Anglikaaninen kirkkoyhteisö rankaisi skottikirkkoa sateenkaariparien vihkimisten sallimisesta

Anglikaaninen kirkkoyhteisö eli kommuunio on rangaissut Skotlannin episkopaalista kirkkoa siitä, että se salli samaa sukupuolta olevien vihkimisen viime kesäkuussa. Asiasta päättivät anglikaanikirkkojen korkeimmat edustajat eli johtavat piispat, jotka kokoontuvat tällä viikolla Britanniassa.

Skotlantilaiskirkon edustajat vedetään ainakin määräajaksi pois ekumeenisista tehtävistä ja johtopaikoilta. Asiasta kertoo muun muassa
Anglican Communion News Service.

Skotlannin episkopaalisen kirkon johtava piispa Mark Strange sanoi ymmärtävänsä, että päätös hyväksyä samaa sukupuolta on aiheuttanut joissakuissa kipua ja ärtymystä.

– Teen kaikkeni parantaakseni suhteita. Mutta teen sen kirkkomme näkökulmasta, joka on saavutettu sen omien sääntöjen mukaisesti ja siinä uskossa, että rakkaus tarkoittaa rakkautta, Strange sanoi tiedotustilaisuudessa.

Rangaistus on samansuuntainen kuin se, jonka Yhdysvaltain episkopaalinen kirkko sai viime vuonna. Vuonna 2015 kirkko päätti, että se siunaa myös samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Anglikaanisen kommuunion johtaja, Canterburyn arkkipiispa Justin Welby, totesi Anglican Communion News Servicessä, että johtavien piispojen kokoontumisessa oli pettyneitä ja vihaisia äänenpainoja. Silti Skotlannin kirkon tapauksesta ei ollut tarvetta järjestää muodollista äänestystä.

Päätöksestä huolimatta Nigerian, Ugandan ja Ruandan johtavat piispat jättivät tulematta kokoontumiseen. Arkkipiispa Welbyn mukaan anglikaaninen kommuunio on ”surua aiheuttavan tapahtuman kohdannut perhe ennemmin kuin järjestö, joka ei pidä yhdestä jäsenestään”.

Welby myönsi lehdistötilaisuudessa, että seksuaalisuuteen liittyviä ristiriitoja konservatiivisten ja liberaalien anglikaanien välillä ei voi sovittaa. Tämä ei Welbyn mukaan kuitenkaan tarkoita jakautumista.

Skotlannin episkopaalinen kirkko on pieni moniin muihin anglikaanikirkkoihin verrattuna. Sillä on eräiden arvioiden mukaan noin 100 000 ihmistä. Suurin anglikaanikirkoista on Englannin kirkko, johon kuuluu noin 25 miljoonaa ihmistä.

Katso tiedotustilaisuus kokonaan täältä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Skotlannin episkopaalinen kirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot

Edellinen artikkeliJoukko katolisia toimijoita vetämässä sijoituksiaan pois fossiilisista polttoaineista
Seuraava artikkeliHelsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä