Aftonbladet: Strängnäsin tuomiokirkon jalokivet luultavasti löytyneet – piilona roska-astia lähiössä

Kaarle IX:n hautajaiskruunu. Sitä säilytettiin Strängnäsin tuomiokirkossa.

Strängnäsin tuomiokirkosta varastetut kruununjalokivet ovat luultavasti löytyneet, kertoo paikallinen poliisi verkkosivuillaan. Kruununjalokivet varastettiin tuomiokirkosta heinäkuussa. Strängnäs sijaitsee noin 60 kilometriä Tukholmasta länteen.

Varastettujen esineiden joukossa olivat muun muassa Kaarle IX:n ja hänen vaimonsa Kristiinan kruunut sekä kultainen valtakunnanomena. Esineitä on käytetty muun muassa Kaarle IX:n, Kustaa Vaasan pojan, hautajaisissa.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin saamien tietojen mukaan ainakin osa aarteista on löytynyt tukholmalaislähiön roska-astiasta. Lehden mukaan löydön teki vartija ja roska-astiasta löytyi ainakin kaksi kruunua.

Poliisi vahvistaa tiedot ja kertoo varmistavansa, että kyseiset esineet ovat osa ryöstösaalista. Löydön seurauksena varkauteen liittyvä oikeudenkäynti Eskilstunan käräjäoikeudessa keskeytettiin hetkeksi. Syytettynä on tällä hetkellä 22-vuotias mies.

Varastettujen tavaroiden arvioidaan olevan ainakin 65 miljoonan kruunun eli 6,2 miljoonan euron arvoisia.

Kuva: Wikimedia Commons. Kaarle IX:n hautajaiskruunu.

Lue myös:

Varkaat veivät ruotsalaisesta kirkosta arvokkaita kruununjalokiviä – "Tilanne on heille 1–0"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä