Arkkipiispa Luoma patriarkka Kirillin vieraana Moskovassa – toivoi katkenneiden oppikeskustelujen jatkuvan

Arkkipiispa Tapio Luoma (Kuva: Jukka Granström) ja Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill (Kuva: Wikimedia)

Arkkipiispa Tapio Luoma vieraili tällä viikolla Moskovan ja koko Venäjän patriarkan Kirillin luona Moskovassa. Keskiviikosta perjantaihin kestänyt vierailu tehtiin patriarkka Kirillin kutsusta, Kirkon viestintä kertoo tiedotteessaan.

Kirkon viestinnän mukaan Luoma onnitteli tervehdyspuheessaan Kirilliä siitä, että tälle tuli hiljattain täyteen kymmenen vuotta tehtävässään. Luoma sanoi myös toivovansa, että oppikeskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä voisivat jatkua.

Oppikeskustelujen aloittamisesta tulee pian kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Vuonna 2014 keskustelut katkesivat homoseksuaalisuuteen liittyvien erimielisyyksien takia.

"On merkittävää, että me suomalaisina ja venäläisinä kristittyinä, luterilaisina ja ortodokseina, voimme vaihtaa ajatuksia ja syventyä teemoihin, joiden uskomme palvelevan Kristuksen kirkkoa", Luoma sanoi tiedotteen mukaan.

"Keskinäinen jakaminen ja keskustelu rukouksen hengessä johdattavat meitä yhdessä huomaamaan täydemmin, mikä on Jumalan tahto omana aikanamme ja miten hän haluaa kuljettaa meitä kohti tulevaisuutta", hän jatkoi.

Luoma mainitsi, että yksi hänen mielestään hyödyllinen keskustelunaihe on kysymys luomakunnan tulevaisuudesta ja erityisesti ilmastonmuutoksesta.

Vierailun aikana arkkipiispa Tapio Luoma uudisti patriarkka Kirillille aiemmin esitetyn kutsun vierailla Suomessa. Kirkon ulkoasiain osaston johtaja Kimmo Kääriäinen totesi kirkolliskokouksessa viime keväänä, että kutsu on esitetty jo vuonna 2012 ja siinä ovat mukana Suomen ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko Suomessa.

Kuvat: Jukka Granström, Wikimedia

Lue myös:

Moskovan patriarkan vierailusta äänestys kirkolliskokoukseen – näin kommentoi arkkipiispa Leo

Ehtoollisyhteys Moskovan ja Konstantinopolin välillä katkesi – tilanne huolestuttaa myös Suomessa

Oppikeskustelut keskeytyivät homoseksuaalisuus-erimielisyyksiin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.