Analyysi: Naisten uskonnollisuuden vähentyminen vaikuttaa merkittävästi kirkon tulevaisuuteen

Uskonnollisuus

Puolet alle 50-vuotiaista suomalaisista ilmoittaa, ettei usko Jumalaan. Jumaluskosta luopuminen on ollut suurinta alle 35-vuotiaiden naisten kohdalla.

Näin kertoo kansainvälinen uskonnollista identifikaatiota mittaava ISSP-tutkimus (2018), johon vastasi viime vuonna Suomessa 1 229 15–75-vuotiasta.

Jumaluskoa ja monia muita kirkkososiologisia mittareita analysoi Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki tuoreessa artikkelissaan Kirkon ja kristinuskon asema Suomessa 2020- ja 2030-luvuilla, joka on julkaistu Suomen teologisen instituutin Iustitia-sarjassa.

Artikkelin mukaan kyselytutkimuksien viesti on, että uskontoon vahvimmin sitoutuneen ihmisjoukon osuus on vuosien 2008–2018 välillä pysynyt suunnilleen samana, hieman yli kymmenessä prosentissa suomalaisesta väestöstä.

Muutoksia sen sijaan tapahtuu muissa ryhmissä. Niiden osuus, jotka eivät noudata uskontoaan eivätkä pidä itseään hengellisinä, on selvästi kasvanut kymmenessä vuodessa. Tällaisiksi ilmoittautuu kyselytutkimuksissa nyt kolmannes suomalaisista. Vuonna 2008 heitä oli ISSP:n mukaan runsas neljännes vastanneista.

Mielenkiintoista on myös se, että vastauskategoriaan "en noudata uskontoa mutta pidän itseäni hengellisenä ihmisenä, jota kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat" kuuluu nyt 25 prosenttia vastaajista. Runsaat kymmenen vuotta sitten heitä oli 19 prosenttia.

Vuosien 2008 ja 2018 välillä oli lisääntynyt myös niiden osuus, jotka eivät ylipäätään osanneet vastata kysymykseen uskonnon noudattamisesta: 15 prosentista osuus oli kasvanut 22 prosenttiin.

***

Entä sitten usko Jumalaan? Yli 50-vuotiaat ilmoittautuvat uskoviksi selvästi useammin kuin heitä nuoremmat. Vanhuuseläkeiän ylittäneistä 45 prosenttia uskoo Jumalaan ja 26 prosenttia ei usko. Sen sijaan 25–34-vuotiaista 25 prosenttia uskoo Jumalaan ja 52 prosenttia ei usko.

Salomäen analyysin mukaan jumaluskon murentuminen korostuu erityisesti nuorten naisten ryhmässä: suurimmat osuudet jumaluskosta luopuneista löytyvät alle 35-vuotiaiden naisten ryhmästä. Miesten kohdalla Jumalaan aina uskoneiden ja yhä uskovien osuus on sama vanhimmassa ja nuorimmassa ikäluokassa.

Naisten uskonnollisuuden vähentyminen vaikuttaa merkittävästi tulevaisuuteen siksi, että uskonnollisen perinteen siirto on tapahtunut perinteisesti juuri naisten kautta. Tutkimuksen mukaan vain neljännes 25–39-vuotiaista naisista pitää syntymän yhteydessä toteutettavaa uskonnollista seremoniaa tärkeänä tai erittäin tärkeänä.

Kirkosta eroamista pohtivat kuitenkin eniten miehet.

Kun eroamisten syitä on kysytty, kolme viidestä kirkosta eronneesta miehestä tai naisesta piti eroamisen syynä sitä, että "kirkolla ei instituutiona ole minulle mitään itsenäistä merkitystä" tai "en usko Jumalaan". Salomäen mukaan tämä merkitsee sitä, että kirkon jäsenyyttä arvioidaan entistä enemmän arvioiden omaa suhdetta kirkon oppiin ja kirkon merkitykseen omassa elämässä.

Jos lukuihin ja prosentteihin on uskominen, monet kirkon jäsenyyden mittarit näyttävät siis alenevia trendejä. Salomäki toteaa artikkelissaan, että tällä hetkellä selvillä olevien tietojen pohjalta irtautumiskehitys kirkosta jatkuu lähivuosina.

Pohjoismainen luterilaisuus on Salomäen mukaan ollut maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen ilmiö. Taloudellisesti turvattu asema on mahdollistanut suuret työntekijäresurssit.

Samalla se on voinut Salomäen mukaan merkitä laiskuutta toiminnan kehittämisessä tai jäsenistä kiinnostumisessa.

***

Helsingissä on jo seurakuntia, joiden alueella luterilaiset ovat vähemmistö. Enemmistökirkolla on Suomessa ollut vahva asema yhteiskunnassa: valtiopäivien avajaisissa, kouluissa, armeijassa, sairaaloissa ja vankiloissa. Vaikka enemmistöaseman murtuminen ei sinänsä poista näitä työmuotoja, Salomäki arvioi niiden joutuvan entistä tarkemman arvioinnin ja kritiikin kohteeksi.

Kun kirkosta erotaan tai kun kirkon jäsenten lapsia ei kasteta, keskeinen muutos aikaisempaan on Salomäen mukaan se, että Suomessa on muodostunut ikäryhmä, joka on syntymästään lähtien kirkon ja uskonnollisen toiminnan ulkopuolella.

Jatkossa kirkon ei Salomäen mukaan pitäisi muistella, miten ennen kaikki oli paremmin, vaan myöntää vallitsevat realiteetit ja etsiä tässä uskonnollisessa todellisuudessa parhaat ja toimivimmat kanavat etsiä ja tavoittaa ihmisiä, jotta evankeliumi voisi levitä.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 12.12.2019 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.