Älykkään suunnitelun vastaisku

Pekka Reinikainen puolustautuu väitöskirjaa vastaan.  Petteri Nieminen esitti systemaattisen teologin alaan kuuluvassa väitöskirjassaan, että kreationismi muodostaa oman suljetun järjestelmän ja sitä uhkaa ajautuminen kristinuskon ulkopuolelle.

”Tuloksena saattaa tulevaisuudessa olla uusi uskonto, joka polveutuu kristinuskosta mutta poikkeaa siitä poissulkevuudessa, Raamatun oikeellisuuden todistamisessa tieteellisten löytöjen avulla sekä sitaattikokoelmassa, joka voi olla muodostamassa kreationistista kaanonia Raamatun rinnalle”, Nieminen sanoo väitöskirjassaan.

Reinikainen, lääkäri ja pitkän linjan kirkollinen vaikuttaja sekä kreationisti, on luonnollisesti eri mieltä, vaikka ei Niemisen väitöskirjaa erikseen mainitsekaan. Hän kirjoittaa Seurakuntainen.fi:n blogissaan:

”Onko kreationismista muodostumassa ”uusi uskonto”? Vai onko ”uusi uskonto” teistinen evoluutio, jonka mukaan Jumala olisi askarrellut erilaisten eliöiden kanssa 3,5 miljardia vuotta saadakseen lopulta aikaan ihmisen? Darvinistinen evoluutio ei eroa mitenkään teistisestä evoluutiosta, missä luojalla on pelkkä takapirun rooli.”

Reinikaisen blogiin sisältyy hieno termiittien ylistys!

Reinikainen näkee myös, että nuorison vähäinen into raamatullisuuteen (luopumus) on seurausta uusateistien julistustyöstä ja kirkon valitseman teistisen evoluution opettamisesta.

”Teistisen evoluution julistaminen johtaa näin samaan tulokseen, sillä se ei ole kyennyt patoamaan nuorten ulosvirtausta kirkosta. Se ei vahvista Raamatun arvovaltaa. Miksi tätä ateistien tehokkainta ja ainoaa keinoa mitätöidä Jumala sitten julistetaan seurakunnissa? Näin tekemällä julistaja säästyy siltä pilkalta, mikä kohdistuu luonnossa havaittavan älykkään suunnittelun esille tuojiin.”

Onko väittelijä sittenkin oikeassa? Kreationistin puhe on oma ehdoton maailmansa?

– Olli Seppälä –

  1. Kannattaa kysyä itseltään, mikä on nykyään sellainen maailmankatsomus joka muuttaa Raamatun ajat ja lait? Mikä on sellainen katsomus, joka muuttaa Luojan luodun kaltaiseksi?

    ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” 2.tess.2

    Mikä pitää poistaa tieltä, että jumalattomuus pääsee valtaan? Mitä nyt ollaan juuri tekemässä yhteiskunnassa ja kohta koko maailmassa?

    Ajatellaan asia näin. Jos Raamattu pitää paikkansa, niin me olemme suurelta osalta yhteisellä päätöksillä uskoneet valheen, sillä evoluutio-oppi on valhe. Mitään todisteita siitä ei ole, mutta joku uskottelee ihmisille että Luojan Sanaa ei tarvitse ottaa ja pitää Totuutena.

    Maailma on ottanut evoluution valheen jo maailman selitys malliksi, mutta kirkon pitää ottaa siihen etäisyyttä, evoluutio on valheellinen oppi. Yhtään lajin välistä muutosta ei ole pystytty todistamaan. Jos sellaista tapahtuisi, niin me näkisimme sen joka paikassa. Mikään aika ei voi muuttaa lajia toiseksi. Tämä kannattaa muistaa ja ottaa vain se mikä on oikeasti totta.

    ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

    Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    • Ihmeellinen on Jumalan luoma maailmankaikkeus ja Jumalan luomat luonnon lait. On siinä tiedemiehille ihmettelemistä, jopa sitten meille. En edes tiedä sitä, että kun aurinkomme menee vinhaa vauhtia ja samoin meidän maapallon vauhti on hirveä, niin kuinka en niitä havaitse tai tunne kun seison pihamaalla. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

