Simo Alastalo
15.02.2012 15:42
Euroopan parlamentti on antanut vähävaraisten EU-kansalaisten ruoka-avulle kaksi vuotta jatkoaikaa. Ruoka-apua tarjoava ohjelma jatkuu näillä näkymin vuoden 2013 loppuun. Ohjelman vuosibudjetti on 500 miljoonaa euroa. Ohjelma tarjoaa apua 18 miljoonalle köyhyydessä elävälle EU-kansalaiselle 20:ssä unionin jäsenmaassa.
- Talouskriisillä ja samanaikaisella kylmällä säällä on ollut vakavat seuraukset köyhille. Lähes 18 miljoonaa koditonta, työtöntä, iäkästä ja vammaista ihmistä hyötyy nykyään EU:n ruoka-apua tarjoavasta ohjelmasta. Lisäksi avunsaajissa on suuria perheitä ja yksinhuoltajia. On hyvä, että EU muistaa heidät. Mutta yksi tärkeimmistä tehtävistä on sen varmistaminen, että ohjelma jatkaa ruoka-avun antamista köyhille ja avuntarpeessa oleville myös vuoden 2014 jälkeen, sanoi päätöslauselmaluonnoksen esittelijä Czesław Adam Siekierski.
- Ohjelman kunnollisen rahoituksen turvaaminen vuoden 2013 loppuun saakka on merkittävä saavutus, mutta tarina ei pääty siihen. Jatkamme poliittista painostusta, jotta EU osoittaa solidaarisuutta yhteiskuntamme heikoimmille myös vuoden 2013 jälkeen erityisesti vakavan taloudellisen kriisin aikoina, sanoi maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan puheenjohtaja Paolo de Castro.
Uudet säännöt tulevat takautuvasti voimaan tämän vuoden alusta.
Järjestelmä ilmaisen ruoan jakamiseksi EU:n köyhimmille kansalaisille otettiin käyttöön vuonna 1987 osana Euroopan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa.
Tilastokeskuksen mukaan pienituloisten määrä Suomessa on n. 700 000. Perusturvan ostovoima suhteessa palkkataloihin on jäänyt kolmanneksen jälkeen viimeisen 20 vuoden aikana. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömillä ja eläkeläisillä raha ei yksinkertaisesti riitä arjen välttämättömiin menoihin.
Ruoka-avusta on tullut liian monelle suomalaiselle jatkuva välttämättömyys.
Kirkkomme diakonia tekee tässäkin korvaamatonta ja suuren arvostuksen ansaitsevaa työtä.
Kirkkomme diakonia tekee tässäkin korvaamatonta ja suuren arvostuksen ansaitsevaa työtä."
Minusta on vastenmielinen ilmiö että ruoka-apu käytetään ev. lut. kirkon imagon kohottamiseen. Eikö kirkon pitäisi toimia sen puolesta ettei kenenkään tarvitse jonottaa ruokaa vaan he saisivat ostaa sen kuten kaikki muutkin. Jos ruokaa on kaupoissa niin kenekän ei pitäisi jakaa sitä vaan rahaa. Ruuan jakaminen on pelkästään resurssien tuhlausta kun kaupoissa on kehittynyt logistiikka koko kansa ruokkimiseen.