatakuuta, joka helpottaa työ- ja koulutuspaikan saamista. Näiden nähdään tukevan arkkipiispa Kari Mäkisen vetämän köyhyysryhmän keväällä esille nostamia tavoitteita.

- Hallitusohjelma näyttää sisältävän aineksia köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. On myönteistä, että köyhyyden ja eriarvoisuuden kysymykset on otettu vakavasti ja se heijastuu hallitusohjelmassa. Olennaista on yhteiskunnan kokonaiskehitys heikommassa asemassa olevien kannalta. Sitä myös köyhyysryhmä on sitoutunut seuraamaan, sanoo Kari Mäkinen.

Hallitusohjelmassa olevan kirjauksen mukaan perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon vuonna 2016 tapahtuvan uudistamisen yhteydessä vahvistetaan yhteiskunnallista kasvatusta ja arvokasvatusta.

- Näen positiivisena, että hallitus haluaa vahvistaa arvokasvatusta perusopetuksessa. Kirjaus korostaa myös uskonnonopetuksen merkitystä opetuskokonaisuudessa. Länsimaiset arvot pohjautuvat pitkälti kristillisiin arvoihin ja siksi oman uskonnon opetus on tärkeä arvokasvatuksen väline, toteaa kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo.

Kirkolle on annettu lakisääteisesti hoidettavaksi yhteiskunnallisia tehtäviä kuten hautaustoimi. Hallitusohjelmassa todetaan, että seurakuntien yhteiskunnallisten tehtävien aiheuttamien velvoitteiden korvaaminen selvitetään vuoden 2011 aikana.

- On tärkeää, että selvitystyö tehdään yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa ja että sen seurauksena seurakunnat saavat täysimääräisen kompensaation niiden koko väestölle järjestämistä yhteiskunnallisista palveluista, Keskitalo sanoo.

Tutustu hallitusohjelmaan

Keskustele (7)
Timo Pöyhönen | 
17.6.2011 23:46:52
0
0
Hallitusohjelma vaikuttaa ensi silmäyksellä yllättävän hyvältä - tasapainoisesti kilpailukykyä ja heikoista huolehtimista. Hiukan kyllä huvittaa, että Päivi Räsäsestä tulee kirkkoministeri. Olisko johdatusta... :)
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
18.6.2011 00:03:20
0
0
Taitaa Mäkinen joutua jatkossa ramppaamaan alituiseen A-studiossa selittämässä ministerin näkemyksiä opillisiin kysymyksiin, jottei veronmaksajat kaikkoa... :)
Ilmoita häirikköviesti
Helinä Taipale | 
18.6.2011 09:24:20
0
0
Jusu Vihervaaralle. Pelkkää veropolitiikkaa ja rahanvaltaako kirkko on? Eikö sen tulisi olla ennen kaikkea sisältöä?
Ilmoita häirikköviesti
Liisa Sorsa | 
18.6.2011 12:42:19
0
0
Luulen, että koko hallitusneuvotteluketju on vahvaa johdatusta. Jumalalla on huumorintajua.
Ilmoita häirikköviesti
Jusu Vihervaara | 
18.6.2011 21:58:32
0
0
Helena, en mä siiten ottanut kantaa, miten asioita tulisi priorisoida. Kunhan vain yritin ennakoida tulevaa.
Ilmoita häirikköviesti
Helinä Taipale | 
19.6.2011 21:56:35
0
0
Aha, mä siis ymmärsin Sua sitten väärin JV.

Vaan upeelta kuulostavat Keskitalon arvokasvatukseen liittyvät linjaukset. Luotettavia ja aikaa kestäviä arvovalintoja tarvitsemme jatkuvasti!
Ilmoita häirikköviesti
Helinä Taipale | 
19.6.2011 22:24:35
0
0
PS. Tietysti tarvitaan myös tarkoituksenmukaisia ekonomiaan liittyviä linjauksia. Kummankaan tarpeen ei tarvitse sulkea toistaan pois.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!