Arpaonneakin tarvittiin – Juha Määttä Järvi-Kuopion seurakunnan kirkkoherraksi

Järvi-Kuopion seurakunnan kirkkoherraksi on valittu välillisellä vaalilla Kallaveden seurakunnan hallintokappalainen Juha Määttä, 51. Vaalissa olivat ehdolla myös Järvi-Kuopion seurakunnassa työskentelevät vs. kappalainen, hallintopappi Paula Hagman-Puustinen ja kappalainen Mikko Huhtala.

Vaalista muodostui erikoinen, sillä ensimmäisellä kierroksella jokainen ehdokas sai viisi ääntä. Kaksi seuraavalle kierrokselle menijää ratkaistiin arvalla. Toisella kierroksella Juha Määttä sai kymmenen ääntä ja Mikko Huhtala viisi.

Juha Määttä, 51, suoritti teologian maisterin tutkinnon Joensuun yliopistossa. Papiksi hänet vihittiin Mikkelissä vuonna 2009. Määttä on opiskellut filosofian maisterin tutkinnon Helsingissä ja väitellyt tohtoriksi Kuopion yliopistossa 2008.

Ennen pappisuraa Määttä työskenteli biokemian ja toksikologian tutkijana Helsingin yliopistossa ja Työterveyslaitoksella. Määtän väitöskirjan aihe on kirkkoherralle poikkeuksellinen: se käsitteli prosessoinnin yhteydessä syntyvien puupölyjen terveysvaikutuksia.

Kuopion seurakuntayhtymään kuuluvassa Järvi-Kuopion seurakunnassa on kahdeksan alueseurakuntaa. Lue Juha Määtän ajatuksia valinnan jälkeen Kuopion ja Siilinjärven seurakuntien Kirkko ja koti -lehdestä.

Kuva: Erika Suominen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.