Alavan kirkkokuoro Kuopiosta on Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2018

Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry myöntää kuopiolaiselle Alavan kirkkokuorolle tunnustuksen ansiokkaasta työstä kirkkomusiikin piirissä.

Vuoden musiikkiryhmä -tunnustus haluttiin antaa ryhmälle, joka Kirkkomusiikkiliiton mukaan toteuttaa aktiivista, innostavaa ja ennakkoluulotonta toimintaa kirkkomusiikin parissa. Kirkkomusiikkiliitto toteaa, että tänä vuonna valinnassa haluttiin painottaa erityisesti sitä, kuinka kirkkomusiikkitoiminnassa voi taiteellisten arvojen rinnalla tehdä sosiaalista hyvää.

Alavan kirkkokuoroa johtaa kanttori ja musiikkikasvattaja Ossi Jauhiainen, jonka monipuolinen musiikkitausta näkyy Kirkkomusiikkiliiton mukaan vahvasti kuoron työskentelyssä. Kuoron toimintaperiaatteena on, että seurakunnan rahoituksella järjestyy koko perustoiminta, kuten johtaja, tilat, nuotit, lapsiparkki ja harjoituskahvit. Näin konserttien tulot pystytään ohjaamaan hyväntekeväisyyskohteisiin.

– Olen erityisen iloinen siitä, että vuoden musiikkiryhmä on periaatteessa ihan tavallinen kirkkokuoro. Alavan kirkkokuorossa tehdään monia asioita tavalla, johon juuri kirkkokuorotoiminta antaa mahdollisuuden: hyvän tekeminen kuorotoiminnan kautta, monipuolinen ja tiiviisti vaihtuva ohjelmisto sekä laulajien värikäs kirjo, joka luo tilaa kohtaamiselle ja yhteisöllisyydelle, Kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Jonna Aakkula kertoo liiton tiedotteessa.

Messuissa Alavan kirkkokuoro on mukana tyypillisesti kerran kuussa. Lisäksi kuoro toteuttaa runsaasti erilaisia konsertteja ja produktioita taidemusiikista gospeliin, teemamessuihin ja artistitaustoihin. Kuorolaiset vievät vierailemalla esimerkiksi sairaalassa ja palvelutaloissa musiikkia myös niiden ihmisten luo, jotka eivät pysty konsertteihin tai messuihin saapumaan.

Vuoden musiikkiryhmä -nimitykseen kuuluu viidensadan euron rahapalkinto sekä tuhannen euron varaus tunnustuksen saaneen ryhmän ja Kirkkomusiikkiliiton yhteistoimintaan. Valinnan vuoden musiikkiryhmästä teki Kirkkomusiikkiliiton hallitus.

Kuva: Suomen Kirkkomusiikkiliitto. Alavan kirkkokuoron laulajia joulukuussa 2017.

Katso video kuoroharjoituksista:

Edellinen artikkeliOulussa on toimitettu upotuskasteita kaupungin uimahallissa normaaliin aukioloaikaan
Seuraava artikkeliHelsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä