Etusivu Uutiset Ulkomaat Syyrian Punaisen Puolikuun pääsihteeri surmattu  

Syyrian Punaisen Puolikuun pääsihteeri surmattu

PunainenristijapuolikuuWIKISyyrian Punaisen Puolikuun pääsihteeri, tohtori Abd-al-Razzaq Jbeiro on surmattu tänään aseellisessa välikohtauksessa lähellä Khan Shaykhun kaupunkia Halabin ja Damaskoksen välisellä moottoritiellä.

Syyrian Punaisen Puolikuun pääsihteeri ja Idlibin piirin puheenjohtaja, tohtori Jbeiro oli palaamassa kokouksesta Damaskoksesta järjestön autolla, kun autoa alettiin tulittaa. Auto oli selvästi merkitty punaisen puolikuun tunnuksilla, joka on Geneven sopimusten mukainen kansainvälinen suojamerkki.

Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Erkki Liikanen on järkyttynyt uutisesta.

– Aseellinen hyökkäys Punaisen Puolikuun tai Punaisen Ristin työntekijöitä tai ajoneuvoja kohtaan rikkoo kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja on tekona tuomittava, Liikanen sanoo.

Syyrian Punainen Puolikuu ja kansainvälinen Punainen Risti ovat vaatineet Syyrian viranomaisia tekemään välikohtauksesta virallisen tutkimuksen.

Syyrian Punaisen Puolikuun työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on viimeisten 10 kuukauden aikana ollut keskeinen rooli ihmisten auttamisessa Syyriassa. Järjestö on auttanut yhteenotoissa haavoittuneita ja jakanut hädässä oleville lapsille ja aikuisille ruoka- ja hygieniatarvikkeita.

Suomen Punainen Risti on ilmaissut virallisen osanottonsa Syyrian Punaiselle Puolikuulle ja tohtori Jbeiron omaisille.

(Kuva: Wikipedia - Julius.kusuma)

Voidaksesi kommentoida sinun tulee olla kirjautunut. Uutisten kommentointi vain omalla nimellä.

Selaa artikkeleita

Selaa arkistoa

Jaa uutinen

tilaakotimaa_bloggaa Tilaa Kotimaa kotiisi! Lähetä uutisvinkki Bloggaa sinäkin, se on helppoa!