Arkkipiispa Suomen Kuvalehdessä: Kaksi kirkon perusopetusta asettunut ristikkäin

Arkkipiispa Kari Mäkinen toteaa tänään perjantaina ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä (41/2016), että avioliittokeskustelun muutos on tapahtunut nopeammin kuin hän osasi ajatella.

– Kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin, ajattelin, että se tuo kirkolle painetta. Mutta en ehkä ajatellut, että se paine tulee niin voimakkaasti myös kirkon papiston piiristä.

Mäkisen mielestä perusasetelma on, että kaksi kirkon perusopetusta on asettunut ristikkäin. Ne ovat opetus ihmisten yhtäläisestä arvosta ja opetus avioliitosta miehen ja naisen välisenä.

– Tämän ristiriidan tunnustaminen on ensimmäinen asia, joka täytyy tehdä. Tiedän, että papistossa tätä ristiriitaa eletään tällä hetkellä monella tavalla.

Mäkinen sanoo haluavansa katsoa avioliittoasiaa ihmisen elämänkaaresta käsin. Avioliiton solmiminen on merkittävä kohta elämässä, ja silloin on luontevaa kokoontua jumalanpalvelukseen. Kaksi ihmistä sitoutuu toisiinsa ja lupaa julkisesti ja yhteisesti haluavansa tätä sitoutumista, arkkipiispa toteaa.

Tässä avioliiton merkityksessä ei hänen mukaansa ole eroa, onko kysymyksessä eri vai samaa sukupuolta oleva pari.

– Toivoisin, että meillä olisi myös kirkkokäsikirjassa tunnustettuna, että kyseessä on yhtäläinen jumalanpalvelus silloin, kun vihittävinä ovat samaa sukupuolta olevat. Minusta olisi hyvä, että niin voitaisiin päättää ja toimia.

Hän lisää, että se vaatii kirkossa suuren yksimielisyyden.

– Eikä se voi tapahtua runnoen. On kysymys elämän herkistä alueista, kaikille. Ei siellä runnota.

Kuva: Matti Karppinen