Etusivu Uutiset Politiikka Kepa pettyi: "Hallitus luopuu kehitysaputavoitteesta"  

Kepa pettyi: "Hallitus luopuu kehitysaputavoitteesta"

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa katsoo, että tulevan hallituksen perjantaina esittelemä ohjelma tarkoittaa käytännössä, että Suomi luopuu ainakin toistaiseksi 0,7 prosentin bktl-osuuden tavoittelemisesta.

- Tekstissä puhutaan määrärahojen tasaisesta kasvusta kohti 0,7 prosentin tavoitetta, mutta leikkauslistasta voi nähdä, että varoista leikataan 115 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että prosenttiosuus kääntyy laskuun vuonna 2013. Tämä on meille suuri pettymys, sanoo Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan viestintäjohtaja Mika Railo tiedotteessa.

Hallitus lupaa kuitenkin ohjata päästöoikeuksen huutokaupasta  mahdollisesti saatavia tuloja ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön vaalikauden puolenvälin jälkeen. Huutokaupan arvioidaan alkavan EU:ssa vuonna 2013.

- Lisäresurssit ovat tervetulleita, mutta kehitys- ja ilmastorahoituksen ennakoitavuus ei saa kärsiä. Lisäksi vaarana on, että köyhyyden vähentäminen jää jalkoihin, jos ilmastohankkeiden rahoitusta kehitysyhteistyövaroilla lisätään, Railo toteaa.

Keskustele (1)
Matti Korhonen | 
18.6.2011 14:04:06
0
0
Lienee itsestäänselvää, että Kokoomus-vetoinen hallitus pyrkii enintään näennäisesti poistamaan köyhyyttä.
Ilmoita häirikköviesti
Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!