Aki Ruotsala kesän 2018 Pori Jazz -kohun jälkeen: Tunnustavan kristityn imago ei sovi valtamedian arvoihin

Videoyhteyden avulla Perustan teologisilla opintopäivillä puhuva Aki Ruotsala, entinen Pori Jazzin toimitusjohtaja, joka irtisanottiin kesällä 2018. Hän on kristillisdemokraattien poliitikko.

Kauniaisten Raamattuopistolla viime viikolla pidetyillä Perusta-lehden opintopäivillä esiintyi myös kristillisdemokraattien poliitikko Aki Ruotsala, jonka valinnasta Pori Jazzin toimitusjohtajaksi seurasi yksi vuoden 2018 mediakohuista Suomessa.

Ruotsala esiintyi tilaisuudessa videon välityksellä. Hänen puheenvuoronsa oli kommenttipuheenvuoro professori Tapio Puolimatkan esitykseen, joka oli otsikoitu "Ihmiskunnan viholliset? Pyritäänkö kristityt savustamaan pois julkisuudesta?".

Raamattuopistolla Ruotsala kertasi viime kesän tapahtumia ja sitä, miten ne häneen vaikuttivat. Hänen mukaansa tapahtuneen ydin ei ollut siinä, mitä hän oli sanonut tai mitä hänen oli väitetty sanoneen. Sen sijaan ydin oli se, mitä hän edustaa: konservatiivista kristillistä maailmankuvaa ja konservatiivista ihmiskuvaa.

– Olen tunnustava kristitty. Tämä imago ja tämä profiili on se, mikä tänä päivänä ei sovi yksiin niitten teemojen ja arvojen kanssa, joita valtamedia ja tavallaan populaarikulttuurikin edustavat, Ruotsala kertoi.

Tapahtumat etenivät kesällä 2018 nopeasti – kaiken keskellä kokemus yliluonnollisesta huolenpidosta

Kesällä 2018 Ruotsalan valinnasta kertovaa tiedotetta seurasi pian Satakunnan Kansan kolumni, jossa kerrottiin hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan ja poliittisista taustoistaan. Siinä mainittiin myös, että Ruotsala oli vuonna 2011 Kristillisdemokraattisten Nuorten puheenjohtajana puolustamassa Nuotta-lehden "Älä alistu" -kampanjaa. Kolumnin mukaan "Ruotsala on edistänyt tarmokkaasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan suunnattua Nuotta-kampanjaa, jonka pääviestin mukaan homoudesta voi eheytyen parantua".

Kolumnin jälkeen Satakunnan Kansa haastatteli häntä erikseen kampanjasta ja eheytyksestä. Haastattelun jälkeen kehittyi nopeasti kohu, jonka seurauksena Porin Jazzin hallitus purki Ruotsalan nimittämisen toimitusjohtajaksi.

Ruotsala kertoi kohun tulleen hänelle yllätyksenä, sillä ennen nimittämistä Pori Jazzin toimitusjohtajaksi hänen taustansa selvitettiin osana rekrytointiprosessia. Hän kertoi, ettei peitellyt mitään poliittisessa taustassaan tai uskonnollisessa vakaumuksessaan. Ruotsala kertoi Kauniaisissa kokevansa, että hän tuli haastatteluissa ja median käsittelyssä yllätetyksi ja myös epäasiallisesti kohdelluksi. Valintansa jälkeen hän oli valmistautunut toisenlaiseen haastatteluun.

– Jälkeenpäin ajatellen mietin, mitä siinä olisin sitten tehnyt toisin. Taas toisaalta, vastasin ihan ok. Jos olisin jättänyt vastaamatta, olisin säästynyt tältä. Moni on kuitenkin sanonut, että tämä kohu olisi syntynyt joka tapauksessa, Ruotsala arvioi.

Jälkeenpäin hän ajattelee asiaa myös Jumalan johdatuksen näkökulmasta.

– Kaiken keskellä koin jotenkin yliluonnollista huolenpitoa. Varmasti siinä olivat myös korkeammat voimat mukana. Ajattelen myös niin, että tämä oli ovi, josta minun piti käydä läpi.