  2. Kreationismi nostaa kristinuskon kynnyksen aivan väärään paikkaa. Oikeaoppiseen kristillisyyteen riittää uskontunnustusten lausumat Jumalasta kaiken Luojana. Millaisia menetelmiä uskomme Jumalan luomistyössään käyttäneen ei ole mikään oikean uskon mittari. Minulle ei koskaan ole tuottanut ongelmia yhtyä uskontunnustukseen myös tältä osin, vaikka luotankin siihen, että tiede pystyy tuottamaan luotettavaa tietoa luonnossa havaittavista ilmiöistä. Evoluutiosta on runsaasti empiirisiä todisteita. Toisaalta en pysty näkemään ristiriitaa evoluutioprosessin ja älykkään suunnittelun idean välillä. Älykäs suunnittelu nähdäkseni toteutuu siten, että evoluutiolla on suunta, suunta, jonka viime kädessä juuri Jumala asettaa. Varsinainen kristinuskon kynnys ei ole luomisuskon tulkinta, vaan evankeliumin sanoman uskominen. Ks. Mark. 16.16

    • Yrjö osa evl-kirkon papeista väittää, ettei Mark. 16:16 kuulu alkuperäiseen Raamattuun, joten sekin kynnys on sitten poissa.

      Meidän tulee uskoa koko palettiin, aina maailmankaikkeuden luomisesta, Jeesuksen neitseellistä sikiämistä, Jeesuksen Kristuksen Golgatan kärsimyksistä ja kuolemasta ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen ja että mekin kerran pääsemme Taivaaseen. Mikään ei tapahdu sattumalta, vaan Jumalamme on kaikkivaltias, jolle mikään ei ole mahdotonta.

    • Juha, kaiken mainitsemasi kyllä uskon. Mutta ajattelen myös, että kanoniset evankeliumit antavat totuudenmukaisen kuvan Kristuksesta ja hänen opetuksistaa.

  3. Tilanne on surkea jos kristityt alkavat kiistelemään, asioista, joita kukaan ei oikeasti tiedä. Me voimme ainoastaan uskoa miten maailmakaikkeus on syntynyt ja miten ihminen on saanut alkunsa.

    Raamatun ilmoitusta ei tarvitse hävetä, ennemmin niiden tulee hävetä, jotka väittävät esim. tv-dokumenteissa, että evoluutio on saanut aikaan sen ja tämän. Mitään todisteita ei ole, on vain oletuksia ja ajatusrakennelmia. Jos evoluutio olisi totta, se olisi jo pystytty nykytieteen keinoin todistamaan aukottomasti.

    Tosiasia on kuitenkin niin, että mitään todisteita ei ole. Yksikään laji ei ole muuttunut toiseksi koskaan, eikä todennäköisesti myöskään muutu​. Suurin ongelma on kun kansalle esitetään miljardien vuosien kehitysteoriat ja annetaan ihmisille ymmärtää, että pitkä aika on kaiken mahdollistaja. Ei ole mitään faktaa, että näin olisi.
    Kuka voi todistaa, että näin on? Ei kukaan. On syytä pitää hatustaan kiinni, kun näitä satuja esitetään totena. Tiede ei ole Kristitylle mikään ongelma, kunhan pysytään totuudessa, kuten tieteen tuleekin tehdä. Olisi kohtuullista sanoa, että nykyään ajatella, että jos…

    Ongelmia tulee, kun aletaan asettamaan sellainen maailmankäsitys ja ihmiskäsitys voimaan, mikä perustuu ideologiseen oletukseen, eikä Totuuteen. Evoluutioteoria on ateistien haavekuva, jota ei kukaan ole todistanut, se on vain uskomus. Se kannattaa kyseenalaistaa, ainakin siltä osin, että sillä pyritään selittämään Luoja pois kuvioista, miksi kristityllä olisi siihen osaa?

    Kristityn kannattaa miettiä, miksi Jumala olisi Luonut luodun kuoleman kautta, kun sen sanotaan olevan vihollisuus ja synnin seuraus. Jos kuolema on tullut maailmaan synnin seurauksena, niin silloinhan kuolema on Luojan väline luoda uutta. Miksi meidät tulee pelastaa kuolemalta, jos se on Luojan väline uuden Luomiseen, eikä rangaistus, kuten Raamattu selkeästi ilmoittaa?
    Todellisuus on, että kaikki elävä toistaa itseään, kunnes kaikki luodut ovat syntyneet, sitten tulee loppu. Me pidämme elämää itsestään selvyytenä, mutta totuus on, että mikään ei synny tänne sattumalta. Kaikki on järjestyksessä tiettyä päämäärää varten.

    Luoja on näkyväisen todellisuuden ulkopuolella, missä ei ole aikaa, siellä on myös meidän alku.

    • On vaikea kuvitella tiedettä, jossa kaikki olisi todistettu aukottomasti. Ei evoluutioteoriakaan sellainen ole. Se on kuitenkin paras selitys lajien kehitykselle. Tieteelle on ominaista, että se muuttuu ja kehittyy sitä mukaa kuin tiedot kehittyvät.

Kirjoittaja

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.