AKI ry:n Jussi Junni: Perinteinen virkakäsitys ei ole harhaoppi, kuten ei naisten pappeuskaan

Pappeja, teologeja ja kanttoreita edustavan Kirkon Akateemiset AKI ry:n toiminnanjohtaja Jussi Junni ottaa yksityisessä blogissaan kantaan 28 kirkolliskokousedustajan näkemykseen, jonka mukaan naispappeuden vastustajille pitäisi antaa lisää elintilaa kirkossa. Junni analysoi kirjeen lähettäjien argumentaatiota ja tarkoitusta.

Ensin Junni kysyy, onko kirjeen lähettäjien kuvaus todellisuudesta oikea.

”Perusajatus – jäsenet, joille kelpaa vain miespuolinen pappi, heidän jumalanpalvelusyhteisönsä, tila- ja pappispulansa – ovat olemassa. Tästä ei liene erimielisyyttä, mutta ilmiön laajuudesta voinee olla monta mieltä”, Junni kirjoittaa. Junnin mukaan naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat yhteisöt ovat ”pieni, suppeneva vähemmistö, joka mahdollisesti uusiutuu sen verran, että yhteisöt jäävät elämään maassamme olevien pienten luterilaisten vähemmistökirkkojen tavoin tai liittyvät osaksi esimerkiksi Lähetyshiippakuntaa”.

Junni myös näkee hyvänä ja selkeyttävänä kehityskulun, jossa ne, joilla on kirkon virallisesta linjasta poikkeava käsitys pappisvirasta, siirtyvät kirkon ulkopuolelle.

Junni kuitenkin painottaa, että kirkon käsityksen mukaan perinteinen virkakäsitys ei ole harhaoppi, kuten ei naisten pappeuskaan. Niinpä sukupuolineutraalin tai miessukupuoleen sidotun pappeuden kannattajien tulee noudattaa kirkon yhteistä linjaa, jonka mukaan sukupuolella ei ole väliä esimerkiksi sakramenttien pätevyyden kannalta.

Bloginsa lopuksi Junni pitää ongelmallisena niin Lapuan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jaana Holman päätöstä jäädä protestina pois Lapualla toimitetusta uusien pappien siunaamisesta kuin Espoon seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön päällikön Eero Jokelan ilmoitusta, että hän katkaisee alttariyhteyden niiden miespappien kanssa, jotka eivät tee yhteistyötä naispappien kanssa.

Kuva: Jussi Junnin blogin etusivu

Lue myös:

Kirje piispoille: Kirkolliskokouksen 28 edustajaa vaatii naispappeuden vastustajille lisää elintilaa kirkossa

Piispoilta pyydetään tukea naispappeuden vastustajille – Arkkipiispa: Olemme saaneet kirjeen ja perehdymme siihen

28 kirkolliskokousedustajaa vastaa: Avasimmeko tulpan joltain, joka on kalvanut pitkään piilossa?

Mielipide: En tee alttariyhteistyötä naispappeja vastustavien miespappien kanssa

Lapuan kirkkovaltuuston puheenjohtaja jää pois pappien siunaamisesta – syynä kirje piispoille

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliArkkipiispa Tapio Luoma saarnaa itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa
Seuraava artikkeliProfessorit kysyvät: Kulkeeko kirkko kohti kaksipuoluejärjestelmää?

Ei näytettäviä viestejä