Ruotsala: Kaikki vallankäyttö on viestintää

Tällä hetkellä Kuortaneen elinkeinovastaavana työskentelevä Ruotsala kertoo myöhemmin miettineensä tapahtumien yhteiskunnallisia puolia, sanan- ja uskonnonvapautta ja sitä, voiko kristitty toimia näkyvissä julkisissa tehtävissä mielipiteittensä kanssa – ja mikä on median vastuu.

Hänestä tuntuu, että tapahtumat ovat aiheuttaneet positiivisen keskustelun näiden aiheiden ympärillä.

– Olen saanut todella paljon pääasiassa positiivista palautetta. Palaute kertoo siitä, että pinnan alla on paljon ihmisiä, joissa on herännyt oikeudenmukaisuuden tunne. Mukana on myös sellaisia, jotka eivät välttämättä edes jaa kristillistä maailmankatsomusta.

Ruotsala arvioi, että kohussa esiin nousseet asiat voisivat olla teemoja myös tämän kevään eduskuntavaaleissa.

Media saa Ruotsalalta kritiikkiä. Hän kokee, että hänet saatiin jutuissa näyttämään muulta, kuin hän oikeasti on. Tämä on hänen mielestään myös osa tarinan opetusta.

– Kuka teistä toimiikaan missä tahansa johtavassa tai näkyvässä tehtävässä, niin olkaa median kanssa hirveän tarkkoina. Pitäkää kiinni siitä, että teillä on oikeus pitää kiinni siitä, mitä te todellisuudessa olette sanoneet, Ruotsala painotti.

Hän muistutti, että nykyisin kaikki vallankäyttö on "viestintää alusta loppuun asti".

– Se, mitä te sanotte, voidaan kyllä kääntää minkälaiseen muotoon tahansa. Siinä kannattaa olla hyvin tarkka ja tiukka ja periksi antamaton. Teillä on siihen oikeus. Teidän suoria sitaattejanne ei saa lähteä julkisuudessa muokkaamaan.

Tunnustava kristitty ei kelpaa medialle, Ruotsala sanoo

Tunnustavan kristityn imago ei Ruotsalan mukaan nykymaailmalle tai -medialle sovi.

– Kun tulee mielipide- tai katsantokantaeroavaisuus, ihminen luontaisesti yrittää argumentoinnillaan saada toisen ihmisen omaksumaan oman arvomaailmansa. Kun hän ei tässä onnistu, kristityn kohdalla seuraava vaihtoehto on, että hänet yritetään painaa alas tai "lynkata", ei nyt fyysisesti, mutta ainakin julkisesti ja saada toinen näyttämään vaikka epäpätevältä ja ahdasmieliseltä, Ruotsala täräytteli yleisölleen.

Uskovien ei kuitenkaan pidä Ruotsalan mukaan tehdä julkisuudessa kompromisseja omissa arvoissaan ja periaatteissaan.

– Vaatii kuitenkin osaamista osallistua keskusteluun sen pelinsäännöillä ja viedä eteenpäin omia asioitamme.

Ruotsala suosittelikin toimittajan tai viestintäalan opintoja niille, jotka yleisön joukossa mahdollisesti miettivät elämänuraansa.

– Valitettavasti toimittajissa ja viestintäalan osaajissa on tänään todella vähän kristittyjä.

Kuulijoitaan Ruotsala kehotti olemaan julkisuudessakin rohkeasti sitä, mitä he edustivat.

– Se ei tarkoita sitä, että teidän pitää unohtaa empatia ja olla ilkeitä ja vastata samalla mitalla, vaan olkaa ystävällisiä älkääkä taipuko siitä, mitä olette mieltä ja osallistukaa aktiivisesti ja näkyvästi keskusteluun siellä, missä olette, Ruotsala sanoi.

Aki Ruotsala on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hallintotieteiden maisteri. Hän on työskennellyt kunta-alalla eri tehtävissä. Vuosina 2011–2012 hän toimi Suomen Kristillisdemokraattisten nuorten puheenjohtajana. Tällä hetkellä hän on Kristillisdemokraattisen puolueen puoluevaltuuston puheenjohtajana.

Kuva: Jussi Rytkönen. Aki Ruotsala puhui videoyhteyden välityksellä Perustan teologisilla opintopäivillä.

Lue myös:

Timo Junkkaala teologisilla opintopäivillä: "Martti Lutherkin pysyi kirkossa, kunnes hänet erotettiin"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.