Arkkipiispa puuttui asiaan: Maata Näkyvissä -festareilla ei enää järjestetä naispapittomia messuja

Pohjoismaiden suurimmassa kristillisessä nuortentapahtumassa Maata Näkyvissä -festivaaleilla ei enää toimiteta naispapittomia messuja.

Turun arkkihiippakunta kertoo verkkosivuillaan keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa, että arkkipiispa Tapio Luoma, joukko Turun seudun kirkkoherroja ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) edustajat ovat keskustelleet tapaamisessaan kirkon virkakäsityksestä. Arkkipiispa kutsui tapaamisen kokoon virkaan astumisensa jälkeen, ja se järjestettiin viime viikolla. Vuodesta 1985 marraskuisin toteutetun festivaalin järjestävät Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja osa paikallisista seurakunnista.

Keskustelun lopputuloksena festivaalien messua ei jatkossa toteuteta Turku-hallissa, vaan paikallisseurakunnat järjestävät messuja niiden omissa kirkoissa. Näiden messujen toimittamiseen osallistuvat myös naispuoliset papit, sillä seurakunnat eivät voi tehdä sukupuoleen perustuvia työvuorojärjestelyjä. Turku-hallissa messun ovat toimittaneet vain miespuoliset papit.

Arkkipiispan mukaan asiasta on keskusteltu kunnioittavassa hengessä.

– On hyvä, että festivaali on tarkoitettu palvelemaan koko kirkkoa. Tapahtuman ongelmana on kuitenkin ollut se, että sen pääjärjestäjä Sley ei hyväksy naispuolisia pappeja toimittamaan messua. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä kaikkien pappien on voitava palvella jumalanpalvelustehtävissä sukupuolesta riippumatta, arkkipiispa Luoma sanoo tiedotteessa.

Luoma muistuttaa, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vain yksi virkakäsitys eikä pappisvirka ole sidottu sukupuoleen.

Arkkipiispa Luoma antaa tunnustusta Maata näkyvissä -festivaalille siitä, että se onnistuu kokoamaan laajat nuorisojoukot kristillisen sanoman äärelle.

– Tapahtuma on lajissaan ainutlaatuinen, ja se toteutuu laajan vapaaehtoistyön voimin.

Maata Näkyvissä -festivaalin suhteesta naispuolisiin pappeihin keskusteltiin viimeksi toukokuussa. Tuolloin tapahtuma ilmoitti, että piispa Seppo Häkkinen saarnaa festivaalien sanajumalanpalveluksessa ensi marraskuussa.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Sley tyrmistyi Maata Näkyvissä -linjauksesta – ”Päätös messun lopettamisesta tuntuu pahalta unelta”

Piispa Häkkinen saarnaa Maata näkyvissä -festareilla – ”Piispan sanat ja teot eivät kulje käsi kädessä”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispa Häkkisen muotokuva haastoi taiteilija Essi Peltosen toimimaan toisin
Seuraava artikkeliPresbyteerinen kirkko Irlannissa epää sateenkaaripareilta täyden jäsenyyden ja lasten kasteen

Ei näytettäviä viestejä