Ulkomaanapu: Hallitus vie ilmaston ja kehitysyhteistyön kilpasille Johannes Ijäs
21.06.2011 09:34
Kirkon Ulkomaanavun mukaan Suomen uusi hallitusohjelma vaikeuttaa tätä tehtävää jäädyttämällä kehitysyhteistyömäärärahat ja asettamalla kehitysyhteistyön ja ilmastorahoituksen kilpailemaan samoista resursseista. Vaikka rahoituspuolella on paljon paikattavaa, Ulkomaanavun mukaan on positiivista, että hallitusohjelma painottaa ihmisoikeuksia ja evästää uutta kehitysyhteistyöministeriä lupaamalla hauraiden valtioiden tukemisen strategian ja kehityspoliittisen toimintaohjelman. - Hallitusohjelma asettaa kehitysmaille annettavan ilmastorahoituksen ja kehitysyhteistyömäärärahat ikään kuin kilpasille keskenään hallituksen jäädyttäessä kehitysyhteistyömäärärahat vuosiksi 2013-2014 ja osoittaessa molemmille mahdolliseksi tulonlähteeksi päästökauppatulot, kommentoi Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala. - Ilmastonmuutos on teollisuusmaiden aiheuttama uusi haaste, jonka kohtaamiseen kehitysmaat tarvitsevat uusia resursseja. Nämä eivät voi olla pois kehitysyhteistyömäärärahoista eli käytännössä ruokaturvasta, kouluista, sairaaloista ja hyvästä hallinnosta. Vuosia konfliktialueilla toiminut Kirkon Ulkomaanapu näkee hallitusohjelmaan kirjatun hauraiden valtioiden tukemisen strategian tärkeänä, jotta vuosituhattavoitteet saavutetaan ja edistetään vakautta. Yksikään konflikteista kärsinyt tai muuten hauras valtio ei ole toistaiseksi saavuttanut yhtään vuosituhattavoitetta. Uuden kehitysyhteistyöministerin vastuulla on hallituksen kehityspoliittisen toimintaohjelman laatiminen ja toimeenpano. Sellaisen hjelman luominen, jolla vuosituhattavoitteet saavutetaan vaalikauden loppuun mennessä, on vaikea tehtävä, mutta se on Kirkon Ulkomaanavun mukaan mahdollista. Kehitysyhteistyöstä ja omistajaohjauksesta uudessa hallituksessa vastaa vihreiden Heidi Hautala. Katja Sallinen | 21.6.2011 16:50:26 0 0Köyhien puolittaminen vuoteen 2015 mennessä? Ja siltikin vain 9 % maailman väestö omistaa suurinosan varannoista. noin 40 prosenttia 91% köyhistä pitäisi saada köyhyysrajan yläpuolelle 4 vuodessa. Oliko Kreikan ja Portugalin apu tällainen? Ilmoita häirikköviesti Selaa artikkeleitaSelaa arkistoaJaa uutinenViikon luetuimmat
Kuukauden luetuimmat
Tuoreimmat uutiset
|
Kirjaudu |

Uudella kehitysyhteistyöministerillä on edessään suuri haaste, muistuttaa Kirkon Ulkomaanapu tiedotteessaan. Suomi on sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteisiin, joista ensimmäinen on äärimmäisessä köyhyydessä ja nälässä elävien ihmisten lukumäärän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä.


0
0